tiistai 6. joulukuuta 2016

Rikoksen uhrina

Jouduin siis sellaisen rikollisuuden kohteeksi, josta ei Suomessa juuri kerrota. Tekniikat ovat sellaisia, että tavalliset ihmiset eivät niitä tunnista tai tiedä alussa. Toiminta etenee niin hienovaraisesti, että uhri joutuu tietämättömyyttään rikollisten käsiin.

Kaikki toiminta tehtiin siten, että uhria ei usko kukaan vaan hänet leimataan heti alussa mielenterveysongelmaiseksi loppuelämäkseen. Juuri näin tapahtui myös omassa tapauksessani, koska uskoin sanomaan, joka rakennettiin minun häiriökseni!

Se on kaikkien uhrien kohtalo, jos häirintä muotona on gang stalking tai electronic harassment. Kummastakaan ei ole saatavilla suomenkielistä tietoa, vaikka uhreja on maassamme paljon.

Vain levittämällä tietoa julkisuudessa, voitaisiin osa uhreista pelastaa. Vain kertomalla enemmän asioista voimme olla tietoisia asioista. Itse olen kertonut avoimesti, mitä minulle tehtiin. Alussa tehtiin siis ihan fyysistä häirintää, ja muita juttuja, joita näin tietokoneellani, sekä muuten mm. seurantana ja muuna pelotteluna.

Myöhemmin kaapattiin muita välineitä käyttöön ja jatkuva uhrin seuranta toimii mm. puhelimen ja tietokoneen välityksellä. Kaikkea muutakin on käytetty. Sosiaalinen media valjastettiin myös käyttöön, eli se koukuttaa helpommin, kun sopivat viestit tulevat aina esille. Auervaaramainen toiminta jatkui pitkään! Tätä toimintaa on tehty monia kertoja, eli häirintää mailin kautta on tullut useamman kerran.

Mutta tässä häirinnässä toimintatavat ovat nyt tiedossa, tekniikkaa ei vain tunneta Suomessa. Rauni Kolbe oli aikaansa edellä julkistaessan nämä häirintämenetelmät jo 1990 -luvulla. Suomessa pidettiin hänen kirjoituksiaan "hulluina", mutta nyt ne ovat monen kohdalla todellisuutta tässä maailmassa.

Miten pystytään estämään tällaiset rikokset? Sanoisin, että ei mitenkään, ihmistä pystytään harhauttamaan aina! Ihminen on liian utelias, ja manipuloituu hyvistä asioista. Myöhemmin petos paljastuu, ja rikolliset saavat koko yhteisön sekaisin. Viestintää vääristellään sopivasti. Tämä kaikki toimii uhria vastaan. Todettu on koko juttu!

Nyt olen vain kerännyt talteen kaikkea tietoa, mitä on saatavilla, ja muualta tullutta tietoa, missä on oma nimeni yhdistetty jo vuonna 2012 tai 2013 tähän toimintaan, voi olla, että tätä toimintaa on harjoitettu jo vuosia aikaisemmin rikollisten toimesta! Se selittää monenlaiset tapahtumat useamman vuoden ajalta, eli ihmiselle tehdään sellaisia tekoja, joita hän ei tiedä edes olevan olemassa.

En tiennyt tästä viestinnän vääristelystä näin perusteellisena keinona, kun se on nyt tullut esille. Tekniikka kulkee ohitse meidän keski-ikäisten tai vanhempien naisten elämästä eli emme tiedä tarpeeksi! Se on suuri ongelma Suomessa!

Ei ole muuta keinoa kuin elää niin hyvin kuin voi. Jokainen uhri menettää lähipiirinsä, koska asiat on järjestetty siten, että perheet hajoitetaan. Tämä järjestelmällinen toiminta vääristää ihmissuhteet, ja saa jokaisen epäilemään. Viestinnän vääristäminen toimii välineenä! Siksi tiedän muiden uhrien kokemusten kautta toiminnan tavat, eikä näitä vastaan pysty ihminen yksin taistelemaan.

Meidän uhrien pitää tiedottaa enemmän tapahtumista ja toiminnasta, jota tapahtuu nimikkeiden gang stalking tai electronic harassment -nimikkeiden alla. Muuten Suomessa on pian osa kansasta leimattu mielenterveysongelmaisiksi, häirintää on paljon, ja osa uhreista ei jaksa elää, se on tosiasia, ja osa joutuu rikollisille teille! Kaikenlaisen häirinnän ja kiusanteon tekemistä pitäisi pystyä estämään paremmin ja osallistua tukitoimiin.

Ruotsissa käytetty äänitekniikka lienee aika lähellä totuutta! Siitä ei tiedetä Suomessa. Samoin terroristijärjestöillä on edistyneempiä reaaliaikaisia viestintämenetelmiä.

Mitä ei voi nähdä, ei voi uskoa edes olevan olemassakaan, sanoisinko "bittiavaruutta" tai "aaltoavaruutta"! "Atomit"!

Tämä on nykypäivää siis Suomessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti