keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Myllyssä ja haasteet ovat jatkuneet, oh no, think so!


Myllyssä ja haasteet ovat jatkuneet, oh no, think so!

Lapsena vietimme paljon aikaa myllyllä, ja muistan, kun mylly oli vielä toiminnassa. Olin joskus mukana, kun isä tai työmiehemme veivät sinne jyviä jauhettavaksi. Meidän hevonen osasi tulla sieltä kotia omin päinkin, että niinkin saattoi käydä, jos se ei ollut kunnolla sidottu, että se saattoi karata kotia.

Muistan, kun myllyllä asusteli isoja rottia. Toiminta oli siellä jo loppunut, mutta rotat olivat löytäneet paikan. Serkkupoikamme kanssa kiipesimme ikkunasta sisään, ja meillä mukana serkun ilmakivääri ja yritimme saada rottia hengiltä. En muista onnistuimme siinä, mutta yritystä taisi olla sitäkin enemmän.

Myllyn vintille menimme me tytöt toisinaan ja siellä oli asuintilat, tosin silloin jo autiot. Siihen aikaan kävimme myös toisessa paikkaa, jossa oli autiotalo, eikä meitä yhtään hirvittänyt kiivetä ikkunoista sisään. Toki tiesimme, että se kielletty, mutta uteliaisuus voitti pelkomme. Eikä se uteliaisuus ole minnekään vieläkään hävinnyt.

Myllylle oli rakennettu vesikanava ja siinä kävimme uimassa, tosin vettä ei ollut kovin syvästi, ja pohja oli pehmeää hiesua. Myllyn vieressä oli erittäin hienoa hiekkaa oleva rinne, ja sinne kaivoimme poteroita ja niissä makoilimme auringonpaisteessa. Takapuoli oli aivan hiekkainen varsinkin, jos uimapuku oli märkä, mutta sopivasti viilensi kuumimpina kesäpäivinä. Lukemattomat kerrat vietimme aikaa läheisellä joella, ja vesirännissä ja kivillä leikkien.

Muistan kalastusreissumme joelle. Meillä oli mato-onget mukana, ja jostain syystä ahvenet olivat kerääntyneet kosken alapuolelle. Ongimme niitä kai kolmena ilta peräkkäin ja muistan, että äitimme ihmetteli kalansaalistamme kovasti. Ensimmäisenä iltana saaliimme oli ilmeisesti monta kymmentä ahventa, ellei jopa yli 100 ahventa. Kalat siivottiin ja saatiin paistettuja ahvenia ilmeisesti useampana päivänä.

Myllyn yläpuolella oli iso kivi. Äiti vei matot pesulle maitokärryillä, ja muistan, että olin joskus apulaisena mukana. Ei olisi enää myöhäällä malttanut millään olla mukana, mutta äiti lopettanut ennen kuin kaikki oli pesty, ja mattoja valutettiin siellä, välillä kai jotain jätettiin sinne valumaankin yöksi, kun lähdettiin pois. Taisin olla pissavikainen lapsena, eli minulla oli joku vastaava sairaus kuin yhdellä tyttärelläni, ja sain juosta puskassa koko illan. Se oli seurausta jatkuvasta joessa lääräämisestä, mutta korjaantui päivässä parissa. Tulipa joskus kylmällä ilmalla pissat housuun, ja taisin tehdä niin pari kertaa koulussakin.

Joskus käytiin kokemassa katiskoita jossakin ylempänä. Muistan, että kerran meidät yllätettiin, ja nostimme katiskan ja pakenimme metsään katiska mukana. Taisi se katiska jäädä sinne metsään meiltä, liekö vielä siellä tänäkin päivänä. Ei siinä tullut mieleen, että olimme kalavarkaissa ja vielä pahempaa oli se katiskan kuljettaminen sinne metsään.

Myöhemmin myllyn seutu on kokenut suuren muutoksen. Ukkosmyrsky vei maata myllyn edustalta, ja sittemmin se kunnostettiin, sinne rakennettu lähelle yksi kesämökki ja myllykirkkojakin on kesällä järjestetty. Vanha myllyn alue on edelleen kiehtova paikka ja monet hauskat hetket on sielläkin vietetty sisarusten kanssa. Ollaan oltu monessa myllyssä, mutta rakkain lienee se Päistärkosken mylly siellä Kotajoen varrella.
Mutta kaikkea lapsille sattui ja tapahtui, eikä siinä tullut paljoa ajateltua, suurta ajattelemattomuutta olivat monet tempaukset, ja joku suojelus kai oli mukana, kun ei jokeen hukuttu. Eipä sitä päätä ole paljon myöhemminkään pakottanut, kun tuli tänä talvena osallistuttua koiravaljakkoajeluun Grönlannissa ja matka oli yhteensä 130 kilometriä kahtena päivänä. Haasteet ovat jatkuneet, oh no, think so!

tiistai 28. huhtikuuta 2015

The city rabbits, the birds and the flowers today








The Family Ramsay

The days of the old marriage are soon over, think so, took the final paper to the office in Jyväskylä. The old husband signed it too yesterday, and he said nothing against the papers now, so it is sooner and easier all done now, and everybody of the Mother Fucking group should be satisfied, as they caused a lot of the problems in the whole family too. Not the children knew a lot of the group as kept all the data mostly in the own mind.

But the results are clear, think, everything near changed a lot. Is it good or bad, finally think to be free of the old days and the house, which is not feeling home, not for a long time. There is still something in my mind and the children never found all what happened in England, it was too awful or unclear to explain, because there are a lot of the things, cannot explain or understand, if there is not in that situation. Know all the things they did there against me in the publicity, it was the religious groups against me and some social groups too.

But then visited in the library of the University of Jyväskylä, just looked for the stamp of Ramsay, and found the marks of Maria Stuart and the Family of Ramsay, the data of the Sir Ramsay of Dalhousie?, think,the history of my family too belongs to the family of Ramsay!

Could change the family name to Ramsay too, as Finnish family Ramsay has given the words to the relatives, they will accept us to be in the family too, there shouldn't be anything else.

The old history of the family still have the missing parts in 1709 - 1721 and the papers were burned by the Russian militants and a lot of the data of those days is still missing, never can be proved against the other data.

But I looked for the pages there, and I felt very calm, even still being in the hospital. Think, the poison was that medicin Provigil, should not use any more, it caused the psycose, it is just very clear, because all the things happened the week before being here in the hospital, are missing now.

Have to accept it now, the accidents with that medicin were very clear as read the results of the research done in Europe. How many people were dead then there, it was really sad, they got the mental illness and the heart diseases too! Oh no, think so, that it has to be really dangerous to a Bird!

Just Ramsay!





The lake in Viitasaari, Finland, the beautiful day in summer


The Lake District, England - 2013, oh no!


The fishlady in Lisboa!



maanantai 27. huhtikuuta 2015

Luonnon rakkautta - kokoelma 2014


Luonnon rakkautta

Kuinka voikaan rakastaa,
kaikkea kaunista luonnon luomaa,
kukkasia, lintusia, valkoisia pilviä,
hohtavan sinistä taivaan pintaa,
ja kuinka äiti rakasta lastaan,
suojellen, hellin sanoin.

Joskus kauneus hetkeksi katoaa,
ja kuinka joskus kaikki muuttuu,
ihmisten teot ja elämä, kaikki,
tilalle astuu ahneus, valta ja uhka,
kauneus silloin vain katoaa,
kunnes jälleen nöyrtyen palaa.

Silloin pilvet purjehtivat sinisellä taivaalla,
jälleen rauhoittuvat tuhannet tuulet,
linnun viserrys herättää kylmyydestä,
sydämen jälleen lämpimään eloon,
ja kaikki turhuudet poistuvat vain,
tilalle astuu suurempi voima, rakkaus.

Ja silloin voi jälleen katsella uusin silmin,
voi nähdä kirkkaammin uudet asiat,
kokea kaikki vahvat tunteet taas,
ne kaikki hukassa jo olleet palaavat,
palata siihen luonnon rakkauteen,
ja sulkea kaikki turhat ovet takanaan.


sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Ruuvi löysällä hullujen huoneella


Ruuvi löysällä hullujen huoneella

Osasto on kuin kaatopaikka. Siellä on ihmisiä, jotka on tuotu sinne erittäin vaihtelevin perustein. Potilailla on erilaisia vaikeita elämäntilanteita, perussairauksia, ja psyykkisiä sairauksia. Osasto on erikoissairaanhoidon akuuttiosasto.

Elämänhallinta on meille tärkeää. Joskus joku saa aikaan elämänhallinnan menetyksen ja kaikki lähtee lapasesta. Toisaalta vaikea perussairaus voi olla taustalla ja hoito vaatisi silloin moniammatillista osaamista, jota ei välttämättä löydy tällaiselta osastolta. Vammaisten ja vanhusten hoito vaatii hoitohenkilökunnalta pelisilmää, eikä siinä välttämättä henkilökunnan osaaminen riitä, vaan pitäisi olla yhteydessä perushoitopaikkaan.

Osastolla vaaditaan laaja-alaista osaamista, jotta pystytään tunnistamaan kaikkien perussairauksien taustalta tai tilanteesta psykiatrista hoitoa vaativa sairaus tai tilanne. Diagnoosien teko on vaikeaa, eikä kaikkiin tilanteisiin sopivia diagnooseja kannata heti antaa. Potilaan oma persoonallisuus tai perustilanne saattaa johtaa harhaan. Samoin taustalla vaikuttavat muut syyt, kuten elämäntilanne ja sukulaiset saattavat olla enemmän haitallisia sairautta diagnosoitaessa.

Kaikki hoito ei ole hyvästä. Potilaan pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti arkipäivän tilanteisiin takaisin eli hoito pitäisi olla lyhyttä, ettei laitostumista ehdi tapahtua, ja ettei oma-aloitteisuus kärsi.

Lääkitys voi olla hyvää tai huonoa. Liian voimakas lääkitys voi olla kohtalokasta, jopa taannuttaa toimintakykyä ja itsestä huolehtimista, lääkitään sairaammaksi. Lääkitys vaikeuttaa siten potilaan selviytymistä arkipäivän tilanteissa. Itsekin voi tulla lääkinneeksi itsensä hetkellisesti sairaammaksi, että kaikenlaista sitä sattuu, kun tarpeeksi vanhaksi elää, oh no!

Että jos on radion ruuvi löysällä osastolla, vika voi löytyä siitä ruuvistakin. Kierteet ovat kuluneet ja koko ruuvi pitäisi vaihtaa. Mutta ihmisen päätä on vaikeampi vaihtaa, pitää vain hyväksyä, että jokin ruuvi voi olla sielläkin hetkittäin löysemmällä ja tulee virheitä ihan arkipäivän tilanteissa, eikä aina ole kyseessä psykiatrista hoitoa vaativa sairaus. Sairaus voi parantua silloin kahdessa levätyssä päivässä tai ainakin viikossa.

Think so, että otetaan välillä rennommin ja ollaan ruuvi löysällä, oh no!

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Sarastus I-II


Sarastus

Aamun sarastus herättää,
aurinko kirkastaa päivän,
jokainen silmänsä aukaisee,
ja päivän työt odottavat,
itse kullekin kuuluva osuus,
tästä matkasta on edessä.

Toivoisi olevansa viisaampi,
toisinaan taas herkempi,
aistimaan mitä pitää tehdä,
ja missä kulmassa aurinko on,
sillä tällä päivällä tarkoituksensa,
ja huomisellakin on olemassa.

Sarastus II

Meille jokaiselle kappale on sitä päivää,
sarastuksen myötä me siihen heräämme,
katsomme maailmaa omin silmin,
olemme valmiita uuteen päivään,
on ajatuksenne kirkkain aamusta,
kannamme oman kortemme kekoon.

Toisinaan toivoisi olevan se viisaampi,
se elämää nähneempi ja kokeneempi,
että osaisi sanansa oikein asettaa,
nähdä kaikki ihmiset isolla iillä,
että ottaisi kaikki muutkin mukaan,
eikä unohtaisi matkasta ketään.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

The sun and the sky in Greenland











Haittatekijä koulussakin - uudelleen

Haittatekijä koulussakin

Olimme pienellä kyläkoululla neljä luokkaa, kunnes pääsimme keskikouluun kirkonkylälle. Kyläkoulu ympäristöineen on ollut merkityksellinen paikka. Monet pihaleikit muistuvat mieleen ja ankarat opettajat. Olin villi koululainen, ja en malttanut pysyä hiljaa, saati olla piirtelemättä joka paikkaan. Muistan, että ensimmäinen luokka meni jotenkuten, lukemaan en meinannut millään oppia, taisi olla jo melkein kevät, kun aloin hahmottamaan sanoja. Muutenkin ensimmäinen luokka oli vielä voimakasta mielikuvitusta täynnä.

Koulu oli viiden kilometrin päässä ja pääsimme aamulla monta kertaa maitoauton kyydissä, tai isä vei tienhaaraan, toki joskus joutui kävelemään kahden kilometrin matkan. Muistan, että kovimmat pakkaset olivat yli neljäkymmentä, mutta sitkeästi minä ja nuorempi sisareni lähdimme kouluun, vanhimman sisareni laistaessa sen koulupäivän. Iltapäivällä oli kova urakka kävellä kaksi kilometriä pikkutietä kotia, muistan, että taisi sisareni itkeäkin, kun paleli niin kovasti. Selvisimme kuitenkin kotia asti.

Aina ei näin käynyt, kun jäimme tunneiksi leikkimään koulumatkoilla tai naapurin sedän hevosen kyytiin. Olimme tukkimetsässä tai pahnakuorman päällä. Siinä sitten meni monta tovia leikkiessä metsissä tai naapurin riihessä. Taisi äitimme kaivata meitä monetkin kerrat, koska unohduimme sinne usein hämärään asti.

Kerran oikaisimme hankikelillä, mukamas oikaisimme, oh no. Ensiksi teimme metsässä laajan ympyrän ja palasimme vanhoille jäljillemme, sitten vihdoin pääsimme sähkölinjalle. Siellä vielä sisareni ehdotti väärään suuntaan kävelyä, onneksi tiesin, että kumpaan suuntaan meidän piti kävellä. Koulumatkasta tuli huomattavasti pidempi ja aikaa meni monta tuntia. Opimme, että ei kannata oikaista, koska matkassa ei tule oikaisua, vaan tulee helposti vaikeuksia.

Kansakoulu ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Opettaja laittoi minut seisomaan pulpetin viereen lähes joka päivä ainakin kerran. Usein olivat hukassa kynät, ja kumit, tai tehtävät jääneet vajaiksi. Suurin ”synti” taisi olla Riitan piirustusten piirtäminen, hän valitti aina, ettei osaa piirtää. Autoin häntä ja usein taisin tehdä koko työn, ja siitähän opettaja laittoi heti seisomaan. Hän kyllä erotti, kuka oli piirtänyt.

Sieltä se piirustusinto on jatkunut, monet vihkot ja työt muistuttavat vielä kouluajoista. Piirustukset tosin ovat hukkuneet alaluokilta, mutta myöhemmin tehtyjä töitä olen vieläkin säästänyt. Useimmiten oli kiitettävä numero todistuksessa. Innokkaita olimme ja paljon mielikuvituksen varassa toimivia, taisi minun adhd näkyä jo kouluaikaan, mutta varsinaisen diagnoosin vasta muutama vuosi sitten aikuisena. Eihän se ole elämistä ja itseäni pahemmin haitannut, enempi se tuntuu muita haittaavan.

Oli sellainen haittatekijä, ja niitähän tulee elämässä meille jokaiselle eteen. Selvitty kuitenkin tähän ikään asti hengissä.

Rajallinen tieto


Rajallinen tieto

Meille on annettu rajallinen tieto,
emme tunne tarpeeksi kaikkea,
emmekä saata arvata edes päivää,
sillä kaikki voi olla harhaista,
hetkikin voi vaihtua uudeksi,
emme me osaa tai usko kaikkea,
joka jo voi olla toista todellisuutta.

Uskominen on vaikeaa uudistuksissa,
kaiken tuntemattoman kohtaamisessa,
suuret ennakkoluulot voitettava silloin,
koska tietomäärämme ovat rajalliset,
tietomme uutuuksista ovat hataria,
voimme tuomita ja tulkita väärin,
ja saatamme lähimmäisemme pulaan,
jopa sattuu korvaamattomia vahinkoja.

Äärettömyydessä ja Elämän matkalla - kokoelma 2014


Äärettömyydessä
Kaukana on äitimaa nyt,
kuulen tuttua laulua jälleen,
mistä ihanat äänet tulevat,
äärettömästä avaruudesta,
sinisenä hohtavasta valosta.
Vain on omassa päässäni,
soivana sama sävel tuo,
tuulen mukanaan tuoma,
tullut kaikuna korviini kaukaa,
toisesta uudesta maasta lie.

Omassa päässäni se vain on,
ihmeellinen tämä lempeä tie,
mietteissäni jälleen hetkisen,
ajatuksiin turvallisiin vajosin,
leijailin siivin valkoisin vain.

Tuntematon tieni mitä on,
suuntaa vailla mihin mennä,
ja vajavaiseksi jäänyt on,
hentoinen kuin yön tuuli,
usvana kaiken yllä leijuva.

Siinäkö kaikki vain olikin,
pimeyteen äitimaani jäänyt on,
minä muutan jonnekin pois,
palaanko koskaan tuskin vain,
kevyesti liu'un eteenpäin..

Loppumaton tieni pääty ei,
minun matkani kauas vie,
tuntematon on määränpää,
mutta turvallisin ajatuksin,
sinne lempeästi leijailen.

Elämän matkalla

Ihmeellinen on maailma,
josta jää tämä kaipuu,
kaipuu omaan sydämeen,
ja aivan uutta kuulee,
laulua iloista ja onnellista,
kirkkaat on taivaan kaiut.

Elämän matka nyt jatkuu,
ja syntyvät uudet laulut,
pitkät tai lyhyet hetket,
onnen, ilon tai surun,
kyyneleitä ne vain ovat,
ovat omaa osaa matkalla.

Olkoon siis polku pitkä,
olkoon tie nyt antoisa,
Olipa matka hetki vain,
tulee mieleen mukana,
kaikki on sydämessä,
mukana elämän matkalla.

Elämän voimaa saahan,
ja elämässä uusia hetkiä,
eikä meillä aina niitä ole,
ehkä paljon jäljellä enää.
Muistoihin kokoaa kaiken,
omaan elämän nauhaan.

Vain rajallinen on määrä,
ne saamamme päivät,
eikä se ole tiedossa,
eikä ole muidenkaan,
kuten ei itsekään tiedä,
loputtoman matkan etsijä.

Etsiä aina jotain uutta,
ja tuntea jotain saavan,
jota ei rahalla mitata voi,
säilyttää aina sydämessä,
eikä se rakkaus sammu,
vaikka etäisyys erottaa.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Käsille on edelleen töitä


Käsille töitä

Kansakoulussa varmaankin aloitimme perinteisellä ruokien alusta vohvelikankaasta -työllä. Se taitaa olla nykyisinkin ainakin pienten ensiluokkalaisten työ. Muistan, että käsityöt olivat mielekkäitä tehdä, ja nimikirjaimilla varustettu käsityöpussi löytyy kotoa. Sen tekeminen oli varmasti yksi mukavimmista töistä. Siinä sitten säilytettiin materiaalit ja tarvikkeet seuraaviin käsitöihin.

Patalappuja tuli tehtyä kouluaikaa useampikin. Muistan kyllä kun veljeni teki virkkaamalla patalappua, siitä ei tullut patalapun näköistä alkuunkaan. Taisivat lopulta tehdä jonkun peikon koko tekeleestä. Tuli sellainen pieni lelu. Aina ei käsityöt onnistu, se on huomattu matkan varrella. Tekemättömiä töitä on kaapissa vuosia. Pitäisi vaan raaskia purkaa isokin työ, jos näyttää siltä, ettei siitä tule mitään. Kaikenmaailman pitsineuleiden aloitukset ovat sellaisia ikuisuusprojekteja, ja niitä löytyy puolenkymmentä kaapissa tänä päivänäkin.

Lankoja ostaessa pitää olla tarkkana. Voisiko kaapista löytyä jotakin vanhaa työtä, joka on jäänyt kesken. Itse olen aikani kuluksi tehnyt isoäidin neliöitä ja niistä koonnut isompia töitä kaikenlaisista lankojen tähteistä.

Olen myös laittanut virkkuukoukkuja ja lankoja pieniä eri Namibiaan, jossa tytöt saavat kaipaamaansa käsityömateriaalia. Yksittäisen ihmisen varat ovat vain rajalliset postimaksujen hoitoon, vaikka menevät hyvään paikkaan Kayec Trustille Runduun. Siellä on tuttu Anton ohjaajana ja hänelle olen lähettänyt muutaman paketin vuosien varrella.

Auttaminen, vaikkakin vähäinen, on siellä tarpeen. Olen saanut monet kiitoskortit ja mukavia yllätyksiä maailmalta. Aikoinaan laittelin pientä askartelumateriaalia Elvan lastenkoduun Viroon.

Käsillä tehtyjä tuotteita arvostetaan ja niissä on itse tekemisen leima. Onpa sitä tullut neljä sängynpeittoa virkattua, tehtyä lukemattomat neuletyöt ja sitten kudottu kankaita. Yksi kansallispuku on saatu valmiiksi asti ja toisen kangas on annettu tyttärelle tehtäväksi. Käsille on edelleen töitä, sen todistaa lukemattomat keskeneräiset työt, että jokohan näin isoäitinä ehtisi kaiken tekemään?




keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Nitrot

Millaista on hoito sairaalassa täällä Keski-Suomessa?

Potilas saa kaksi kertaa liian korkean verenpaineen ja pulssin, toisella kerralla rintakipuja, ja pyytää nitroja, joita on itse tuonut sairaalaan mukanaan, saa ne toisen pyytämisen jälkeen vasta, kun itse pitää huolen, että sydän toimii ja on sydän kipuja. Hoitajan pitää soittaa toiselle hoitajalle, kuinka voi toimia, koska mainintaa nitroista ei ole potilaan kohdalla?! Sydänlääkäri on kuitenkin määrännyt ensiapulääkkeinä. Pitäisikö potilaan itse soittaa sairaalassa ensiapuun omalta osastolta?

Tilanteessa on toinen ihmeellisyys, jos käy sairaala-ajalla esim. parturissa, liikkuu omalla riskillä, koska ei saa nitroja mukaansa.

Miten tällainen toiminta on mahdollista Suomessa, jossa pitäisi olla maailman parasta terveydenhoitoa?

Ihmettelen nitrojen tarpeellisuutta, onko ne määrätty vain huvin vuoksi? Kun niitä ei saa pitää ensiapulääkkeenä, ja joutuu yökaudet valvomaan, kun miettii, mitä voisi tapahtua omalla kohdalla.

Onko lääkkeiden saanti yöllä jotenkin rajallista, jos ei enää unta saa. Ataraxia sai kaksi tablettia unta varten, mutta vaikean allergian takia yöllä kutitti taas niin kovasti, että yö meni enemmänkin valvomisen puolelle. Saako lääkkeitä ilman osaston lääkärin suostumusta mitenkään?

Nitrojen saaminen kesti ko. tilanteessa 15 minuuttia, onko aika liian pitkä?

Huolimatonta pukeutumista

Huolimatonta pukeutumista

Oh no, sitä sattuu kaikenlaista kiireessä vai sanoisiko paineen alla toimiessa. Olin laittanut päälleni nopeasti aamupalalle farkut ja pitkishousut, ja sitten huomasin jotain outoa, mutta sen kummempia kävin aamupalalla. Suihkuun mennessä, jossa en ehtinyt käydä ennen aamupalaa, koska tuli verikokeita, huomasin sitten eiliset sukkahousut siellä välissä roikkuvat? Samaa sarjaa kuin entisen työkaverin pukeutuminen, hän tosin oli käynyt asiakaskäynnillä ja edellispäivän sukkahousut olivat sieltä pilkistäneet jostain housujen lahkeesta!

Olisiko paikallaan vähän tarkemmin tutkia, jos pukeutuu huonosti nukutun yön jälkeen ja kiireessä, miltä näyttää, ettei takapuolella ole mitään isompia yllätyksiä. Nolojen tilanteiden nainen tulee aina joskus toki oltua. Tapahtuu tyylivirheitä ja muitakin virheitä itse kullekin.

No nyt ne kaikki likaiset vaatteet on kuitenkin sairaalan pyykkikoneessa, että siinä mielessä tilanne on hyvä, ja käyty suihkussakin tänä aamuna. Tosin hiuksia ei saanut pestä, joten tuollaisen suihkun kanssa, jossa vesi tulee samasta paikkaa ylhäältä, sekin on taiteen laji. Onnistui kuitenkin laittamaan hiukset kiinni ja varovasti pääsin käymään suihkussa siten, ettei suuria vahinkoja sattunut.

Tällaista on unenpöpperössä, huolimatonta pukeutumista.

DINIT


Dinit

What happened in the hospital in Finland, should have the best health care in the world, oh no?

With the wrong medicines or too many medicines got twice too high pulse and to high blood pressure in the hospital, asked then Dinit as the second time had some pain in the heart, got it after fifteen minutes. When asked, it the nurse was wondering, if they can give it, because it was missing in my page, there was not mentioned it, have to call to the other nurse as the advice, could give it to the patient in the hospital, oh no? Should a patient call self to the first aid?

Finally got Dinit, my own one, after asked it again. What will happen in the real situation? Said in the morning they need more education, in the real situation the patient will be dead!

Visited in the hairdresser, couldn't have Dinit with me, because it was the hospital time. Should take the own risk to do it too.

This is something in Finland, think so, oh no!

Too worried of the level of the health care in the hospital, couldn't sleep, think so, some four nights now. Got two Atarax earlier, and asked after a few hours what should do, cannot sleep, can get  more Atarax in the same level?!

tiistai 21. huhtikuuta 2015

In a train Tokyo - Osaka in 2008, Fudzi -mountain








Kanalassa niinkuin Ellun kanat


Kanalassa niinkuin Ellun kanat

Kanoja pidettiin kotona kanatarhassa ulkona, ja muistan, kuinka haukka kävi hakemassa kanatarhasta kanan. Meillä oli tarhassa myös kalkkunoita, mutta en pitänyt kalkkunoiden ulkonäöstä lainkaan. Söimme kuitenkin kalkkunoita eli paistina ne kelpasivat meille lapsille. Viimeinen kalkkuna, joka sai käyskennellä vapaana pitkin pihamaita, ei joutunut enää meidän syömäksi, vaan siitä sai paistin lähistöllä asuva kettu.

Kanalassa vietimme aikaa, ja erityisesti vanhassa navetassa olleet untuvikot olivat meidän ihailemia ja kävimme niitä salaa katsomassa. Tosin pakokauhua joskus herätti vierailumme kanalassa, kun menimme sinne omia aikojamme.

Kerran saimme ajatuksen ottaa kanoja säkkiin ja laskea niiden kanssa mäkeä heinäladossa. Kanat olivat hädissään säkissä ja kaakattivat kovasti. Veimme ne sitten takaisin kanalaan mäenlaskun jälkeen. Tietysti ne olivat erittäin peloissaan oltuaan pimeässä säkissä ja hiukan kovakouraisessa käsittelyssä. Ymmärryksemme ei riittänyt siihen, että se voisi jopa aiheuttaa kanan kuoleman. Kaikki kuitenkin selvisivät hengissä takaisin kanalaan, tosin taisivat pelätä pikkaisen enemmän meitä nuoria naisia, kun oli niin kovaa kyytiä heinäladossa.

Kanalan alapuolella oli navetta. Päivällä kerran saimme päähämme käydä lypsämässä maitoa kissoille ja niinpä otimme napun sinne astiaksi. Ei muuta kuin lehmää lypsämään. Huonosti kuitenkin homma onnistui. Ensinnäkään emme osanneet lypsää kunnolla ja lehmät hermostuivat meihin. Taisipa joku nostaa takajalkaansa ilkeästi meidän yrittäessä lypsää. Varmaankin äitimme antoi sitten maitoa kissoille, kun emme onnistuneet itse siinä.

Kanalan vintillä kiipeilimme ja siellä kokoonnuimme meidän salaseuraan. Salaseuran koontumiset olivat aina piipun takana, ja siellä oli muutenkin hyviä piilopaikkoja kanalan vintillä kutterinpurujen seassa. Sain nimen Engala, kun aina sanoin ensimmäiseksi, että en ala. Niinpä taisi olla naapurin tyttö, joka kehitteli meille nimet ja minäkin sain omani. Ko. nimimerkillä kirjoitin runoja Sampo -lehteen. Mutta kyllä minäkin mukana kuljin, vaikka olin jo vuotta nuorempaa sisartani pienempi ensimmäisellä luokalla. Hän kun söi perunan kuoretkin ruokapöydässä, mutta minulle ei kelvannut mikään.

Olin hyvin pieni ja laiha, eikä se enää pidä paikkaansa, kun ikääkin on karttunut noista kuusikymmentäluvun vuosista, niin en laiha. Mutta sisuunnuin kuitenkin, kun ikää tuli, eikä minua pystynyt sitten enää narraamaan yhtä helposti kuin ennen. Mitä nyt aikuisena on tullut hölmöiltyä ja uskottua olemattomia aina silloin tällöin.

Kanalassa kävimme usein myös, koska oli hauska seurata kanojen puuhailua. Isä ei aina oikein tykännyt, kun kävimme häiritsemässä kanojen elämää. Hän oli tarkka niistä jalostetuista kanoista, ja taisi saada niistä kunniakirjoja ainakin maatalousnäyttelyistä. Muistankin kerran maatalousnäyttelystä tuodun mahottoman terävän veitsen, jolla meinasi olla kohtalokkaat seuraukset. Keittelimme kinuskikarkkeja, ja sitten laitoimme sen seoksen vuokaan, josta terävällä veitsellä piti vuolla paloja. Minä käytin uutta veistä ja melkein leikkasin sormenpääni irti. Onneksi oli kylässä enoni ja hänen vaimonsa ja he käyttivät sitten ompeluttamassa sormenpään kiinni. Mutta huonosti sitten kävi kuitenkin ja sormesta lähti pala irti, kun lähdin tietysti uimaan liian aikaisin ja se likosi järvessä.

Että kaikenlaista sitä maalla sattuu ja oltiin vähän niin kuin Ellun kanat, me lapset.

Kana nimeltä Tiina


Kana nimeltä Tiina

Isämme oli innokas kanankasvattaja. Muistan hyvin isot hautomokoneet, tuvan nurkassakin taisivat välillä olla, ja pikkutipuja odotettiin innokkaasti ainakin lasten toimesta, ja miksei aikuisetkin innostuneet näkemään pienet keltaiset pallerot, kun ne kuoriutuivat siellä koneessa. Isä kasvatti untuvikkoja jonkin aikaa ennen kuin erotteli kukkopojat pois kanojen joukosta. Hän kasvatti kanoja ihan myyntiin asti, ja muistan, että niitä kuljetettiin Mossen kyydissä ympäri lähikylää. Meille lapsille untuvikot olivat suuri ihmetys ja usein oltiin mukana touhumassa, kun poikaset kuoriutuivat, ja muistan, että ne laitettiin sankoon ja kuljetettiin kanalaan lämpölamppujen alle kasvamaan.

Kukkopojat eroteltiin kanoista käsin ja isä teurasti kukkopojat aika pienenä, koska niitä oli liian paljon, tai miten sen sanoisi, että niitä ei kasvatettu teuraaksi siihen aikaan. Hän löi puulla päähän ja sitten ne laitettiin metsään, ja ketut taisivat hakea osan ruuaksi. Mutta minä sain neljävuotiaana vuotta vanhemman serkkupoikana kanssa päähäni, että voimme tehdä kanojenjalostusta isän antamien esimerkkien pohjalta. Niinpä menimme kanalaan ja otimme kymmenkunta tipua, ja sitten liiteriin tekemään sama kuin isä oli tehnyt niille. Muutaman ehdimme kai listiä, ennen kuin aikuiset keskeyttivät meidän puuhat.

Serkku pinkaisi pitkälle metsään piiloon, kun äitinsä sanoi, että nyt on eno tosi vihainen. Minä olin apulaisena ja pidin kananpoikia kiinni, mutta muistan, että jokunen sana kai sanottiin, ja ymmärrettiin, että emme pahuuttamme mitään tehnyt, yritimme vain auttaa. Auttamista sitä on monta kertaa yritetty, välillä siinä onnistuu paremmin ja välillä huonommin, kuten esimerkki esittelee maalaislapsen elämää kuusikymmentä luvun alussa.

Me saimme sitten yhden kanan kesyyntymään, että sehän Tiina nimeltänsä, seurasi meitä leikkeihin metsiin asti. Kana ilmeisesti oppi, että meiltä sai leipää ja pikkuleipiä, ruokia joita kävimme milloin luvan perästä tai salaa äidin ruokakaapista hakemassa. Monet kerrat oltiin jonkun kiven ympärille rakennettu taloja lähimetsään ja Tiina oli meillä siellä seurana. Samoin kissat ja koirakin saattoivat seurata touhujamme metsään.

Muistan hyvin kärttyisän oloiset hanhetkin, joita naapurit pelkäsivät kovasti ja kiersivät pihan, jotkut jopa lähimetsän kautta, että pääsivät kotiinsa. Itse me jopa ensimmäisten sulien aikaan uimme läheisen pellon sarkaojassa, kun hanhetkin uivat ensin siellä. Oppimista kai se oli puolin ja toisin. Kovasti rapaisia taisimme olla, mutta vaatteet ja lapset saatiin puhtaaksi jossain vaiheessa.

Kovasti olimme huolissamme Tiinan kohtalosta. Hän meni vahingossa johonkin toiseen kanalaan, kun isä niitä lastasi auton kyytiin. Vahinko huomattiin liian myöhään. Lemmikkikanamme pääsi uusien ruokien pariin, ja aikamme mekin surimme sitä, mutta muistaakseni meni niin kauas ja oli jo maksettukin, että isämme ei hakenut takaisin, vaikka varmasti pyysimme monta kertaa.

Hyvin varmaan pärjäsi uudessa paikassa, kun ei ihmisiä aristellut ja oli meidän hyvin kouluttama. Että kanoillakin voi olla koulutus joskus paikallaan. Oppia ikä kaikki sopii kanoille kuin ihmisillekin.


maanantai 20. huhtikuuta 2015

Huomenna saattaapi olla uusi päivä, tahi on olematta. Mutta missä?


Meitä on pieniä ja pyöreitä, pitkiä ja laihoja, joillakin on levein kohta rinnan kohdalla, toisilla kuminauhan kohdalla ja joitakin sanotaan leveä-sellaisiksi. Mutta kaikilla meillä on paikka jossakin, oltiinpa me millaisia tahansa. Toisilla meistä monitehot, joillakin kaksitehot, ja joillakin vain miinusmerkkiset. Eihän se haittaa, jos me jotain nähdään, ainakin se kärpäsen kakka lasissa.

Me kysellään kuulumiset, mutta aina ei päähän tartu mikään, silloin olisi hyvä keskustella edes samaan ruokakuntaan kuuluvan kanssa, tai naapuriruokakuntaan kuuluvan kanssa, ja kuunnella, jos tipahtaa pois kärryiltä sanoa: ”Anteeksi, minä taisin nukahtaa? Voidaanko me aloittaa ihan alusta, että pysyisin kärryillä, taisin tipahtaa jossain vaiheessa pois!” Että parannetaan tätä maalimaa joko tänään, tai viimeistään sitten huomenna.

Välillä me ollaan vaarallisia, näin käy ihan tavallisessakin perheessä. Otetaan vähän liikaa dopingia, ja mennään tukka putkella paikasta toiseen, jos ei kolmanteenkin. Lennetään olemattomia lentoja ja puhutaan isompia kuin olisi tarpeen siinä tilanteessa, pelataan sellaista mukamas mielikuvituspeliä, vai olisiko se ollut mielikuvituselämää? Että siinähän voi käydä miten vain, eikä sitä voi etukäteen tietää kukaan. Poltetaan talojakin siinä samassa, että olisiko siellä talossa ollut "pyhähenki" vai "pahahenki", kyllä niillä nyt eroa täytyy olla.

Mielikuvitus kun oikein laukkaa monella jalalla ja eri suuntiin, voi siinä hämminkiä syntyä rauhallisessakin ympäristössä, jos lääkitys ei satu olemaan kohdallaan. Jos siinä jotain netistä sattuu ääneen puhumaan tai toistelemaan, voi syntyä väärin käsityksiä tai olisiko erilaisia tulkintoja tilanteessa, kenellä sitä tilannetajua sattuu olemaan.

Tilanne voi riistäytyä käsistä, eikä sitä enää kiinni saa, vaikka haavilla yrittää. Se on paennut ja sitä ei pysty enää huomenna korjaamaan, vaan korjaus pitää tapahtua heti. Muuten voi seurata kolme viikkoa jossakin muualla, jos oikein pahasti on päässyt käymään sanasodassa, vai oliko se rauhanaikainen olotila.

Mutta tässä sitä joka tapauksessa taas ollaan viisaampia, että vähennetään siitä olemattomien tautien lääkitykset. Jotka jopa kiellettyjä saattaapi olla tahi sitten ei ole, että tilannetta seurataan tarpeeksi pitkään, jotta syntyisi taas rauhanaikainen tilanne. Pitkästyttääpi se sellainen sellaisesta kiireellisempää ihmistä. Ei siinä kuitenkaan hötkyily auta, menee leipä vaan väärään kurkkuun ja joutuu kakomaan entistä enemmän ja uudestaan. Että asiat voivat olla umpisolmussa kaiken tapahtuneen jälkeen, eikä niitä saa auki.

Joutuu ottamaan sakset ja leikkaamaan narut poikki tai ainakin heittämään ne lääkkeet jonnekin apteekin jätepussiin. Senhän voi tehdä itsekin tarpeeksi järkeilleenä tai antaa yleisen terveydenhuollon tehdä.

Armahdetaan vähän itseämme, ja muitakin, tai sitten annetaan muiden olla armahtamatta, ite kyllä kannatan armahtamista oman dopingin osalta.

Huomenna saattaapi olla uusi päivä, tahi on olematta. Mutta missä?

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Tuuli, tuule lempeästi minulle - runokokoelma 2014



Tuuli tuntuu tunturin huipulla,
näen kauas siniset tunturit,
tuuli, tuule lempeästi minulle,
tuuli, tuotko terveiset minulle?

Metsä laaja kaukana aukeaa,
näen järvet kauniisti hohtavat,
tuuli, tuule lempeästi minulle,
tuuli, tuotko terveiset minulle?

Kuulen linnun hiljaisen laulavan,
näen lennon hentoisen liitävän,
tuuli, tuule lempeästi minulle,
tuuli, tuotko terveiset minulle?

Minä olen ihminen pienoinen,
näen suuren avaran maailman,
tuuli, tuule lempeästi minulle,
tuuli, tuotko terveiset minulle?

Aika, rauha, kaikesta vapaata,
näen kaiken kauniina siintävän,
tuuli, tuule lempeästi minulle,
tuuli, tuotko terveiset minulle?


Kiilopään huipulla syntyneet sanat!

lauantai 18. huhtikuuta 2015

The Snow Accumalation, the data of September 2003 Hofsjökull

The summer 2003, the snow accumalation, the data of September 2003, Hofsjökull -glacier, Iceland

Lumen kertyminen jäätikölle Hofsjökull, Islanti, tiedot kerätty mittauksilla syyskuussa 2003, ajettu noin 200 km jäätiköllä moottorikelkoilla, olin käyttämässä tietokonetta, eli kolme päivää jäätiköllä.

The Watertable of Hofsjökull -glacier in Iceland, the data of the autumn 2003

The watertable of Hofsjökull -glacier in Iceland, the work done in September 2003.

Vesikerroksen syvyys jäätiköllä, tiedot kerätty syyskuussa 2003.

Kesärunoja - kokoelma 2014


Auringon säteitä

Anna auringon kantaa,
säteitä puiden takaa,
huomisen odotusta,
kuuntelen metsää.

Katselen hämärään,
hiljenee metsä nyt,
ja lyhyt yön hetki,
vaihtuu taas valoksi.


Lapsuuden kesäöinä

Lapsuuden kesänä,
lämmintä oli sade,
virkistävät pisarat,
raikas ja kaunis yö.

Yön ääniä kuunnellen,
kuulana hohtaa taivas,
koivujen hento tuoksu,
vaikenee linnun laulu.

Hetkisen tuuli puissa,
sävelet soivat kesää,
hiljennyt käki on,
usvassa kylpee pelto.

Hiljaisuus ja levollisuus,
onnena on silloin,
laulun sanomaa vain,
tuo muistoja sieluun.

Jos lapsuuden haaveet,
huolettomuus palata voisi,
se luonnon kauneus,
pihakoivujen tuoksu.

Kesäpeltojen yllä usva,
hiljakseen liikkui,
aamulla pellon yllä,
kastepisarat kimmeltävät.

Aamu heräsi auringon myötä,
taivaanrantaa värjäten,
karja palasi laitumelleen,
kesäyön taikaa mielessä.

Pihapiiri turvallinen,
jokainen kivi ja puu,
kaukana olivat huolet,
onnellinen lapsen mieli.


Kesän tunne

Tämä metsä ja maisema,
tuttuja ovat polut, männiköt,
kalliot tuoksuvat keskikesällä,
lintujen konsertti helkkyen soi.

Illan kauneutta, veden kuulautta,
rantakoivujen tuoksua,
vedessä karehtii tuulen vire,
ilmassa leijailee kesän tunne.


Peltojen vainioilla

Keskikesällä kukkia tulvillaan,
päivänkakkarat peltojen pientareilla,
kissankellot seurana sinisenä,
heinäkuussa kukkia kaikkialla.

Peltovainiot heijaavat kesätuulessa,
kylän laitoja reunustavat metsiköt,
maisemaa halkovat peltotiet,
tutut maalaistalot maisemassa.


  Kesä lapsuuden

Muistatko vielä kotipihan sen,
katveessa kuusen, pihakoivujen,
tunnetko tuoksun kukkaketojen,
valossa kirkkaan aamuauringon.

Muistatko aitan kotipihan sen,
laidassa metsän, ikihonkien,
tunnetko tuoksun heinäpeltojen,
jälkeen päivän kuurosateisen,

Mielessä lapsen kotipihan sen,
säilynyt muistot pihakoivujen,
hentoinen tuoksu kukkaketojen,
laulussa linnun sulosointujen.

Niin onnellista olla lapsi kesän,
huoletonta elo pihan, kodin sen.
Vain lapsuudessa koki onnen sen,
ei huomisesta tunne huolta lapsi, ei.


Kesäniityllä

Kauniina muistan kissankellot
siniset kukat kesän tuulessa,
kisaavat kilpaa väriloistossa,
keinuvat hiljaa kukin kumartaen.


Perhoset yllä pellon kisailevat,
nousevat ilmaan siivet levällään,
koittavi vapaus uuteen maailmaan,
niittyjen ylle, kukkien keskelle.


Taivaalla kaartaa haarapääsky,
visertää uuden laulun iloisen,
kirkkaalle kesän sinitaivaan
korkealla lentää lailla kiurusen.


Auringon säteet metsänrannan
takana punaan taivaan värjäävät,
hämärän hetki, iltarusko,
metsissä kaikuu laulu lintusen.


Kuulaana hohtaa taivaanranta,
hiipivä usva peittää niittyset,
saapuvi öinen taika kesäyön,
odottaa uutta päivää auringon.