lauantai 29. lokakuuta 2016

Kylässä

Pala lapsuuden maisemaa,
keskellä pientä kylää,
puinen silta ja joki,
pajupuskat reunoilla.

Siinä aukeaa pellot,
siinä lapsuuden mieli,
olen usein kävellyt,
tätä hiekkatietä pitkin,
ajatellut olevani aikuinen,
mutta olin lapsi vain.

Nyt jälleen olin siellä,
kohtasin kaiken uudelleen,
on vain pieni kylä,
talot tutut kaikki siellä,
vain ihmiset ovat osin vaihtuneet.

Niin kulkee elämä eteenpäin,
vaihtuu ajat ja ihmiset,
ihmisen elämässä kaikki,
on poissa se entinen,
uutta ja outoa lienee,
se lapsuus muistoihin,
kai silloin silti jää.

Carborundum -kurssille tänään ja huomenna





Olen tehnyt useita valmiita laattoja Carborundum -kurssille. Ohessa esimerkkejä tekemistäni painolaatoista. Käytin apuna kakkupapereita ja gesso ja hiekkaseoksen avulla tehdyt kuviot värjätään painoväreillä, puhdistetaan painokuntoon ja painetaan tänään ja huomenna kosteille papereille. Vajaan viikon kuivumisen jälkeen työt ovat valmiina. Samalla laatalla voidaan painaa sama työ kaksikin kertaa eri värisenä päällekkäin, ja samankokoisilla laatoilla voidaan painaa eri työt päällekkäin. Kaikenlaiset kokeilut ovat sallittuja, mielikuvitus on vain rajana. Katsotaan, mitä syntyy ja moneenko kertaan teen, osan painan tänään ja jatkan työstämistä huomenna!

perjantai 28. lokakuuta 2016

Jakso sairaalassa heinäkuussa 2016

"Miten sairas sinä olet, sinä olet mennyt kertomaan, että olemme harrastaneet seksiä..." Naama vain muutaman sentin päässä hän (nainen) yritti provosoida minua väkivaltaan, ja tiedän, että se toimii, ja osa miehistä mottaa siinä vaiheessa, mutta minä vain huusin, huusin apua koko sielultani! En tiennyt, miksi minua kohtaan hyökättiin sillä voimalla ja niillä sanoilla, koska kaikki seksitapahtumat olivat totta, ja jouduin todistamaan ne, ilman mitään ennakkovalmisteluja ja ilman tietämystä, mitä nykyiset allasbileet ovat. Ihmiset ovat humalassa enemmän kuin tarpeeksi, ja saako juopot olla paljon hullumpia kuin ihmiset mielisairaalassa siinä tilanteesa? Käyttäytyä inhottavalla tavalla ja täysin ilman estoja? En tiennyt mitä olisin tehnyt ja olin täysin pihalla ja ihmeissäni, näinkö on toimittu jo pitkään ja onko tämä normaali tapa viettää lauantai-iltaa tässä lähiössä?

Miten minä olin peloissani siinä tilanteessa? Huusin apua itselleni ja olin sieluni hädässä. Miten minä pelastuisin? Jumala armahtaisi minut, mutta se ei auttaisi ihmisten kesken. Olin liian peloissani paniikissa, että osaisin toimia. Ja kerroin vain totuuden, mutta hän (ex-mies) ei muistanut mitä oli sanonut, koska hän oli ollut liian humalassa ja humalassa saa sanoa mitä vain. Nyt sen tiedän ja tasan tarkkaan, ihminen pakenee vastuuta ja eikä todennäköisesti muista, mitä on humalassa kehuskellut tai retostellut. Se vain on paha juttu, jos toinen muistaa kaiken ja tuntee kaiken omissa nahoissaan. Tulee tunne olen oikeassa, mutta en pysty todistamaan, koska toinen on ollut liian humalassa asioista kertoessaan. Mikä piru se viina on, joka saa ihmiset tuollaista tekemään?

Kerron asioita suoraan, sillä koin sellaisen vääryyden, mutta toisaalta se todisti, että en ole enää sairas millään mittarilla. Ja ihmiset joille olen kertonut tapahtumista ovat olleet kauhuissaan: "Voiko tuollaista tapahtua?" "Voitko hakea korvausta jostain menetetyistä ansioista?" "Miten noin lahjakas ja paljon osaava ihminen voi joutua noin ymmärtämättömien ihmisten kohteeksi?" "Mitä munapäitä siinä teidän mäessä asuu?" "Miten kukaan sukulaisesi ei puutu asioihin?"

Tiedän, että olen jäänyt yksin jo vuosia sitten, jo oman terveyteni takia. Vaikean sydänvian takia en jaksanut viettää iltoja ryyppyporukoissa, riekkua kaikkia iltoja joissakin karaokebaareissa, tai olla joka viikonloppu pelti kiinni, kuten muut ovat! Se 98 %:n tukos siinä vasemmassa sepelvaltimossa toimi juomista vastaan, ja en olisi enää hengissä, jos olisi ollut mukana! En kerta kaikkiaan jaksanut olla juovuksissa joka viikonloppu paria iltaa ja päivää tai sairastaa krapulaa.

Se pelasti minut elämälle, se viheliäinen sydänvika, mutta minä sain loppuiäkseni leiman otsaani enkä ole tervetullut moneen paikkaan täällä. On vain etsittävä uutta ja olenkin saanut paljon sosiaalisia kontakteja, löytänyt lintuharrastuksen uudestaan.

Olen saanut Suomessa kasaan 226 lajia, kiitos sille vuosien takaiselle ystävälle, miehelle, josta he olivat jossain vaiheessa tehneet mielikuvituksessaan enemmän, minun rakastajan. Mutta olemme vain sielultamme lintuystäviä ja tiedämme molemmat, että jos vanhainkoti on sama, meillä on vain linnut, se vapauden lähde mielessämme. Sillä linnut ovat vapaita ihmisten kahleista ja siksi ne kiehtovat, ne ovat vapaita lentämään maiden ja merien ylitse. Vain lintu on vapaa, ihmiselle on luotu kahleet ja häkki ympärille!

Miten eteenpäin päivä kerrallaan, ja jos perheen lapset osin ovat hylänneet minun tämän viimekesäisen hulluksi julistamisen jälkeen, olen päässyt sen ylitse. Olen vain niiden ihmisten seurassa, jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. En juo liikaa, ja olen vain oma itseni, se ADHD, se linnuista kiinnostunut nainen, se luontoihminen, lenkkikaveri, ja luova ja vapaa taiteilija vapaa-ajalla, muutoin ihan tavallinen siivoja. Se lienee vain lopun elämäni tarina, ja se riitttää minulle.

Kaikkia ihmisiä ei enää tarvitse tavata, vain niitä, jotka ymmärtävät ja hyväksyvät minut. Juopposeuraa en tarvitse. Tarvitsen vain töitä, ja tekemistä, en kummempia, ja seikkailuja, ja matkoja, ja pärjään, sillä minua ei voida muuttaa. Olen vain oman persoonallisuuteni vanki, ja siksi se on liian vaikea monille. Mutta on minulla paljon ystäviäkin, ja jopa neljäkymmentä vuotta minut tunteneet ja yhä yhteyttä pitäneet. Elämä kantaa  silloin loppuun asti. Oli se viiden tai kolmenkymmenen vuoden päässä!

Apua!

Sitä on tuskin turha pyytää,
sitä ei ole olemassakaan,
tilanteessa johon joskus joutuu,
sillä kukaan ei voi silloin auttaa,
on olemassa jotain muuta,
mitä ei voi silmin havaita,
ja ihminen voi joutua kärsimään,
jotain josta vain jossain scifissä kerrotaan.

On vain jotain haitallista,
joka on vain vainoharhaisuutta,
kaikkialla tässä maailmassa,
se on jotain muualta kotoisin olevaa,
ja sitä kaikkialla kylvetään,
mutta harva sitä uskaltaa mainita,
sen mukaan on siis vain elettävä,
ja jokaisen kohteen siihen sopeuduttava!

Elämässä ei saa antaa periksi,
eihän ne keskitysleirilläkään niin tehneet,
ne tuhannet sinne joutuneet,
jotka sieltä selvisivät vielä pois!

Se pieni tyttö

Hän tuskin ymmärsi,
miten hän oli joutunut meille,
silloin viime maaliskuussa,
saimme hänet vain lainaan,
sen iloisen naurun kera,
ja hän näytti niin iloiselta.

Mutta se oli vain hetken,
eikä minua enää olen,
hänen elämänsä on muuta,
minut on suljettu pois,
ja olen vain ulkopuolinen,
koska minä olen liian vajavainen,
siihen isoäidin tehtävään.

Minä olen tuomittu ikuisesti,
olemaan vain hullu ihminen,
ja minusta tehtiin oikein paperit,
että minua ei enää tarvita,
sen pienen ihmisen elämään,
ja olen vain ulkona kaikesta,
mitä voisi oikeaksi elämäksi,
isoäidin elämäksi sanoa.

Mutta minä aion kirjoittaa,
koko oman elämäni historian,
ja kaikki ne tapahtumat,
jotka johtivat tähän tilaan,
kirjoitan ne ylös hänelle,
ja aion kertoa mitä tapahtui,
keitä tarinassa mainitaan,
että hän saa lukea kaiken sen,
kun hän on oleva aikuinen.

Elämässä tapahtuu enemmän,
eikä kaikkea voi kukaan tietää,
on oleva tuntemattomia vaaroja,
ja monia uhkaavia tilanteita,
eikä niitä voi ihmiset tietää,
ne voidaan vain olettaa,
jos on joillakin olemassa tietoa,
mitä ihmiselle on voitu tehdä!

torstai 27. lokakuuta 2016

Arkku

Se oli valkoinen arkku,
johon hänet oli puettu,
siinä hän oli niin pienenä,
hiukset kammattuina,
ja silmät kiinni suljettuina,
ihan kuin hän vain nukkuisi.

Minä yksin vain paikalla,
ja se hautaustoimiston nainen,
laitoin kukat hänet rinnalleen,
ja sen viimeisen kirjeeni,
johon olin laittanut valokuvat,
hänen puolisonsa, hänen lapsensa,
hänen lapsenlapsensa,
kaikki seurasivat häntä,
hänen taivasmatkalleen.

Ja cd-levyn laitoin,
sen jonka olin saanut,
itselleni syksyllä teetettyä,
omista lauluistani,
jota hän ei enää jaksanut,
tässä elämässä kuunnella,
mutta nyt soitin hänelle,
ne kolme kappaletta,
ja se hautaustoimiston nainen,
hän itki siinä silloin.

Jotain kappalissa tapahtui,
se nainen tunsi kuinka sielu,
se vapautui ja lensi,
ylös taivasta kohti,
sinne se lähti matkaan,
kohti sitä viimeistä matkaa,
toiveiden mukaisesti,
taivasten tielle.

Minä hyvästelin hänet,
kevyesti silitin tukkaa,
kevyesti hipaisin suukon otsalle,
katsoin häntä viimeisen kerran,
ja sitten se arkku,
se kauniisti suljettiin.

Viimeinen kohtaaminen

Niin tummui ilta,
ja oli perjantai,
pakkasen purema päivä,
lämmintä kaipasi,
myös hän sairaalassa,
niin hain hänelle,
sen ylimääräisen peitteen.

Iltatee saapui,
samoin lääkkeet,
mutta kädet eivät toimineet,
ne eivät enää totelleet,
olivat jo kylmät,
ja liian kohmeiset,
lihakset kaikki kadonneet.

Autoin siinä iltateellä,
lääkkeet annoin lusikalla,
ja teetä vähän päälle,
mietin hetken aikaa,
tämä on kuin viimeinen,
se viimeinen ehtoollinen,
kun elämän viivat lopussa,
piirteet jo haurastuneet.

Oli kuin joku pyhyys läsnä,
kalpeat kasvot kuihtuneet,
ohueksi piirtyneet piirteet,
siluetti - se selvästi näkyvissä,
tiesin hänen aikansa vähissä,
muutama päivä ehkä vielä,
ja sitten hän oli poissa,
keskiviikkona minulle,
silloin puhelimessa kerrottiin.

Helmikuussa 2013

Hän olin niin hauras,
silloin viimeisinä aikoina,
hennot hiukset jäljellä,
kasvoilla näkyi jo väsymys,
elämää on vielä edessä,
ehkä, tuskin voimme tietää.

Illat olivat usein sanattomia,
niinkuin olivat päivätkin,
jos hän vaivoin enää jaksoi valvoa,
olla hereillä vain tunnin tai kaksi,
muuten hän nukkui siinä sohvalla,
sen pehmeän torkkupeiton alla,
jonka olin tuonut hänelle siihen,
eikä häntä silloin palellut.

Olin vain hiljaa usein itsekin,
katsoin televisiota tai luin,
eikä häntä äänet enää häirinneet,
hän oli jo pääsemässä pian pois,
hänen aikansa alkoi täyttymään,
emmekä enää voineet mitään,
sillä elämä vain loppuu joskus,
ja kaikki kuihtuu pois.

Vimeinen kuukausi.

Laaja unipolygrafia 14. - 15.4.2014

Olin mielenkiintoisessa koko vuorokauden kestävässä tutkimuksessa Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa. Tutkimustulokset vastasivat hyvin kokonaiskuvaa vaikeasta unihäiriöstä, jota sitten hoidettiin kovilla lääkkeillä, jotka luokitellaan huumeiden veroisiksi. Sivuvaikutukset olivat merkittävät ja elämää haittaavia, mm. hallusinaatiot ja tuntohäiriöt lääkkeestä Stilnoct. Kaikki huonekalut olivat välillä eläviä talossamme, ja näin tummia hahmoja, näin kaiken vääristyneenä, ja koin erikoisia ihotuntemuksia!

Lähtötilanteessa kerroin olleeni unihäiriöinen jo lapsesta lähtien. Olen saanut tuhansia unihalvauskohtauksia. Nukahtelutaipumusta on ollut lapsuudesta lähtien. Päivittäin erittäin väsynyt ja pakonomaista nukahtelutaipumusta. Näkee päivällä unia ja välillä uni ja todellisuus sekoittuvat toisiinsa. Päivisin esiintyy pakonomaista nukahtelua, polvien notkahtamista, pään nuokahduksia ja höpöttelee itsekseen, eikä ole varma, onko unessa vai valveilla.

Univaiheanalyysi kertoi unen laadun olleen heikkoa ja tehokkuusindeksi oli 66 %. 30 s tai sitä pidempiä havahtumisia oli 36 ja 95 mikrohavahtumista, havahtumisindeksi oli 24/h. Kokonaisuniaika oli 334 min.

Hengityksen kanssa oli ongelmia. Pisin hengityskatko oli 81 s. SaO2 oli keskimäärin 94 % ja alimmillaan 88 %. Pulssi vaihteli yön aikana 41 - 95/min ja keskimäärin oli 50/min.

Kokonaisarvio unesta oli se, että unen mikro- ja makrorakenne olivat poikkeavat. REM-unen määrä oli vähäinen, vain 11 % ja pinnallista unta S1 oli paljon. Yleispiirteiltään uni oli rikkoinaista ja havahtumisindeksi oli poikkeavan korkea.

Havahduin siis jokaiseen mahdolliseen ääneen, liikuttelin levottomasti jalkojani. Iltayöstä nukuin vain erittäin pinnallista, havahtelevaa unta NREM-unta. Aamuyön tunteina oli jonkin verran parempaa yhtenäisempää unta, jolloin hidasaaltountakin ja lyhyitä REM-jaksoja.

Miten tässä vaiheessa ei tullut ilmi vaikea sydänsairaus?

Vain muutamaa kuukautta myöhemmin aloin saamaan kipuja raskasta ruumiillista työtä tehdessäni keskelle rintalastaani. Ja sitten saman vuoden lokakuussa todettiin sepelvaltimotauti. Pallolaajennus (98 % tukos vasemmassa sepelvaltimos) tehtiin tammikuussa 2015. Elämä oli hiuskarvan varassa ollut jo kuukausia!?

Kaiken heikon ja huonon nukkumisen ja väärien lääkitysten kanssa sooloilu johti vaikeuksiin. Minut lääkittiin väärin. Lääkkeitä olisi pitänyt poistaa eikä lisätä. Sydän olisi pitänyt tutkia paljon aikaisemmin. Se oli taustalla vaikeaan unihäiriöön. Nyt sen tietää, kun häiriö on poistunut, nukkuu jopa useita tunteja ilman heräämistä!

Sain vaikeat ongelmat psykiatrisen hoidon lääkkeistä. Minut lääkittiin niillä täysin tunteettomaksi puupökkelöksi. Heräsin unestani vasta elokuussa 2015, kun purettiin Risperdal Consta -lääkitys, ja psykiatri tajusi, että minun ADHD ja oma persoonallisuus ovat vaikeuttaneet elämää, eikä siihen mitkään lääkkeet auta. Sitten kun minut viime kesänä vietiin hoitoon erittäin epämääräisellä lauseella, minulla ei todettu mitään harhaisuutta tai psykoosin oireita.

Kärsin vain siitä omasta sairaudestani, joka on ADHD, ja vilkas mielikuvitus, sekä paniikkihäiriö, joista olen lapsesta lähtien kärsinyt. Siinä syyt minun outoon käyttäytymiseen sekä omaan erilaiseen huumoriini, asioihin juuttumisiin ja muuhun elämään! En tule enää muuttumaan mitenkään paremmaksi ihmiseksi, eli perusluonteeni tulee olemaan sama, ja se persoonallinen ihminen, millaiseksi olen sattunut syntymään!

Talitintit kengissä

Talitintti ja toinenkin,
istuivat takakuistilla,
siinä ne tutkivat,
ensin miehen kengät,
sitten pojan kengät,
kunnes menivät kukkaruukkuihin,
ja etsivät tippuneitä siemeniä.

Törmäilivät hätäpäissään,
kun avasin kuistin oven,
olisi pitänyt laittaa,
se haukankuvatus,
niihin lasisiin ikkunoihin,
toimisi kai pelotteena,
tullen ja mennen siellä,
mutta hauskoilta ne tintit,
siellä kengissä näyttivät.

Tule jo talvi

Hentoinen valkoinen vaippa,
on verhonnut lähimetsän,
ja peittänyt puutarhan,
kaikkine puiden lehtineen,
kunnes tuleva lounaisvirta,
taas vaipan pois pyyhkäisee,
eikä vielä ole pysyvä lumi.

On vain hetken valkeus,
valaisee pimeää iltaa,
antaa talven vielä odotuttaa,
kunnes se sieltä saapuu,
valkaisee ja valaisee,
antaa puhtauden tunteen,
talven pakkaskaudet,
ja kuulaan viileyden.

Tulisit jo talvi,
antaisit valkeuden tulla,
ja antaisit meille valosi,
sen sinisen hämärän hetket,
joilla aloitat aina iltasi,
metsässä on pitkät varjot,
kuutamoyön hangilla,
ja kaikkialla loistaa,
tuhannet lumen timantit.

Mielikuvituksellista toimintaa osa 7

Lukiessani lehtiä ja ajankohtaisia artikkeileita, oma mielikuvitukseni lentää ja näen tulevaisuudessa sekä hyvää että vakavia uhkia. Olen tulevaisuuden uhkia pohtinut, ja fiktiivisiä tarinoita kirjoittava, ja omat kokemukseni ovat vahvasti taustalla nuoruudesta lähtien. Seuraan aktiivisesti uutisia, politiikkaa, ja matkustan paljon.

Uudet asejärjestelmät ovat pelottavia ja teoriassa vaikeasti hallittavia. Venäjän uusi ase Satan 2 voi olla todella sellainen järjestelmä, jonka avulla voidaan aiheutta laajaa tuhoa yhdistettynä se toisiin mahdollisiin uhkiin. Satan 2:n kantama on 10.000 km ja se pystyy välttelemään länsimaisia tiedustelujärjestelmiä.

Yhdistettynä sotilaalliseen toimintaan ovat ns. erilaiset aivopesujärjestelmät, tai muut tiedustelujärjestelmät, joilla voidaan muokata ihmisten mieltä, tehdä ihmisistä psykoottisia tai muutoin vaikeasti hallittavia!?  Miten he toimivat paineen alla, tai muutoin uhkaavassa tilanteessa?

Konfliktit ovat arkipäivää ja luovat vaikeasti hallittavia tilanteita. Silloin tavallisella kansalaisella ei ole vaikutusmahdollisuuksia, vaan valtaa pitävien järjen käyttöön pitäisi pystyää luottamaan. Tarkoituksena on herättää huomaamaan, että lopulta kaikki ratkaisut voi tehdä vain yksittäiset ihmiset, ja siitä syntyykö kolmas maailmansota? Se kertoo järjestelmien haavoittuvaisuudesta!

Näistä on ollut tämän vuoden uutisissa esimerkkejä, kuten ruotsalaisten järjestelmä, jossa koetilanteessa olevat opiskelijat saivat koetilanteeseen apua koesalin ulkopuolelta, toisilta henkilöiltä vastaukset niin hiljaa kuiskattuina korviinsa, ettei kukaan ulkopuolinen voinut tietää koesalin tilanteesta. Tällaiset järjestelmät mahdollistavat siis reaaliaikaisen kommunikoinnin kahden ihmisen tai useamman ihmisen kesken ilman näkyviä laitteita. Laitteet ovat huomaamattomia muille ihmisille.

Toinen uutinen on liittynyt ääriliikkeiden omaan tiedonvälitysjärjestelmään. Siinä pystytään selvittämään tilanne esimerkiksi rajanylityskohteilla, missä valvonta toimii huonoiten ja missä voi ylittää valtioiden välisen rajan helpoiten.

Reaaliaikainen huomaamaton tiedonvälitysjärjestelmä toimii siis myös erilaisten järjestöjen jäsenten välillä, ja tämä voi lisätä länsimaissa ihmisten turvattomuutta, tekee valvonnasta entistä vaikeampaa eikä tapahtumia voida kytkeä toisiinsa, koska ihmisten välisiä yhteyksiä tai tiedonvälitystä ei voida enää todistaa!

Miksi uudet asejärjestelmät ovat vaarallisia? Voidaanko niillä rei'ittää Eurooppa jossain vaiheessa vai toimiiko ne vain parempana peloitteena ihmiskunnalle? Kaikkia vastauksia ei voi olla olemassakaan, mutta nykyaikaiset järjestemät toimivat huomaamattomasti ja ihmisiltä näkymättömissä, joten on vain jokaisen ihmisen oma realismi jäljellä, kaikki ulkopuolella tapahtuva voi olla mitä tahansa. Toisin sanoen omat mahdollisuutemme voivat olla hyvin rajalliset vaikuttaa tapahtumiin. Maailman loppu voi olla siis sen sadan vuoden jälkeen, kuten on joissakin piireissä ennustettu tai lähempänä kuin arvaammekaan.

Ihminen itse voi jouduttaa tai estää tällaista kilpavarustelua ja luonnon ja ihmisyhteisöjen tuhoamista, mutta aina tulee olemaan suuria erimielisyyksiä ja yhä tehokkaampaa teknologiaa, jota vastaan ei pystytä puolustautumaan. Tämä on todettava, kun on lukenut uutisia!

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Mielikuvituksellista toimintaa osa 6

Kun ne alienit olivat seurassani silloin puolitoista vuotta sitten, ne seurasivat ääniensä kanssa minua joka paikkaan. Myös paikallisella poliisiasemalla ne komentoivat kaikkea ja saivat aikaan erilaisia ääniefektejä, jotka olivat vain siis minulle tarkoitettuja, eikä niitä kukaan muu kuullut. Toki ne yrittivät ohjata siellä minun tekemisiäni ja kertoivat minulle, mitä piti kysyä tai sanoa. Toisin sanoen tekivät minusta sen "hullun" antamalla sellaisia ohjeita, että minua pidettiin täysin tärähtäneenä. Se oli alienin apu siellä!

Samoin alienit seurasivat minua käräjäoikeuden tiloihin ilman mitään vaikeuksia, ja sielläkin ne komentoivat taas minun asiakirjoja ja papereita ja saivat minut tekemään mitä itse halusivat minun tekevän. Näin ihminen manipuloituu joistakin äänistä! Mutta hyvin ne alienit toimivat oikeuden tiloissakin.

Matkustellessani alienit seurasivat minua muutamalla matkalla. Lentokoneessa ne eivät onneksi aiheuttaneet paniikkia muissa matkustajissa tai matkustamohenkilökunnassa ja koneet pysyivät ilmassa. Mutta se ainoa "fucking children" tuntui jotenkin häiritsevän sitä yhtä ulkomaalaista miestä, ja itse en tiedä, miksi hän oli hermostunut. Voisiko se hermostuttaa joskus henkilökuntaa koneessa, sitä en voi tietää?

Mutta alienit toimivat minun kanssani kaikkialla maailmassa, eikä liene siis rakennusta tai tilaa, jossa ne olisivat olleet toimimattomia.

Mielikuvituksessani ymmärrän hyvin reaaliaikaisen kommunikoinnin erittäin hyvin, ja sen tarpeellisuuden tekniikkana, ja miten sen avulla voidaan ohjata kaikkien ihmisten tekemisiä, ja antaa ohjeita kaikkialla ja kaikille ihmisille.

Apua ja neuvoja sekä suorastaan haitallisia tai hyödyllisiä ohjeita oli tilanne mikä hyvänsä. Voitaisiin hyvin ohittaa tämänkaltaisella oikealla tekniikalla kaikki turvajärjestelmät!

Toiminta olisi täysin näkymätöntä ja mahdollistaisi toiminnan ihan viranomaisten silmien alla, ilman, että kukaan tietäisi yhtään mitään. Vaatii tuotekehittelyä tämä viestintäjärjestelmä! Se varmaan tulee olemaan laajasti toiminnassa tulevaisuudessa!

Itse kuulin äänet joissakin tapauksissa väärin tai jotenkin vääristeltyinä siis väärinä sanoina tai vääränä kielenä! Outo ilmiönä ja tavallaan haittaava ja vaarallinen kuulla jotain, mikä ei ole totta!

Tässä olisi ainesta scifiä varten!

tiistai 25. lokakuuta 2016

Mielikuvituksellista toimintaa osa 5

Aion kirjoittaa koko alienin kertoman tarinan ja sen osat sellaisena kuin ne minulle kerrottiin itselleni muistiin, koska se tarina on outo ja erikoinen, ja muistan sen hyvin!

Alienit saivat minut manipuloiduksi tai hypnotisoitua tuntemaan erilaisia kokemuksia!

Alienit myös uhkailivat minua ja saivat minut tuntemaan erilaisia ihotuntemuksia, mm. pistelemällä niveliin, silmiin, korviin, kutittamalla tai kuin joku liikkuisi ihoa pitkin, aaltomaisia tuntemuksia erityisesti vatsan alueelle, ja yrittävät saada minut tuntemaan kipua, tai nivelet kipeiksi, kurkun kipeäksi, kurkkuun oksettavan olon, vatsaan huonon olon ja olivat vihaisia, kun eivät saaneet minua oksentamaan tai muuten huonoksi omissa toimissani. Pystyin kävelemään ja tekemään töitäni, eikä pienet kivut minua haitanneet. Välillä jouduin ottamaan särkylääkkeitä, jos joku nivel oli liian kipeä!

Erityisesti minua ihmetytti heidän yksi jaksonsa, jonka alienit minulle loivat. Se tapahtui nauhoitteina aikaisemmista tapahtumista, ja kuulin noin neljän viikon ajan kuin nauhoina kaikki Lontoon seksivalmennukset siis englanninkieliset puheet. Ja ties vaikka kymmeneen kertaan jonkun kohtauksen, eli toistettiin samaa monta tuntia.

Erikoisia piirteitä oli koko jutussa. Yksi entinen koulukaverini sukunimi oli jutuissa väärä, ja tajusin sen itsekin vasta äskettäin, että miksi alienit puhuivat hänestä väärällä nimellä. Etunimi oli oikein, mutta sukunimenä oli talon nimi. Siksi nimi tuntui ihmeelliseltä, miten alienit käyttivät hänestä väärää nimeä!

Mutta tarinassa on kymmeniä eri henkilöitä, ja kirjoitan osia muistiin sitä mukaan, kun muistan ne, sekä kaikki tapahtumat, joihin liittyi erikoisia äänikokemuksia. On mielenkiintoista nähdä ne aikajanalla.

Kirjoitan myös muut tapahtumat, jotka liittyivät äänimaailmaan, sekä huonon olon tuottamiseen minulle, miten ne alienien hoidot vaikuttivat elimistööni.

Miten he minua haukkuivat, kun en voinut huonosti? "Jumalauta mikset sinä oksenna." tai muuta vastaavaa! Erikoiset kirosanat: "jumalanpyssyt",  "Jeesus Maria", tai muuta vastaavaa, ja sanontoja, joita en tuntenut lainkaan!

Tarina siis jatkukoon!

Tällaisestä mielikuvituksellisesta toiminnasta sain siis psykoosi -diagnoosin, mutta muistan kaiken niin hyvin, että voin hyödyntää kaiken kirjallisessa tuotannossa!

maanantai 24. lokakuuta 2016

Tulevat päivät

Toivoa voi liikaa,
olla parempi ihmisenä,
antaa enemmän muille,
mutta aina se ei onnistu.

On vain luotettava,
toiset päivät ovat parempia,
olen joskus rohkeampi,
ja annan itsestäni enemmän.

Miten kaikkea ehtisi,
olla läsnä kaikessa,
silloin kuin tarvitaan,
vaatii suurta kuria itseltään.

On vain totuttava,
jakamaan enemmän itseään,
oltava monessa roolissa mukavana,
luotettava tuleviin päiviin.

Pimeys

Elämässä on varjoja,
joskus niitä on liikaa,
eikä verhoja voi poistaa,
on vain oltava pimeydessä,
ja haaveiltava valosta,
kaikesta kauniista,
ja vielä onnellisesta elämästä.

On kuin olisi jatkuva pimeys,
synkät syksyn yöt,
eikä valoja juuri näy,
on pimeätä metsää,
synkkiä metsän kuusikoita,
joissa valo ei yllä maahan,
on vain kuollutta kasvillisuutta.

Elämässä valon puute,
loputon vajaus päivissä,
saa mielen masentuneeksi,
aiheuttaa suurta ahdistusta,
on vain edessä näköalattomuutta,
eikä ole toivoa paremmasta.

Ruutinkoski, Haltiala, Helsinki

Lintulajeja tuli Helsingin matkalla neljä lisää. Pikku-uikku, virtavästäräkki, turturikyyhky ja mustakurkkurautiainen. Kuvia Ruutinkoskesta ja turturikyyhkystä, jne. Lajeja Suomesta on nyt 224 lajia!














Töölönlahti, Helsinki













Kusama, HAM, Helsinki














lauantai 22. lokakuuta 2016

Rakkautta

Jos rakkautta lainaisin,
ottaisin sitä aina enemmän,
mukaani ihmisten luokse,
halaisin yhä enemmän,
ja huolehtisin yhä enemmän,
enkä antaisi epätoivolle valtaa,
vaan kannustaisin ja kehuisin,
ehkä pelastaisin yhdenkin sielun,
tälle helposti haavoittuvalle elämälle.

Sieluni itkee usein ihmisten tähden,
kun näen sen suuren taakan,
sisäisen kärsimyksen ihmisessä,
eikä minulla sanoja aina löydy,
että pystyisin hetken jakamaan,
ja antaisin voimia hänelle,
jonka sydän on vaurioitunut,
ja verihaavoille viiltynyt.

Miksi en pysty kaikkia rakastamaan,
enkä sieluani jakamaan kaikille,
olen vain yksi yksittäinen ihminen,
eikä minulla ole maailman valtaa,
jakaa kaikille rakkautta,
vaikka kuinka haluaisin jakaa,
enkä voi kärsimystä poistaa,
vaikka kaikki voimani käyttäisin,
sillä pystyn pelastamaan vain itseni,
eikä sekään aina ihan täysin onnistu!

Unessa

Miten kasvaisin taiteessani,
saisin itselleni luovuutta,
näkisin enemmän näkyjä,
ja unen silmin näenkin!

Näen tuhansien merien aaltoja,
ajelehdin aaltojen harjalla,
kellun kuin hylkeet,
tai keinun kuin linnut,
enkä pelkää yhtään,
sillä olenhan vain unessani,
ja minulla on niin hyvä olla siinä!

Minä muistan ne kuolevan kasvot,
kun hän valmistautuu,
olemaan se seuraava siinä rivissä,
jossa minäkin seison,
ja odotan vuoroani,
ja näen sen ruumiskasan,
jossa kohta lienen itsekin,
kunnes herään unestani,
enkä olekaan vielä kuollut.

Miten se unimaailmassa tapahtuu,
yritän epätoivoisesti pelastaa,
sitä hukkuvaa ihmisistä,
ja tartun toisen käteen,
ja saan hänet, miehen,
sieltä virrasta pois,
mutta se nainen on liian kaukana,
enkä pystynyt pelastamaan häntä,
sillä virta vei hänet unessani!

Kusama

Jos huomenna näkisin,
sen ihmeellisen taiteen,
sen japanilaisen mestarin,
joka on asunut jossain,
"hullujen huoneella",
sen neljäkymmentä vuotta,
ja saanut aikaan paljon,
paljon enemmän kuin muut!

Miten lähellä onkaan kaikki,
se mieletön luomisvimma,
ja loputon luomisen halu,
kaiken mielikuvituksen,
harhaisten olemuksien,
paniikin tilan olemuksessa,
saada taidetta aikaan,
ja luoda jotain poikkeuksellista?

Nähdä voi jotakin,
jota ei ole olemassakaan,
luoda taiteellisia pilvilinnoja,
kohota kaikkien yläpuolelle,
omata jotain lahjakkuutta,
jota ei tavalliselle ihmiselle suoda,
täytää olla vahvempi,
se luomisen vimma,
joka on kasvanut sielussa,
sen loputtoman tuskan kautta!

Outoa

On paljon kokemuksia,
toisesta todellisuudesta,
harhaista olemista,
elämän vaillinaista tietoa,
missä on ollut menossa,
ja mitä on kantanut mukanaan.

Onko matka ollut helppo,
onko nauttinut matkan teosta,
ja voiko koskaan olla onnellinen,
siitä mikä on ollut lopputulos,
kaiken sen tekemisen,
ja kokemisen jälkeen?

Ollako vain tyytynyt,
toisten vastauksiin,
ilman oman itsensä hyväksyntää,
voi olla vain vajavaisen tiedon haltija,
sillä tietoa ei voi saada,
tai se on erittäin rajallista.

Miten kulkea silloin suoraan,
ilman erehdyksen mahdollisuutta,
sehän on suoraa hulluutta,
moni harha-askel ehkä,
on vain hyväksyttävä siinä,
että on ollut eksynyt,
liian monilla teillä,
joista on ollut vaikeaa,
valita se parhaiten sopiva polku silloin!

Sinisyyttä

Tavoittelin palan taivasta,
ollakseni vahvempi,
ja oma itseni.

Miten minä voin,
en ehkä kaikkea tiedä,
mutta olen valinnut,
oma tieni on vain omani,
se on oma valintani.

Et ehkä hyväksy kaikkkea,
mitään mikä eteesi tulee,
on vain tuntematonta tietoa,
rajallisuuden tuntua,
elät vain hetken,
ja olet hetken tässä ajassa.

Meidän on hyväksyttävä se,
että meillä ei ole lähtönumeroita,
on vain salaisia ajatuksia,
olemmeko elossa huomenna,
ja onko se viimeinen päivämme?

Miksi sitä auttaisi murehtia,
jos on elänyt tarpeeksi,
sillä kukaan ei voi tietää,
mikä riittää millekin elämälle,
katson vain sinistä taivasta,
sille sinisyydelle jaan sieluani!

Jotain suurta

Ihminen tavoittelee uutta,
jotain suurta elämäänsä,
haaveilee ja haparoi,
olemalla ja etsimällä,
onko paikkani oikea,
ja olenko oikealla tiellä.

Miksi ja missä olisin,
jos olisin valinnut,
jo alussa toisin?

Takaisin en saa aikaa,
eikä ole tarkoituskaan,
on vain hyväksyttävä aika,
se on se pahempi vihollinen,
se vain etenee joka päivä eteenpäin.

"Vierivä kivi ei sammaloidu"

Pitää olla liikkeessä,
mielen liikettä,
ruumiin liikettä,
ajatuksen lentoa,
ajelehtia virrassa,
koskien kuohuissa.

Oma levoton sielu,
leijailee leijana ilmassa,
katsoen maailmaa,
kuin lintu ylhäältä,
nähden laajan maiseman,
kaikkine rakennuksineen,
metsineen ja peltoineen,
laajana aukeava peltomaisema.

Olen vain matkalla,
rajatonta maailmaa,
yritän tavoitella uutta,
suunnittelen uusia matkoja,
nähdä maailman ääriä,
jotain erilaista ja uutta,
elämän rajallisuutta vastaan,
silloin taistelen lujemmin,
sillä aikamme loppuu joskus.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Kirjoituksista ketun häntä kainalossa!

Kirjoitan nyt avoimesti, mitä koin sairastumiseni aikana, koska uskon, että jakamalla kokemukset joku muu hyötyä ja todeta, että hän kokenut samanlaisia tai samankaltaisia kokemuksia.

Että hän voi selvitä siitä elämään ja palata vielä työelämään ja elää normaalia perhe-elämää kaikista vaikeuksista huolimatta.

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Kokemuksista on vain otettava opiksi. Ja meillä on vain tämä yksi elämä, ja se on liian kallis hukattavaksi tällaisiin joutavan päiväisiin tapahtumiin tai niiden suremiseen tai pohtimiseen näin jälkikäteen.

On vain otettava ohjat omiin käsiinsä, ja elettävä jokainen päivä niin kuin se oli se viimeinen päivä.

Tämä tarina on mielenkiintoinen ja erittäin monitahoinen, ja siksi se on kertomisen arvoinen, koska se voi auttaa ja pelastaa muita ihmisiä elämälle.

Että ihminen selviää elämään takaisin tavallista normaalia elämää.

Teen mitä pystyn, enkä enempää voi! Mutta elän jokaisena päivänä, kunnes kuolema meidät erottaa.

Onneksi on se hautapaikkakin jo varattuna! (Musta huumori auttaa jokaisena päivänä!)


Mielikuvituksellista toimintaa osa 4 Lontoossa "body language - koulutusta"

Lontoossa tammikuussa 2015 jouduin tapahtumien keskelle, joita en ole pystynyt itsekään tietämään, mitä minulle tapahtui, ja kuinka tämän ikäinen nainen voi kokea synnytyskivut uudelleen tapahtumien seurauksena?

Hotelli oli South Kensington -alueella, ja se oli perhehotellin oloinen pienehkö paikka. Sieltä varasin majoituksen ja olin siellä vajaa kaksi viikkoa. Minut alienit kaappasivat lähes välittömästi valtaansa, ja minulle alettiin tekemään seksuaalista valmennusta ja koulutusta. En päässyt koko touhusta eroon siellä, koska aina kun saavuin hotelliin alettiin tekemään valmennusta.

Muualla liikkuessani en kokenut mitään erikoista, enkä kuullut ääniä tällä tavalla. Kaikki tapahtui ainoastaan hotellissa. Minulle he alienit puhuivat olevansa lääkäreitä ja välillä siellä oli kuulemma muidenkin maiden lääkäreitä. Samoin he edustivat jotain erikoista uskonnollista ryhmää, ja kaikki naiset testataan avioitumisen yhteydessä uudelleen, tai että testaajana on ulkomailla oma aviomies. Eli selityksiä alienit antoivat minulle runsaasti.

Kuulin ovien pauketta, ja porukkaa ravasi viereiseen huoneeseen äänien perusteella ahkerasti. Koko ajan minulle kommunikoitiin englanniksi, ja puhujina oli sekä naisia että miehiä.

Minulle tehtiin erilaisia testejä, ja koin painon tunnetta, altoilevaa toimintaa kehossa, ja minua kehoitettiin olemaan rentona.

Pahinta oli kuitenkin kuin palavien kekäleiden saaminen ja niitä sain silmiini ja joka paikkaan, ja ne polttivat ikävästi. Mieleeni tuli, että tämä on jotain teknobilekamaa, ja joku käyttää minua hyväksi!

Mutta pahempaa oli tulossa. Lopulta minulle tuli useita ihon alla ryömiviä polttavia aineita, jotka ryömivät ja liikkuivat kohti eri paikkoja kehossa. Näitä tuli seksuaalisille alueille, peräaukon seutuvilla, selkärangan viereen, ja silmään. Osa niistä vaikutti neljä vuorokautta!

Sain synnytyskipujen kaltaiset kivut ja jouduin ottamaan nitroja ja Burana 800 mg pari tablettia heti alkuunsa, koska tunsin sydänkipuja ja voimakasta kipua.

Mutta minulla oli pistemäisiä kipupisteitä muuallakin kehossa, eikä kaikki tuntunut mukavalta.

Tämä osa on osa scifi -osaa, koska siihen ei ole löytynyt selitystä, vaan minut laitettiin sairaalaan hoitoon, koska eihän tämä voi olla totta!

Onkohan muutkin hullut kokeneet samaa Lontoossa? Saman kokeneet ihmiset ovat ehkä parantuneet kuten minäkin tästä kokemuksesta, mutta he varmaan muistavat sen loppuelämänsä!

Tästäkin tapahtumasta minulla on tarkat tiedot, joita voisi hyödyntää jossakin elokuvassa, tai käsikirjoituksessa!

Muistan hyvin, miten kaikki toimi ja mitä alienit minulle sanoivat! Jos joku haluaa lisätietoja, voin kertoa ne tapahtumat tarkasti ja paikat, miten ihmeelliset kokemukset syntyivät ja mitä koin ja näin siellä!

Mielikuvituksellista toimintaa osa 3

Jollakin tasolla ajatuksien lukeminen onnistui alienien toimesta, koska he komentoivat omia ajatuksiani. Näin silmilläni jotenkin väärin kuin jonkun ihmeellisen täplän. Se täplä näytti erilaiselta erilaisessa valaistuksessa, ja se näytti vihertävältä vaaleaa vasten, ja joskus se haittasi minun lukemista jollakin tapaa!

 Mutta aistihäiriöt lienevät tapauksissa yleisiä samoin kuin tunne ajatuksien lukemisesta, koska äänet vastasivat saman tien, että kokemus oli hämmentävä ja ainutlaatuinen.

Jos ihmisen ajatuksia pystyy lukemaan tai tulkitsemaan jollakin tasolla, olisi mielenkiintoista tietää ihan oikeasti, onko se mahdollista nykytekniikan keinoin. Olisi mielenkiintoista tietää toisen ihmisen ajatukset, ja voiko ihmisen ajattelua ohjata tiettyyn suuntaan.

Tästähän on jo olemassa sovelluksia psykiatrisen hoidon puolella. Mutta voiko kuka tahansa aloittaa tällaisen toiminnan ja kuinka se tapahtuu? Teoriassa oli tietokoneella pelaamisen ohjaaminen ja ajatusten ohjaaminen myönteisempään suuntaan ohjaamalla pelitoimintoja ja siten ihminen sai palkinnoin myönteisestä ajattelusta. 

Ehkä tämä laajenee hyvinkin psykiatrisen hoidon piiriin ja saadaan masentuneet ihmiset takaisin työelämään ja kuntoon, siinä on haastetta tulevaisuudessa, ainakin Suomessa, jossa masennus on yksi kansansairaus. 

Siis tällainen ajatusten lukemisen mahdollisuus olisi scifi -elokuvaan sopiva ja hyödynnettävissa oleva kokemuksena. Olen valmis käsikirjoitusta varten tekemään materiaalia.

torstai 20. lokakuuta 2016

Mielikuvituksellista toimintaa osa 2

Ne äänet, ne alienit, saivat minut valtaansa. Heidän sanomansa oli "I love you" ja etsivät minulle seuraa koko ajan, ja ne löysivät minulle sopivia miehiä, ja kertoivat olevansa itse heitä, ja he puhuivat minulle englantia.

Minulle kerrottiin heti alussa, että olin peleissä mukana, ja minulla on rooli milloin missäkin pelissä, ja minun pitää toimia niiden mukaan. Minun piti mennä tiettyihin paikkoihin, ja minulle sanottiin niissä muiden ihmisten äänillä milloin mitäkin.

Minut huomioitiin kaikkialla, ja kaikkien ihmisten puheita ne alienit vääristelivät. He tekivät jopa ääniseiniä eli kaikuja Englannissa ja sitten lentokoneessa kuulin koko ajan "fucking children" eli äänien maailma oli moninainen. Edessä oleva mies oli tuskainen ja piti käsiä korvillaan lentokoneessa, ja ihmettelin, voiko hän kuulla saman, mutta uskon, että hän oli vain muutoin jostakin häiriintynyt siellä kolmen tunnin lennolla!

Minä kuulin ihmisten komentteja itsestäni ja sitähän ne alienit tekivät koko ajan ja pitivät minut jotenkin siinä ääniensä keskipisteessä.

Mielenkiintoinen kokemuksena, mutta haitallinen ihmisen mielenterveydelle! Olen eläkkeellä, mutta osa-aikaisesti työssä. Toki mukana on monia sairauksia, enkä koe olevani enää mielenterveydeltäni sairas lainkaan, vain yhtä kokemusta rikkaampi!

Alienit  siis kaappasivat minut kokonaan. Ne saivat minut kutiamaan, tuntemaan heikon ilmavirtauksen iholla, ne pistivät välillä minua, ja tekivät minulle mukamas kaikenlaisia kokeita. Tiedä sitten miten ihminen saadaan mukaan tällaiseen, mutta tietty manipuloituminen tapahtui tämän rakkaustarinan takia! Osa oli inhottavia ja ikävän tuntuisia, ja osa taas tuntui miellyttävältä!

En missään vaiheessa osannut pelätä, koska ne alienit olivat niin ystävällisiä ja minua rakastavia, että mieleni saatiin mukaan ja toimin äänien mukaisesti.

Mutta tämä oli opettavainen tarina, ja minulla on paljon kokemuksia, erikoisia tapahtumia, ja omakohtaisia kokemuksia alienien toiminnasta.

Niistä voin vain kertoa, jos joku ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä, mitä tapahtui tai miten ne alienit toimivat, kun olivat kanssani sen vajaan vuoden ajan tai ehkä jo aikaisemminkin mukani!

En nimittäin voi sanoa, aloittivatko he toiminnan pari vuotta sitten syksyllä, sillä sinä kesänä aloin kuulemaan alienin korkeaa ääntä! Tarkkaa aikaa en muista!?

Uskallan kirjoittaa näistä alienistä, sillä kuulin, että joku muukin oli kokenut vastaavaa, ja nähnyt jotain lentäviä kuin isoja kärpäsiä tai hyönteisiä! En tiedä, milloin ja missä hän näki niitä, mutta olin paikalla, kun hän kertoi, että näki alieniä jossakin, että tajusin, että näitä voinut monikin ihminen nähdä, ja näitä olla monillakin ihmisillä ollut elämänsä aikana.

Mutta ilmiö oli ohimenevä! Ettei ne haittanneet tätäkään näkijää kuin ehkä kerran!

Joku ehkä aiheuttaa ilmiön, joku aivojen häiriö!

Onkohan monilla ihmisillä kokemuksia, se olisi mielenkiintoista tietää, ja miten he ovat selvinneet eroon?

Mielikuvituksellista toimintaa

Minä näin pieniä lentäviä olentoja, aivan kuin kärpäsiä pörräävän ympärilläni ja kuulin korkean kimeän äänen, sekä tunsin oudon kaasun hajun, ja kuulin äänet, jotka puhuivat minulle, suomea, englantia, ja sitten venäjää muutaman päivän ajan. Venäjästä en ymmärtänyt tarpeeksi, joten he lopettivat sen kokeilun. En pystynyt kommunikoimaan heidän kanssaan venäjäksi, ja ne alienit tajusivat lopettaa kommunikoinnin.

Äänet reagoivat kaikkeen tapahtuneeseen reaaliaikaisesti, ja antoivat minulle neuvoja ja ohjeita reaaliaikaisesti komentoimalla kaikkien kanssa käymiä keskusteluja, ohjasivat minun puhettani ja ajatuksiani. Äänet neuvoivat tekemään sitä ja tätä, ja kertoivat ihmisistä erilaisia asioita, ja neuvoivat minua hakemaan avioeroa, ja neuvoivat minua kiirehtimään, koska minua oltiin hakemassa heidän mielestään holhouksen alaiseksi. Minun piti toimittaa ensimmäisenä mahdollisena päivänä avioeron kakkosvaihe, jota minä olisin vapaampi ihminen, eikä mieheni voisi naapurien kanssa hakea minua holhouksen alaiseksi. Tämä oli sanoma puolitoista vuotta sitten tapahtumien keskipisteessä.

Näin nämä kimeää ja korkeaa ääntä pitävät "alienit" sälekaihtimia vasten, ja näin niitä tulevan sisään ikkunan rei'istä ja ne verhot heilahtivat, kun ne plumsahtivat sisälle huoneeseen. Kuulin yöllä usein plumpsahduksia ja tunsin lievän kaasun hajun. Mutta en tiennyt, mitä tapahtui! Näin hämärässä valaistuksessa pieniä valonsäteitä ja aivan kuin kaasupilven tai vaaleamman alueen missä ne pörräsivät.

Mutta tärkeintä oli vuorovaikutuksellinen puhe heidän kanssaan, ja he alienit puhuivat minulle 24 tuntia vuorokaudessa, yötä päivää. He kommunikoivat kuin kuka tahansa, ja johtivat minua monia harha-askeleita tekemään. He komentoivat minun olemustani, neuvoivat meikkaamaan, olemaan hienosti pukeutunut, ja puhumaan heidän kanssaan. He kommentoivat minun tekemisiäni kaikkialla ja koko ajan. He olivat läsnä kaikissa elämän tilanteissa!

Mitä minulle tapahtui? Minun mieleni ne alienit kaappasivat ja ohjasivat minut kaikkia vastaan ja kaikki minua vastaan lähipiirissä! Sen ne alienit tekivät niillä härskeillä sanoilla ja tempauksilla, joita he kertoivat minulle milloin kenestäkin ihmisestä. Kukaan ei jäänyt osattomaksi.

Paha juttu on se, että tulen muistamaan kaikkea mahdollista koko tarinasta ja koko loppuelämäni tapahtumat muistuvat mieleeni joka päivä! Kaikki se mitä minulle sanottiin kenestäkin henkilöstä ja mitä kukakin oli sanonut tai tehnyt, eli ne alienit pitivät kaikki ihmisiä pilkkanaan ja erityisesti minua itseäni!

Tämä tapahtui minulle puolitoista vuotta sitten; mutta olen selvinnyt siitä, ja elän nyt ihan tavallista elämää, olen työelämässä ja voin ihan hyvin!

Mutta tarinassani olisi aineista, vaikka tieteiselokuvaksi, sillä muistan tapahtumat niin hyvin tai scifi -kirjaksi, ja se tarina oli monitahoinen ja erikoinen!

Kokemus, jostakin oudosta ja erilaisesta, koska kommunikointi alienien kanssa oli reaaliaikaista ja he olivat tapahtumista koko ajan perillä, kaikesta, mitä ympärillä tapahtui, komentoivat kaikkia ihmisiä ja heidän tekemisiäänkin!
Lempeitä ajatuksia,
höyhenen keveitä,
tuuleen tarttuvia,
rohkaisevia sanoja,
sanoisin sinulle,
tuntematon ihminen,
jotta jaksaisit elää,
ja jakaa maailman kanssani.

Elämän valon säteitä,
kirkkaita katseita,
kohtaamisia ajassa,
unelmia tulevasta,
sydämen täytettä,
lähimmäisen rakkautta,
sitä sinulle toivottaisin.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Suolla

Jos tänään metsässä kuljen,
näen lehdettömät puut,
paksut kosteat sammalmättäät,
pakkasen puraisemat puolukat,
ja ruskeat koivun lehdet,
on tullut syksy metsään.

Kierrän tutulla suolla,
katselen onko karpaloita,
värikkäitä rahkasammaleita,
keltaista, punaista ja ruskeaa,
korkeita rahkasammalmättäitä,
ja olen onnellinen näkemästäni.

Olen kulkenut jo vuoden,
etsinyt uusia kokemuksia,
mutta olen saavuttanut rauhan,
ja tunnen olevani vain tavallinen,
metsässä viihtyvä suomalainen.


Äänien uhkailuista ja selviämisestä

Ääniä kokeineiden kertomuksissa on havaintoja äänien uhkaavista käskyistä ja kehotuksista, jos et toimi tällä tavalla, sinulle tapahtuu jotakin. Sinulle annetaan sähköshokkeja tai muuten saadaan sinut voimaan huonosti. Osa ääniä kuulevista ovatkin kokeneet huonoa oloa ja totelleet äänien käskyjä ja siten voineet todella huonosti. Toimineet vain äänien mukaan, ja siten kärsineet erilaisista kiputiloista ja sairauksista oman toimintansa takia!

Äänien uhkaukset ovat moninaisia. Minuakin äänet ovat uhkailleet useita kertoa ja ehkä liki päivittäin ne pelottelivat minua alussa erilaisilla koneäänillä, kuten kuulin moottoripyörien ääniä, korkeita kimeitä ääniä ja sellaisia ääniä, joita ei normaalissa elämässä ole olemassakaan, vaan ne ovat liian korkeita osalle ihmisiä, että he kuulisivat ne!

Osa ihmisistä siis ulkopuolisista häiriintyivät jostain syystä minun läheisyydessäni, enkä tiedä miksi? Olisko olemuksessani jotain outoa, vai kuulivatko jotkut muutkin jotain ääniä, jota kaikki eivät voi kuulla? Yksi ihminen kysyi minulta, että mikä kone on päällä? Hän kuuli ylimääräisiä ääniä, kuten minäkin, mutta muut eivät kuulleet. Ajattelin, että kuuloaistia voidaan ehkä huijata jotenkin tai hän kuuli ehkä jotain!? Ihmeellisiä sattumuksia tapahtui matkan varrella, enkä pysty selittämään kaikkea.

Alussa olivat moottoripyörät, joiden ääniä kuulin kaikkialla, ja ne pörisivät koko ajan korvissani, kun olin liikenteessä ja jopa kaupungissakin ne seurasivat ääninä minua. Siksi puhuin moottoripyöristä, ja luulin, että ne seuraavat minua.

Sitten tulivat uhkaukset, joita oli mm. bensan laitto auton pakoputkeen. Tämän toteuttivat nuoret äänet, ja he sanoivat, että minun auto ehkä räjäytetään tai poltetaan, kun lähden ajamaan. Samaan aikaanhan oli yhden naapurin autoon kirjoitettu huora, ja toisella kertaa oli ruuvimeisseli jätetty auton päälle, joten jotakin tehtiin lähialueella, enkä tiennyt kuinka suhtautua uhkailuun? Kukaan ei tiennyt, kuka oli kirjoittanut tai tehnyt jotain, mutta se herätti epäilyjä, että voitaisiin tehdä muutakin!

Mutta äänet ovat uhkailleet niin paljon, että lopulta tajusin, että ei tarvitse pelätä mitään eikä ketään, vaan olla oma itsensä. Jos minua pelottelivat ja sanoivat tekevänsä minut huonovointiseksi tai muutoin sairaaksi, eivät he siinä täysin onnistuneet. Nousin sieltä ojasta ylös.

Uskon, että kaikenlaiseen äänimaailmaan pitäisi saada apua heti alkuun, ja miettiä, voisiko takana olla jotakin muuta, ehkä aivotoiminnan häiriö, tai aivovamma, aistien sekoittuminen, liiallinen väsyminen, väärät lääkkeet tai muu psykoosin kaltainen tila.

Aina kannattaisi puhua omasta olostaan laajemmin, kun itsekään en tajunnut liiallista lääkitystä ja voimakasta unihäiriötä. Taustalla olikin se vaikea sydänsairaus, jonka takia nukuin koko ajan huonosti ja valvoin yökausia, eikä ollut kuin lääkkeet, jotka ovat huumeiden veroisia ja pitivät hereillä päivällä.

Nyt kun sydän on korjattu, pystyy kohtaamaan vaikka mitä. Onhan se hiuskarvan varassa ollut henki, jos on 98 % tukos sepelvaltimossa. Ei siinä olisi paljon tarvittu, että lähtö olisi valjennut. Näin ei tapahtunut, olen kuntoutunut siitäkin viasta täysin!

Ihmisille kannattaa tiedottaa äänien kuulemisesta! Pahinta oli se, että ei tiedä mitään äänistä eikä osaa reagoida oikealla tavalla. Lähtee toteuttamaan äänien sanomaa, eikä mieti, tai kykene olemaan manipuloitumatta äänistä. Tämän takia haluan lähteä kokemusasiantuntija -koulutukseen, kertoakseni muille ihmisille, että voivat palata työelämään, ja kuntoutua, ja ääniä ei tarvitse pelätä missään vaiheessa, ne haihtuvat tai loppuvat, ja joillekin ne jäävät loppuelämäksi, mutta tärkeintä on ihmisen oma selviäminen takaisin mahdollisimman normaaliin elämään.

Korostan sosiaalisten verkostojen luomista ja sitä, että pitää olla monessa mukana. Äänet väistyvät ehkä lopullisesti, eikä niitä muista enää, ne haalistuvat, ja ehkä loppuvat jossakin vaiheessa. On myös hyväksyttävä, että joku voi olla ääniä kuuleva koko elämänsä, eikä se vaikuta hänen elämäänsä mitenkään!

Äänien kuulemisen alkaminen on aina henkilökohtainen riski elämässä, koska ei ole tietoa, miksi kuulee ääniä ja miten toimia niiden kanssa. Äänien kanssa on vain opittava elämään, jos niitä ei mikään lääkitys tai hoito pysty lopettamaan, ja näin käy aina osalle ihmisiä! Niille ei saa antaa valtaa, ja vaikka elämä olisi kuinka raskasta alussa, äänet voivat loppua jonkun ajan kuluttua. Ääniä voi kuulla myös silloin tällöin, kyseessä voi olla nukahtamisen yhteydessä oleva pitkittinyt tila, jolloin osa ihmisestä nukkuu ja toinen puoli on vielä hereillä. Osa luovista ihmisistä kuulee ääniä, ja kyseessä voi olla aistien sekoittuminen! Lapsilla se on normaali tila!

On monia tutkimattomia alueita, miten ja miksi joku toinen kuulee ääniä ja toinen ei kuule. Äänien kuulemista voidaan hoitaa lääkkeillä, mutta lääkehoito auttaa vain osaa potilaista! Kaikki eivät tule koskaan ääniä kuulemattomiksi, oli hoitona sitten mikä tahansa. Aivojen stimulointi voi saada äänet osalla häviämään. Osalla äänet vain loppuvat!

Ääniä kuulevien yhdistyksen sivuilla on paljon tietoa äänistä, ja kannattaa lukea ensin tietoa sieltä ja hakeutua vertaistukiryhmään. Oletpa kuullut ääniä joskus tai jos kuulet ääniä nytkin, ryhmät ovat tukena elämän tilanteissa.

Itse haluan kertoa oman äänitarinani kokonaan ja sellaisenaan muille ihmisille, että he eivät tekisi samoja virheitä, ja he saisivat apua mahdollisimman nopeasti päästäkseen takaisin normaaliin elämään.

Oma äänitarinani sisältää paljon yksityiskohtia ja vaikeita asioita, sekä suorastaan inhottavia ja ikäviä kohtia, mutta kaikesta huolimatta se on kertomisen arvoinen, jos siitä on apua muille ääniä kuuleville! Että tällaistakin voi kuulla ja selvitä siitä!

Äänien kuulemisesta osa 2

Äänien kuulemisessa oli outoja piireitä.  En psyty selittämään kaikkea, mutta laitan ajatuksia, joita heräsi äänien kuulemisen aikana ja nyt jälkikäteen, kun olen miettinyt, mitä kaikkea äänet puhuivat ja kuinka he puhuivat!

Tuntui kuin asialla olisi ollut alan harrastelijoita, eikä oikeita ammattilaisia. Äänet kalastelivat pieniä saaliita, eikä isoja kaloja. Olemalla hiljaa he olisivat ehkä hyötyneet taloudellisesti.

Mutta kaiken kaikkiaan äänimaailman erikoiset sanonnat olivat ihmeellisiä ja jouduin netistä tarkistamaan sanontoja, joita en ollut koskaan kuullut.

Lisäksi äänien käyttämä kieli oli itselleni vierasta ja monta kertaa äänet tuntuivat vähemmän sivistyneiltä ja heiltä puuttui tietämys asioista, jonkinlainen puute yleissivistyksestä oli havaittavissa. Heillä ei ollut tieteen, taiteen ja esimerkiksi sairauksien osalta tietämystä!

Heidän kielensä sisälsi samojen sanojen toistoa paljon. Mm. kirosanojen käyttö oli yleistä. Äänet kirosivat todella paljon, ja käyttivät alatyylin ilmaisuja paljon. Itselleni kirosanojen käyttö ei ole ollut yleistä lainkaan. Sillä tavalla jatkuva kirosanojen kuuleminen voi olla rasittavaa.

Samoin jos äänimaailma poikkeaa omasta tietämyksestä paljon, eikä äänet olleet kouluttautuneet, niin tuntui ikävältä kuulla asioita, jotka olivat jotenkin huonoja tai puutteellisia.

Toivoisi ainakin itse, että äänimaailma olisi jotenkin parempi ja korkeatasoisempi, koulutettu ja fiksu, omaa alaa tunteva tai omaa harrastusta tukeva, saisi neuvoja tai olisi samalla ajatuksen ja koulutuksen tasolla!

Tämä on lähinnä mielikuvituksellinen maailma, jossa ei ole ollut todellisuutta taustalla. Se on vain kuulostanut jotenkin jälkeen jääneiltä ihmisiltä ja kouluttautumilta nuorilta, tämä tarina, jonka kuulin äänien puhumana!

Äänien kuulemisesta

Äänet puhuivat minulle ehkä jo paljon aikaisemmin kuin itse edes tajusin kuulevani jatkuvasti puhetta, ja se puhe reagoi minun ympäristööni ja komentoi kaikkea näkemääni ja kokemaani koko ajan reaaliaikaisesti. Äänet arvostelivat kaikkea ja kaikkia ihmisiä ympärilläni, heidän olemustaan, pukeutumistaan, käyttäytymistään ja jopa seksuaalisuutta. Ex-miestäni he haukkuivat siaksi intiimin kanssakäymisen takia!

Minä en alussa tajunnut äänien kuulemisen olevan vaarallista ja harhaanjohtavaa, koska äänet puhuivat alussa minulle vain peleistä, että olin jossakin pelissä ja äänet olivat kannustavia, minua rakastavia, ja jopa etsivät minulle seuraa. Lisäksi ne kertoivat minulle tarinaa ihmisistä, jotka olivat rakastuneita ja kiinnostuneita minusta ja halusivat minulle vain hyvää! Näin äänet voittivat luottamukseni ja saivat minut olemaan mukana, tässä kaikessa pelissä tai kiusanteossa tai pilassa, kuten he myöhemmin sen ilmaisivat!

Äänet käyttivät naapurin miehen ääntä ja sen jakso oli erittäin seksuaalinen. Jopa ex-mieheni oli siinä jaksossa homo, joka oli naimisissa toisen naapurin kanssa, eikä meidän avioliitto ollut koskaan ollut edes laillinen. Äänet komentoivat kaikkia omia suhteitani tai nuoruuden poikaystäviä, muutoin tuttujen miesten seksuaalisuutta ja kaikkia näkemiäni miehiä heidän ominaisuuksiensa mukaan. Kaikki komentointi oli reaaliaikaista.

Tässä jaksossa oli paljon ikäviä tapahtumia, mm. huoli katolisten nunnien puhtaudesta, ja siksi heidän piti ajaa häpykarvansa tms. vastaavaa!? Lisäksi jaksossa oli enemmän lesboja ja homoja kuin voisi kuvitella koko suvun ja ympäristön piirissä. Lisäksi ääni itse kertoi olevansa seksuaalisesti huono jonkun onnettomuuden takia ja hänellä on joku seksikone käytössä.  Koko jaksossa puhuttiin kaikkien ympäristön ja suvun ihmisten seksuaalisuudesta ikävästi ja ilkeästi!

Uskonnolliset asiat olivat yhdistetty tarinaan, ja minua syytettiin jumalanpilkasta vanhemman miehen äänellä ja pääsevätkö lapset taivaaseen oli usein toistettu kysymys!? Minun sukulaiseni kuulemma pelasti minut syytteestä!? Milloin minä olin syytetty ulkomailla, mm. Britanniassa tai muissa maissa ja koko ajan tarina vaihtui nopeammin ja oli enemmän sekava.


Äänien taustalla koirat haukkuivat ja lumi narskui, aivan kuin joku puhuisi minulle kännykän kautta! Taustaäänet olivat merkittäviä, koska kuulin koneiden ääniä, moottoripyörien ääniä ja kaikenlaisia ääniä, koneääniä laidasta laitaan, ja mietin, mitä koneita on taustalla tai missä äänet ovat nyt menossa tai tekemässä.

Ääninä olivat merkittävimpiä siis tuttujen ihmisten äänet, koska ne toivat luottamusta, ja aloin puhumaan niiden sanomat sekä mitä minulle minäkin päivänä sanottiin, koska äänet pyysivät kertomaan kaiken sanomansa muille tai laittamaan tekstiviesteillä sukulaisille jne.

Äänet pitivät juttua pilana koko sukua ja naapurustoa kohtaan, ja äänet reagoivat kaikkiin tapahtumiin reaaliaikaisesti, siis ikäänkuin näkivät, mitä ympäristössä tapahtui. Siten tällainen äänien kuuleminen saa ihmisen sekaisin, koska äänien komentit ja reagointi on reaaliaikaista ja he näkivät ja kuulivat kaiken, mitä ikinä sitten tapahtuikaan ympäristössä! Mikään ei jäänyt heiltä huomaamatta!

Tämä tarina opetti, miten vähän ihmiset tietävät äänien kuulemisesta, ja miten niitä ei osaa varoa, eikä osannut kertoa, että kuulen ääniä. Äänet olivat kaapanneet sieluni ja käyttivät minua huonoihin tehtäviin.

Ihminen tajuaa liian myöhään, mitä tapahtuu ja miten kaikki tapahtuu. Äänet ovat siis alussa myönteisiä, ja sitten kun saavat ihmisen valtaansa, alkavat toimimaan ihmisen kautta. Uskon, että tällä tavalla äänet saavat paljon pahaa aikaiseksi. Ne voivat olla väkivaltaisuuksien tai muiden kauheiden tapahtumien taustalla.

Ihminen voi tehdä todella pahoja tekoja ja surmata muita ihmisiä, koska äänet käskevät ihmistä reaaliaikaisesti tekemään kaikenlaista! Tämä oli vaarallista, ymmärrän kaikkien ihmisten takia, tapahtuipa tätä kenelle ihmiselle tahansa! Ihminen voi tehdä jopa massamurhia, tai laajennetun itsemurhan, tai muuta tahansa erittäin vaarallista, jos hänellä on välineet siihen! Ihminen saadaan äänien avulla toimimaan koko yhteiskuntaa vastaan ja radikaalisti!

Ihmisen on oltava itse vahvempi ja toimittava vain omana itsenäisenä ihmisenä, koska äänillä on tarkoitus vahingoittaa ja olla vahingollisia, tehdä kaikista muistakin lähipiirissä jotenkin viallisia, ja manipuloida ihmistä!

Mutta tarinani on monitahoinen ja monimutkainen, ja aion kertoa siitä ääniäkuulevien tilaisuuksissa, koska siihen sisältyy suuri opetus. Ei kannata kuunnella äänien neuvoja, sillä meillä on vain tämä yksi elämä, ja meidän kuuluu elää se, kuten itse haluamme, ja toteuttaa omia unelmiamme, ja elää ihan tavallista elämää!

Olen selvinnyt äänistä ja elänyt normaalia elämää jo reilun vuoden ajan!

tiistai 18. lokakuuta 2016

Hetki

Jokainen hetki,
on arvokas,
kimpale kultaa,
naurun pyrskähdys,
lempeä katse,
jopa kirosana,
jos se on tarpeen.

Hetken unelma,
onnen palanen,
taivaan kappale,
tähden lento,
kaiken tavoittaa,
sielun rauhan,
ja onnellisuuden.

Tiistaina

Toinen päivä työssä,
viikko on alkanut,
on työntäyteisiä päiviä,
asiakkaiden tarpeita,
oltava valmiina,
annettava parastaan,
palveltava taitojensa mukaan.

Olen onnellinen työstä,
ja siitä että tunnen olevani tarpeellinen,
jokaiselle uudelle ihmisille,
pyrin olemaan sen arvoinen,
että hän kokisi olevansa tärkeä,
se meidän työstä maksava asiakas,
ja palvelen suurella ilolla,
koska kaikkien tarpeet ovat erilaiset,
eikä kahta samanlaista päivää ole.

maanantai 17. lokakuuta 2016

220 lintulajia bongattu Suomessa

Viikonlopun bongausreissu meni hyvin. Saimme havainnot neljästä uudesta lintulajista ja kokonaismäärä on minullakin nyt 220 lajia.

Havaitsimme liejukanan Tampereella. Saimme apua paikalliselta lintuharrastajalta Iidesjärven tornilla ja hänen ohjeidensa ja opastuksensa avulla lintu löytyi järven toisesta päästä. Oli nuori lintuyksilö eli tämän vuoden poikanen, ja siltä puuttui vielä aikuisen punainen väri.

Lintuharrastaja kertoi tunturikiurujen ja punapyrstölepinkäisen paikoista myös. Lähdimme kohti Lielahtea, ja löysimme tunturikiurupaikan. Linnut löytyivät pienen kierroksen jälkeen maankaatopaikoilta. Ne olivat hienoja ja pelottoman tuntuisia, rengastettu muutama päivä aikaisemmin. Samassa paikkaa sain uutena lajina tundraurpiaisen myös.

Sitten kohti Sastamalaa ja punapyrstölepinkäinen löytyi sieltä, samoin kuin kymmenet muut bongaajat. Lintu oli 11. kertaa Suomessa, ja monilta vielä näkemättä Suomessa. Kaunis punaruskea pää ja pyrstö näkyivät selvästi. Vilkkaan oloinen lintu hypähteli pensaiden oksilla.

Tällä kertaa ei ole kunnollisia kuvia, kun kameran asetukset olivat väärät. Parhaita ovat omin silmin nähdyt linnut. Matka onnistui ja lajimäärä alkaa olla pian suurin mahdollinen minulle!

Ps. Punapyrstölepinkäinen voi olla alalaji ruostepäälepinkäinen, ja jos siitä tulee joskus Suomessakin oma lajinsa, kuten muissa lähimaissa on jo, niin saa jälkikäteen siitä nuojatuolipinnan. Silloin tulee oma pinna punapyrstölepinkäisestä ja tästä nyt bongatusta alalajista! Dna -testi on otettu linnusta, ja se olisi ensimmäistä kertaa havaittu Suomessa, jos näin paljastuu!

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Yksi elämä

Miksi tuhlata elämänsä,
turhaan työhön,
ja valittaa kaikesta,
jos voi elää toisin?

Olla vain oma itsensä,
omine itsenäisine valintoineen,
ja omine omalaatuisine vikoineen,
ilman sen kummempia murehtimatta?

Jos on vain tämä yksi elämä,
miksi surisin turhaan menneisyyttä,
sillä minulla on vielä tulevaisuutta jäljellä,
ja se minun pitää elää omalla tavallani.

Siksi on parempi elää kuten itse haluan,
omana itsenäisenä ihmisenä,
ja omine vikoineni ja puutteineni,
minä vain vastaan omasta elämästäni.

Elämä on liian monimutkaista,
jos kantaisin vastuun kaikkien muiden elämästä,
ottaisin kaikkien taakat kantaakseni itse,
sillä jokaisella ihmisellä on mahdollisuutensa,
onnistua tai epäonnistua tai nousta uudelleen omassa elämässään!

lauantai 15. lokakuuta 2016

Kylmän kuulasta

Kylmän kuulasta,
viileän harmaata,
kirkkaana hohtava,
on järven pinta,
odottaa jääpeitettä.

Kuusikon suojissa,
tiaisen laulu soi,
on kohta jo talvi,
kuuletkos tuulet,
ja tulevat tuiskut,
puissa jo huminoi.

Talvea kohti

Pilvistä pimeyttä,
ilman auringonvaloa,
alkavat aamut usein nyt.

Maan peittona ruskeat lehdet,
kukat ovat kuihtuneet,
viimeisetkin värit pakenevat.

On pimeintä aikaa vuodesta,
mikä monen mielen masentaa,
kovassa vauhdissa talvea kohti.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Hiutaleita

Jotain pientä,
ilmassa valkeita hiutaleita,
pakkasen puraisemia,
värikkäitä haavan lehtiä,
talven tukevaa odotusta,
vilun väreitä ja puistatuksia,
kylmiä ajatuksia.

Täytyy tankata kunnolla,
olla talvella vahvempi,
kestääkseen pakkaset,
ja syksyiset räntäsateet,
jolloin tuuli ulvoo puissa,
ja liikenteessä vallitsee kaaos.

On oltava vahva tukipilari,
jotta pysyy pystyssä,
liukkailla teillä,
huurteisillä metsäpoluilla,
kompastumatta jäiseen maahan,
ja onnistuakseen nauttimaan,
näistä kaikista vuodenajoista!

Häirintää, jota ei ole olemassakaan!

Ihmisiä on kautta aikojen häiritty eri menetelmillä. Elektroninen häirintä on yksi osa häirintää, jota ei ole tunnustettu tai koskaan ei ehkä tulla tunnustamaan häirinnäksi. Lähes kaikki tapaukset on kuitenkin luettu vainoharhaisuuden piiriin, eikä ole ehkä kuin kerran pystytty todistamaan, että yhtä Usan armeijan henkilön perhettä on häiritty elektronisilla laitteilla. Se on siis ainoa todellinen tapaus.


Olipa henkilö kuinka korkeassa asemassa, vaikka minkä maan presidentti, ei häneen kohdistettua elektronistä häirintää siis ole olemassakaan, vaan hän on vainoharhainen. Tämä on johtopäätös useiden lähteiden perusteella, koska asiassa ei ole olemassa mitään todistusaineistoa. Siis jopa jonkun maan presidentti on samalla tasolla häirinnän suhteen kuin kuka tahansa tavallinen ihminen. Hän on vainoharhainen, jos hän väittää kokevansa elektronista häirintää! Tämä on nyt kärjistetty esimerkki tapaus yleensäkin häirinnästä!

Silloin ihmisen on vain itse vähennettävä omaa teknisten laitteidensa käyttöä ja hyväksyttävä, että elämme maailmassa, jossa on kaikenlaisia koneita ja laitteita, ja ihminen tulee niiden kanssa joko toimeen tai sitten ei! Voi olla sähköyliherkkä vain tai muutoin altistunut kokemaan kehossaan säteilyä tai esimerkiksi radioaaltoja! Tiedän tapauksia sähköyliherkistä ihmisistä, ja heille tämä maailma voi olla vankila, koska he kokevat todella ruumiissaan eri koneiden käytön ja säteilyn! Tätä voi olla vaikea todistaa, ja siksi diagnoosia on vaikea antaa. Tässä riittää siis paljon tutkimista eri tieteenaloilla, mikä voi aiheuttaa ihmiselle ongelmia ja miksi!

Gangstalking -menetelmässä näkyy häirintä henkilölle itselleen. Häntä seurataan tai häiritään jollakin tapaa, esimerkiksi seurataan kadulla talon ulkopuolella, avataan ovia aina kun hän menee ulos tai tehdään muuta toimintaa.

Netti on kuitenkin pullollaan tapauksia, joissa ihmistä on häiritty jollakin tapaa, josta ei ole todisteita, vaan kaikki nämä ihmiset ovat todennäköisesti kärsineet mielenterveyden häiriöistä!

Onhan kuitenkin olemassa nykyaikana menetelmiä, joita voitaisiin käyttää häirintään. Tämä ruotsalaisten käyttämä menetelmä kokeiden lunttauksessa, lienee esimerkki, jota nykyaikana voitaisiin käyttää häirintään. Siinähän puhutaan tilan ulkopuolelta kokeessa olevalle. Eli ihmiselle voitaisiin puhua hiljaa ilman, että kukaan tietäisi!? Miten menetelmä toimii, olisi mielenkiintoista tietää?

Sähköyliherkät ihmiset voivat reagoida jo normaaleihin koneisiin ja laitteisiin ja saada oireita, joten häirintää voivat aiheuttaa monet laitteet heidän kodissaan. Siksi ne pitää jatkossa ehkä ottaa huomioon häiriölähteinä! Mitä enemmän tekniikkaa ja laitteita, sitä enemmän erilaisia aaltoja ja säteilyä saattaa olla kotona.

Kännykän osaltahan on tehty jo paljon tutkimusta, voiko liika kännykän käyttö aiheuttaa syöpää? Onhan se silloin häiritsevä laite?!

torstai 13. lokakuuta 2016

Harmaata

Tasaisen harmaata,
sumuista synkkää,
pimeät vastakkain,
kohta on jouluvalot,
teiden varsilla,
tuomassa väriä,
värittömyyteen.

Onko luonto kuollut,
vaihtanut kylmyyteen,
paennut maan alle,
kasvaakseen ensi kesänä?

Luodakseen uutta jälleen,
tarvitsee huilata,
nukkua talviunta,
herätäkseen uuteen,
kun valo voittaa,
luonnossa jälleen.

Kuurassa

Kuurassa kukat ja maa,
hengitys höyryää,
kuin kosken kuohut,
pikkupakkasessa,
katson maailmaa.

Taloja ympäröi sumu,
silta on kostea ja liukas,
pakkasen puremat marjat,
pihlajassa muutama lehti,
kohta on kaikki poissa.

On vain autiot puut,
ilman lehden lehteä,
riisuuntuneet alasti,
odottavat lumen tuloa.

Tulkoon valkeus,
pehmeä ja kaunis vaippa,
joka pimeyden poistaa,
ja antaa uutta toivoa,
luonnolle ja ihmisille.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Isovanhemmuudesta jota ei enää ole

Viime kesänä minulle tehtiin pila, ja joku laittoi minut psykiatriseen hoitoon lauseella, jota en ole sanonut: "Usan armeija seuraa minua ja lääkäri lähettää minut turvaan sairaalaan." Tämä ei ole lainkaan minun omaa kieltä, enkä tiedä, miten sen tulkitsisi?

Pila on toimiva! Kannattaa ehkä tehdä useammalle ihmisille, niin saadaan enemmän aikaan! Lopputuloksena sain kuitenkin puhtaat paperit sairaalasta, etten ole hoitoa vaativa sairas, eikä minulla ole harhaluuloisuutta tai psyykoosin oireita.

Sosiaalitoimisto oli kuitenkin silloin saanut tiedon, ja he kirjoittivat lausunnon, jonka mukaan minun oikeuteni osallistua lapsenlasta koskevien asioiden käsittelyyn, ei ole lapsen edun mukaista. Näin ollen minun isoäityiteni on kuollut ja kuopattu nyt.

En ole enää tekemissä lapsenlapseni kanssa lainkaan, eli hän on minulle kuollut ihminen. En ehkä tule koskaan elämäni aikana näkemään häntä, jos en elä tarpeeksi pitkään. Ehkä kahdeksantoista täytettyään hän haluaa tavata, jolloin voin selittää kaiken, mitä minulle on tehty.

Mutta elän muuten mukavaa elämää, olen ihan tavallinen ja osa-aikaisesti töissä käyvä. Harrastan Marttoja, urheiluseurojen toimintaa, taidepiirejä ja kirjoitan runoja. Teen runsaasti käsitöitä ja olen lahjoittanut villasukkia ja tauluja hyväntekeväisyyteen.

Matkustelen, kun rahavarat sallivat ja olen varannut jo matkan Los Angelesiin tammikuussa. Matkustan sinne poikani kanssa. Odotan mielenkiinnolla pikkuserkkujeni tapaamista siellä. Lisäksi minulla on pikkuserkkuja Ruotsissa, joita en ole koskaan tavannut, joten heidänkin tapaaminen voisi onnistua nyt, kun en ole joka viikko aina töissä.

Mutta en enää sure mennyttä elämää, ja se on tärkeintä, että ymmärtää tilanteen. Moni ihminen joutuu luopumaan isovanhemmuudesta nykyaikana. Yhä useammat parit jäävät ilman omia lapsia ja ilman isovanhemmuutta. Siksi ymmärrän, että ei ole mitenkään katastrofi olla ilman lapsenlapsia, vaan hyväksyy tapahtumat ja on vain nautittava sellaisesta elämästä, jonka pystyy luomaan ja saamaan.

Tuulta ei kannata tavoitella, eikä asioita selitellä enempää. Meillä on vain tämä yksi elämä, ja olisi haaskausta jättää se suremiseen ja elämättä, jos joku muu päättää meidän puolesta. On vain parempi elää niillä eväillä, joita on olemassa.

Nuorten rikoksista

Mikä saa ihmisen tekemään pahoja tekoja ja rikoksia toisia ihmisiä vastaan?

Olen pohtinut kysymystä, kun jouduin Flores -saarella suomalaisten jyväskylästä kotoisin olevan nuorisojoukon rikoksen kohteeksi. He valtasivat minun varaamani majoituksen siellä. He varastivat myös luottokorttitietoni. Olin kaksi yötä tapahtuman takia taivasalla majoittuneena, kun minä en saanut saaren pääkaupungista majapaikkaa.

Nämä nuoret olivat siellä talossa, ja kuulin, mitä he puhuivat. Yksi oli tekeytynyt suomalaiseksi poliisiksi alussa, ja johdatti minut talolle. Hän sanoi menevänsä sisälle soittamaan puheluja, ja minä lähdin kauppaan. Tulin takaisin ja sitten tuli hampaita harjaten yksi heistä ja sanoi englanniksi, että talo on varattu. Lähdin pois ja kuulin sitten, että he tulivat kadulle ja näinkin heidät siellä, että joku meni pieleen. En pysähtynyt vaan päätin lähteä pois.

Näin talon omistajan ja sanoin, että talo on varattu ja he maksavat, jotka ovat sinne majoittautuneet. Kylässä kerroin asian muille, ja he ehkä hälyttivät paikallisen poliisin, koska olin matkalla pois kylästä, kun poliisi tuli vastaan. Paikallinen mies otti minut kyytiinsä, kun kerroin tapahtumasta ja hän tiesi nuoret, ja sanoi, että he olivat aiheuttaneet häiriötä, eikä hän koskisi heihin pitkällä tikullakaan. Olivat kuulemma tansseissa ja miehiä etsimässä nämä naiset ilmeisesti. Tämä mies antoi minulle puhelinnumeronsa kaiken varalta, että hän pystyy todistamaan tapahtuman, kuten muutkin kyläläiset, joille kerroin tapahtumista kahvilassa!

Mutta kun ajattelin sitä, mitä minulle tehtiin, niin tekisivätkö he saman omalle äidilleen, omalle mummolleen tai jopa pahempaa? Tilannehan voi johtaa jopa toisen ihmisen kuolemaan tai menehtymiseen ulkomailla, koska ei voi tietää turvallisuutta tai ei tosiaan ole majoitusta. Olinhan itsekin sydänsairas ja liki 60 -vuotias silloin, että ei se ulkona nukkuminen ollut ehkä paras vaihtoehto sairaalle ihmiselle!?

Mikä saa nuoret tekemään pahaa myös toisille nuorille? On paljon kiusaamista ja muuta, ja monen muun terveys horjuu. Osa kiusanteon kohteista sairastuu ja jopa tekevät itsemurhia, tai tekevät koulusurmia tai muuta erittäin peruuttamatonta elämässään. Tragedia koskettaa laajaa ihmisryhmää, miten kiusantekijät tai rikolliset itse pystyvät elämään asian kanssa? Onko heillä samanlainen ajatusmalli kuin joukkomurhien suunnittelijoiden, kuten Breivik tai Hitler, päässään?

Mietin, miten nämä suomalaiset nuorehkot naiset siellä Flores -saarella selviävät elämässään, jos he ovat jo antaneet kätensä rikoksen tekovälineeksi? Miten he kokisivat, jos heidän oma sukulaisensa, ystävänsä tai itse joutuisivat vastaavan teon uhriksi? Miten he voivat elää oman tuntonsa kanssa tehdessään tällaisia tekoja muille ihmisille?

En tiedä, mitä nuoret tekivät talossa ja rikkoivatko he siellä vai varastelivatko. Kuka antoi heille avaimet, ja mitä dokumentteja he esittävät, vai  tunkeutuivatko he sinne omavaltaisesti, sitä en jäänyt selvittelemään. He jäivät siihen pihaan vaan huutelemaan, ja näin sen poliisiauton, sitten kun olin jo matkalla kylästä pois!