sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Nuorten ihmisten tuhoamisvimma

Muistan kun olin valvojana aikaisemmin liikuntahallilla. Siellä oli kova työ valvojilla huolehtia tiloista. Siitä huolimatta jotkut onnistuivat rikkomaan valoja ja kerran oli piirretty koko miesten vessa täyteen peniksen kuvia ja muuta alatyylistä tekstiä ja ilmaisua oli siellä. Joku oli tuonut mukanaan mustan tussin. Nuoriso-ohjaaja sai pojat puhuteltua ja sitten jotkut kuurasivat kuvia ja kirjoituksia seinistä, peilistä ja muualtakin.

Ymmärrän, että tällaiset nuoret kantavat kaunaa kaikkia iltaa valvoneita kohtaan. He voivat toimia myöhemmin kiusantekijöinä tai häiritsijöinä. He olivat tavallisten perheiden lapsia, mutta vanhemmilla ei ehkä ole ollut aikaa tai vaikutusvaltaa heidän kasvatuksessaan. He olivat omaksuneet pahat tavat jo koulussa ja isommassa joukossa oli helppo osallistua kaikenlaisen pahan tekemiseen. Heille on tärkeää näyttää porukassa, kuka pystyy enemmän pahaa tekemään.

Joskus ajattelen surulla heidän vanhempiaan.

Mitä on olla vanhempi lapselle tai nuorelle, joka tekee pahoja tekoja ympäristössään?

Paljonko vanhemmat tietävät lastensa tekemisistä?

Miten paljon yhteiskunta maksaa tilojen tai paikkojen korjaamisesta tai uusien laitteiden tai koneiden hankinnasta, jotka ovat yhteisissä tiloissa, liikuntahalleissa, tai koulujen tiloissa, joita nuoret ovat rikkoneet. Pahantekijöitä ei aina saada edes kiinni, vaan he pääsevät kuin koira veräjästä.

Itse muistan monien nuorten kasvot ja tiedän ketkä olivat milloin missäkin palaverissa tai puhuttelussa oman päättömän toimintansa takia.

Mitä heille kuuluu tänään?

Ovatko he parantaneet tapansa, vai tekevätkö he vielä pahempia tekoja tässä yhteiskunnassa?

Joskus ajattelin heidän omaa kasvuaan ja kehitystään yhteiskunnan jäseniksi.

Millaisia he ovat joskus perheellisinä ihmisinä, ja miten he kasvattavat oman jälkikasvunsa, vai periytyykö tämä toiminta sukupolvesta toiseen?

Tiedän, että tutkimusten mukaan köyhyys periytyy ja vähäosaisuus kulkee suvuttain, vain osa pystyy nousemaan edellisen sukupolven tasolta ja ponnistamaan ylöspäin.

Vähemmän koulutettujen vanhempien lapset ovat vähemmän koulutettuja. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä Suomessa ei ole lukukausimaksuja samassa muodossa kuin esimerksi Usassa korkeakouluissa, joten jokaisella on mahdollisuus hankkia haluamansa koulutus, jos vain omat kyvyt siihen riittävät. On oltava sitkeyttä ponnistella asioiden eteen.

Ei minunkaan vanhemmat olleet paljon kouluja käyneet, mutta siitä huolimatta pystyimme saamaan korkeakoulutasoisen koulutuksen halutessamme. Samoin voivat tehdä omat lapseni, vaikka emme ole rikkaita ihmisiä. Se on Suomessa etuoikeutettua verrattuna muihin maihin!

Toivoisi, että kiusaamisesta puhuttaisiin enemmän kouluissa. Ja kouluissa puututtaisiin asioihin nopeammin. Jokainen tietää koulukiusaamisen olevan laaja ongelma. Yhteiskuntakasvatus tai vastaava elämänkatsomuksellinen koulutus pitäisi olla kouluissa kaikilla, että saataisiin kitkettyä pois tätä negatiivista käytöstä, koska se tuntuu yleistyvän ja lisääntyvän koko ajan. Empatiakykyjen ja erilaisuuden sietokykyä ja toisten huomioonottamista elämässä tarvitaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti