perjantai 30. joulukuuta 2016

Ihmisen mieleen vaikuttaminen ja aseita kaikkeen muuhun toimintaan

Kaikki menetelmät ihmisen mielen hallintaan tiedot löytyvät netistä. Mm. ihmisten mielipiteiden muokkaamiseen on käytetty näitä. Mikroaaltojen käyttö eri taajuuksilla saa erilaisia reaktioita aikaan.

Oheisissa papereissa on esitelty mielenhallintaan ja vaikuttamiseen liittyviä menetelmiä.

Mukana on myös Rauni Kolbe, ja esityksissä on sekä esitetty menetelmiä, joissa on käytetty mikrosiruja että ilman mikrosiruja, eli nykyisin pelkillä mikroaalloilla voidaan vaikuttaa ihmisen mieleen ja mielialaan, antaa ihmiselle uusia ajatuksia, pakkoajatuksia, muuttaa hänen käyttäytymistään, luoda ihmiselle unimaailma, ja muuttaa hänen käyttäytymistään laajemmin kuin koskaan aikaisemmin on tehty. 

Ihminen voidaan siis kaapata toimintaan, jota hän ei enää itse hallitse, ja kyseisissä raporteissa, joita olen lukenut on mm. toisinajattelijoita vastaan käynnistetyistä vainoista ja valtioiden omasta tahdosta eliminoida mielipiteiltään erilaisia ihmisiä. Myös natsien toiminnasta on tehty laajoja tutkimuksia, kuinka pystyttiin aivopesemään ja saamaan kokonainen kansakunta mukaan toimintaan.


http://www.slideshare.net/freelaylay/mind-control-actual-1974-congressional-testimony-of-dr

Tässä lainaus yhdelta sivustolta ja mikä on ongelma nykyisten aseiden osalta, ja miten ne vaikuttavat ihmiskuntaan nyt ja tulevaisuudessa. On pelottavaa ajatella, mitä kaikkea voidaan näillä aseilla tehdä täysin ilman, että kukaan kontrolloi, tavallisille ihmisille!

 ”DirectedEnergyWeapons.net About

In the modern age directed energy sources are abundantly used by hostile forces who have no regard for human rights. Electronic warfare in the form of directed energy weapons are used against a wide range of targets in the modern age. Electronic harassment and directed energy weapon targeting I believe is the biggest injustice of our time.



Some Directed Energy Weapon Functionalities
•Thought Surveillance
•Mind Control
•Electronic Telepathy
•Weather Control
•Holograms
•Lazers
•Scalar Weapons
•Sonic Weapons
•Plasma Weapons
•Particle-beam Weapons
•Microwave Weapons
•RF Energy”


Tällaisesta toiminnasta ei ole mitään lainsäädäntöä Suomessa, eli tämä on vapaa kenttä toimia. Siksi olisi tärkeää saada näille aseille oma lainsäädäntö, sekä koko toiminnalle, nimeltä gang stalking ja elektroninen häirintä.

Uhreja on paljon Suomessa, ja olen lukenut laajasti kirjoituksia sekä keskustellut häirinnän uhrien kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti