torstai 8. joulukuuta 2016

Vääristeltyä viestintää

Vääristeltyä viestintää kaiken taustalla, kuten viime kesäinen episodi todistaa. Kaiken viestinnän vääristäminen on avainasemassa koko jutussa. Sillä perusteella mieheni myös toimitti minut sairaalaan vaarallisena. Korttitalosta oli tehty kotitalo, jolloin koko juttu johti pakkohoitoon!
En ole ainoa uhri tällaisessa tapauksessa, ihmiset eivät tunne tekniikkaa!

Hiljaiset, ei tappavat aseet toimivat tänäkin päivänä!

Aivoihin tai muualle laittettava vastaanotin/lähetin on vain sentin mittainen ohut laite! Se on vain yksi hyttysen pisto, kun se on ihmisen ihon sisällä, joten voidaan valjastaa kenet tahansa nykyaikanakin tällä tavalla!

Mikrorobotit ovat myös vastaava reaaliaikainen tiedonvälitysjärjestelmä ja toimii ihmisessä sekä lähettimenä että vastaanottimena. Tekniikoita on siis useampia ja mitä käytetään, mutta toiminta on samankaltainen näillä menetelmillä ja samalla tavalla voidaan häiritä ihmistä. 

Jo pitkään on käytetty eri menetelmiä ihmisten vakoiluun ja aivopesuun. Äänittää voi koko ihmisen elämän ja muokkaa koko ihmisen elämää ja käyttäytymistä. Luetaan ihmisen ajatuksetkin! Samalla ihmiselle voidaan puhua ja manipuloida hänet toimintaan! Tästä on paljon tietoa netissä, ja löysin artikkelin Science Technology taboodata.com -sivustoilta!

Neuroelektronisen menetelmän ns. Smirnovin menetelmä sekä Joseph C. Sharpin menetelmät, ihminen voidaan hypnotisoida niin hiljaisin äänin tai muutoin, ettei siitä jää mitään todisteita mihinkään. Ihminen voidaan siis kaapata toimintaan, eikä hän itse ehkä pysty jälkeenpäin selittämään mitään,  mitä hän on tehnyt esimerkiksi vaikkapa rikoksen, tai käyttötarkoitus on sotilaallinen toiminta!

Minut siis hypnotisoitiin mukaan toimintaan, mm. Lontoossa tehtiin näin. Tarkat kuvaukset menetelmistä auttavat tajuamaan, että ihminen joutuu tilaan, jossa hänet saadaan tekemään mitä vain!

Tietoja löytyy elektronisen häirinnän sivustoilta, sekä menetelmistä armeijan sotilaiden käyttäytymiseen ja mielen kontrollointiin.

Tässä avain sana menetelmien löytämiseen:

Neuro-Electro-magnetic Frequency Weapons

Useissa artikkeleissa on kuvattu aivopesun mahdollisuudet, ja miten toimitaan.

Jatkan asioiden tutkimuksia edelleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti