sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Motiiveista yhteisön kiusanteossa

Usein ihminen joutuu pohtimaan motiiveja yhteisöllisen kiusanteon kohdistuessa yhteen henkilöön, mikä saa ihmiset sitoutumaan kiusantekoon vuosikausiksia ja uhraamaan paljon aikaa tekoihin. Ymmärtää sen, että jos ei ole mukana kiusanteossa vaan puolustaa kohdehenkilöä tai uhria, joutuu itse myös vaaraan, eli voi olla seuraava kiusanteon kohde. Näin oma pelko voi ohjata kiusaajien puolelle tai syliin, ja siten osallistuu samaan toimintaan kuin suurin osa ihmisistä, syitä voi olla aloittamisessa mitä tahansa.

Uhri ei itse tiedä, miksi hänet on valittu kohteeksi tai mitkä henkilökohtaiset ominaisuudet ovat johtaaneen hänet uhrin asemaan. Hän saattaa olla jollakin tavalla poikkeava yksilä valtavirrasta, olla itsenäisempi ja oma-aloitteisempi, olla enemmän ulospäin suuntautunut, tai muutoin toimia yhteiskunnallisesti laajemmin kuin muut. Jotakin pitää ehkä olla erilaista hänen elämässään, että hänet valitaan uhrin asemaan. Hän voi olla luovempi tai henkisesti erilainen, poliittiset, uskonnolliset, sosiaaliset tai eettiset asiat voivat vaikuttaa uhrin valintaan.

Miten uhri sitten kokee tilanteen? Hyvin alussa jo tietää olevansa uhri, oudot tapahtumat ja sellaiset teot, joita muut eivät voi uskoa, johtavat heti alussa uhrin mielenterveyden leimaamiseen. Varsinkin, jos kiusantekoa harjoittavat ovat läheltä tai lähialueelta, eikä vanhemmat tai muut ihmiset näe, mitä he tekevät vapaa-ajallaan. Silloin on helppo toimia, jos uhri on kotona, ja muut ovat töissä, ymmärsin senkin tilanteen varsin hyvin. Kuitenkin aina voi olla muitakin, jotka näkevät asiat laajemmin ja huomaavat tapahtumat. Uhri kuitenkin jää yksi oman onnensa nojaan, koska asialla on niin laajat piirit, että hänen on vaikea todistaa muuta. Hänet vaiennetaan jo alussa. Asiat kuitenkin etenevät ja vahingonteot lisääntyvät samoin uhriin kohdistuva kiusanteko tulee kokoaikaiseski toiminnaksi.

Miten uhrin elämä tuhotaan? Siihen on paljon mahdollisuuksia. Työpaikalla käynti estetään tavalla tai toisella, hänen koneelleen tunkeudutaan joko työpaikan sisältä tai ulkopuolelta, hänelle tehdään niin paljon haitta töissä, että hänen on jäätävä pois työpaikastaan. Tämä on useiden uhrien kohtalona.

Perheen hajoittaminen onnistuu myös, uhria manipuloidaan ja hänet saadaan uskomaan kaikenlaisiin mielikuvituksellisiin juttuihin. Tässäkin käytetään kaikkia mahdollisia keinoja. Ihmisen ympärille voidaan luoda sosiaalisen median verkko, vääristeltyä viestintää ja kaikkia mahdollisia keinoja voidaan käyttää hypnotisoinnista lähtien. Aivopesu toimii hyvin. Perheen sisäinen viestintä vääristetään ja perhe-elämä tuhotaan. Aina on olemassa joka hetkessä kolmas osapuoli mukana taustalla, tämä toimii erittäin hyvin, että kaikki nauhoitetaan ja kuunnellaan ja komentoidaan.

Miksi asioista ei puhuta julkisuudessa, vaikka kiusanteko tiedetään laajasti? Ajatellaan, että on uhrin oma asia, eikä siihen kannata puuttua, yksi ihminen voidaan uhrata leijonille, eikä se maailmaa kaada. Häntä ei uskota enää alun tapahtumien jälkeen, ja toimintaa voidaan jatkaa siten loputtomiin.

Julkisuudesssa asiosta ei puhuta, koska kiusanteon välineet ovat monin tavoin muille näkymättömiä. Ongelma on laaja ja monitahoinen, ja toisaalta asioista puhuminen ja julkituominen tuovat aina uusia tekijöitä kiusantekijöiden laajaan porukkaan. Metodin oppineet käyttävät sitä häikäilemättä kanssa ihmisiään kohtaan, koska todisteita ei hoksaa tai ei voida kerätä. Näin toiminta voi jatkua vuosikymmeniä yksittäistä uhria kohtaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti