tiistai 6. joulukuuta 2016

Olen pettynyt suomalaiseen järjestelmään

Minä olen pettynyt suomalaisena naisena omaan kohtalooni rikollisuuden uhrina. Olen tuomittu mielenterveysongelmaiseksi häirinnän kohteena. Olen yrittänyt saada asioita hoitettua ja ajettua ja puolustanut oikeuksiani alusta lähtien, mutta turhaan kaiken tein!

Minä olen pettynyt suomalaiseen terveydenhuoltoon. Minua ei kuunneltu missään vaiheessa, eikä kukaan uskonut koskaan mitään, mitä heille kerroin, siitä mitä minulle oli tehty Suomessa rikollisuuden nimissä.

Minä olen pettynyt koko järjestelmään, jossa ei huomioida muita mahdollisuuksia, kuten omassa tapauksessani takana oli järjestäytynyt rikollisuus. Sain ilmoituksen muualta päin Suomea, että minä olen ollut häiritty jo vuodesta 2012 tai 2013 lähtien. Mutta todennäköisesti olen ollut häiritty jo aikaisemmin, koska tapahtui outoja asioita, joita ei voi selittää. Olen joutunut sellaisen uhriksi, mitä suomalaiset viranomaiset eivät tunnusta millään tasolla!

Minä olen pettynyt omaan koulutukseeni ja omaan sosiaaliseen ympäristööni, koska minut jätettiin yksin, eikä kukaan koskaan tukenut minua. Minä jouduin aloittamaan alusta kaiken, jouduttuani sairaalaan vastoin tahtoani.

Minulle tehtyä ei tekemättömäksi saa, mutta se, että kukaan ei kuunnellut mitään eikä koskaan uskonut mitään, sai minut epäilemään koko suomalaista yhteiskunta ja järjestelmää. En koe mitään oikeudenmukaisuutta koko järjestelmässä.

Ihmisen elämä voidaan romuttaa keinoin, joista ei ole tietoa yhteiskunnassamme. Pettymys on suuri, kun ei voida myöntää, että emme tunne tällaista toimintaa. Voimme selvittää asioita, jos vain halua riittää ja yhteistyökykyä. Mutta se ei auta minua enää.

Viime kesäinen tapahtuma oli mielestäni hyvä esimerkki vapaudenriistosta. Minut lähetettiin eräiden ihmisten toimesta sairaalaan lauseella: "Usan armeija seuraa minua ja lääkäri lähettää minut turvaan sairaalaan." Se oli täyttä potaskaa koko lause, ei minun sanomani lainkaan! Miten tällaista voidaan tehdä Suomessa, se on hyvä kysymys näin alkuunsa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti