maanantai 5. joulukuuta 2016

Murha, laajennettu itsemurha tai muu rikos, johon ei ole syytä, tai ei voida todistaa syyllisiä!

Manipuloinnilla voidaan ihmisen mieli muuttaa, aivopesu toimii ja ihminen saadaan tekemään rikollisia tekoja. Menetelmän tekniikasta en tiedä paljoakaan, mutta käytän loppuelämäni tekniikan selvittämiseen, ja tämän menetelmän uhrien auttamiseen sekä julkistamiseen Suomen ja Eu:n tasolla.

Gang stalking  tai electronic harassment ovat avainasemassa luomaan vaarallista toimintaa, koska näiden toimintojen uhrit voidaan siepata rikolliseen toimintaan. Usassa on useita tapauksia, joissa uhrit ovat tehneet laajennetun itsemurhan tai murhanneet muita ihmisiä tai tehneet muita rikoksia.

Liikumme vaarallisilla vesillä! Nyt selvittelen monia asioita ja olen saanut tiedon toiselta uhrilta, että hänelle puhutaan minusta ja niistä nimistä, joita esiintyi minun häirinnässäni. Ei varmaan kovin hyviä asioita. Ihmiset eivät tienneet, mitä äänihäirinnän kautta puhuttiin minulle muista ihmisistä. Osa jutuista ei kestä päivänvaloa!?

Tärkeää olisi tietää tarkemmin äänihäirinnän tekniikat, kuinka ääniaallot tuotetaan, kohdistetaan, mikä toimii lähettimenä ja mikä vastaanottimena. Aikaisemminhan häirintä-ääni tuli television kautta tai ainakin oletimme sen toimivan niin.

Jokainen uhri on joutunut kokemaan rankan tien, koska menetelmät ovat Suomessa tuntemattomia, vain rikolliset tietävät ne ja käyttävät niitä häikäilemättömästi tavallisten ihmisten häirintään.

Tapa, jolla toimitaan on ihmisoikeuksien vastaista, ihmistä häiritään 24 tuntia vuorokaudessa, joko fyysisesti seuraamalla, aiheuttamalla häirintä-ääni koneilla tai laitteilla tai sitten näkymättömällä tavalla.

Siksi kun mitään ei voida nähdä, on häirintä näkymätöntä, ja jokainen häiritty on mielenterveysongelmainen Suomessa. Mutta kun tajuaa, että kukaan ei usko, alkaa elämään vain normaalia elämää, jos on riittävän terve häirinnästä huolimatta.

Jos kohde on jo valmiiksi mielenterveysongelmainen, tilanne on vaarallinen. Jos ihmiselle puhutaan näkymättömällä tekniikalla, voidaan aiheutta vakavia rikoksia! Tarpeeksi kauan häirinnän kohteena ollut ihminen alkaa noudattamaan ääniä, ja tekee mitä äänet pyytävät, ja uskoo niitä! Siis ihmisiä äänien takana!

Tämä on todellisuutta Suomessa! Häirinnän uhrien kertomukset tukevat tätä olettamusta!

Koska Suomessa ei ole apua häirinnän uhreille, pitää suomalaisten ottaa yhteyttä Eu:n toimielimiin, koska rikollisuudesta on viimeksi järjestetty konferenssi Berliinissä 2015, ja Eu:n tasolla on perustettu organisaatioita uhrien auttamiseksi!

Jos on mahdollista lähden selvittämään itse asioita Eu:hun. Katson, että me emme saa oikeuksia Suomessa, jos rikollisuutta ei lähdetä kitkemään tai ainakin järjestämään tukijärjestöjä häirityille ihmisille.

Jopa poliiseja on Suomessa uhrien joukossa, viranomaisilla pitäisi olla tietoa asioista! 

ONGELMANA ON SE, ETTÄ KUKAAN EI USKALLA PUUTTUA HÄIRINTÄÄN TAI OTTAA ASIOITA TODESTA, OLLA TUKENA, KOSKA TIETÄÄ, ETTÄ HÄIRINTÄ VOI KOHDISTUA HÄNEEN!

SIKSI TIEDONSAANTI ON VAIKEAA HÄIRINTÄKONEISTOSTA JA HENKILÖISTÄ SEN TAKANA!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti