maanantai 30. lokakuuta 2017

Huvituksia psykiatrisen hoidon potilaille

Eihän tavallinen ihminen tajua testauksia psykiatrisessa hoidossa. Lähetetään mahdollisimman kalliiseen parturiin, ja katsotaan paljonko käyttää rahaa. Voidaan määrittää sen perusteella esimerkiksi mania -diagnoosi.

Näin oli käydä itsellekin, kun käytin rahaa parturissa 240 euroa, josta puolet olivat ostamieni hoitoaineiden ja shampoon pullojen hintaa ja puolet kolmen eri väristen raitojen laitto sekä hiusten leikkaus. Onneksi oli tileillä rahaa noin 5.000 euroa. Muuten olisi ollut kova pelko holhouksen alaiseksi julistamisesta, liian läheltä se liippasi joka tapauksessa.Tuli kiire hoitaa muutkin paperiasiat kuntoon, että on vapaa matkustaja omassa elämässään. Muistakaa tällaiset seikat, jos joudutte tuollaisten testien uhriksi. Miten käytätte rahaa, kun olette jossakin muualla kuin omassa kodissanne, ja käytätte rahaa omalta tililtänne!

Mutta keksin kaikilla ADHD:n lahjakkuuksilla huvituksia yöllä aikana kuluksi sairaalan potilaille. Siellä oli käytössä erikoiset pitkän malliset tyynynpäälliset. Pitkille ihmisille ne erityisen pitkät tyynyn päälliset ja lyhyille lyhyet. Kas niiden avulla voitaisiin pitää sairaalan käytävällä pussijuoksukilpailut ja jopa viestikilpailut eri huoneiden ja eri sukupuolten kesken!

Sitten kehittelimme joidenkin huoneiden ympäri kiertävää käytävää hyväksi paikaksi erilaisille kilpailuille, kuten sairaalasängyillä voisi yrittää kuljettaa potilaskaveria ympäri käytävää, ja sekin olisi oiva kilpailu.

Pyörätuolit voisi pölliä yläkerran syöpäosastoilta seuraavaa viestiä ja kilpailua varten. Täällä niilläkin pääsi kiertämään hyvin kehää ympäri vaikka viisi tai kymmenen kertaa kilpailuluonteisesti.

Hyvä puoli kaikenlaisessa harrastuksessa olisi ensiapupoliklinikan läheisyys, joitakin satoja metrejä. Sinne pääsi kaikki potilaat helposti, jos pää, käsi tai jalka on poikki kilpailujen tuoksinnassa. Olisi apu lähellä!

Tässäpä lyhyitä pätkiä hoidoista!


sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Älypöly, 5G ja tulevaisuuden skenaariot

Ihminen voidaan ympäröidä,
tehokkaammilla tietoverkoilla,
joka ulottuu kaikkialle,
katvealueita ei ole siinä.

Se keinotekoinen älypöly,
tulee ympäröimään kehon,
kerää talteen kaiken tiedon,
ihminen tulee luottoluokitetuksi.

Sosiaalisesti ja poliittisesti,
yhteiskunnallisesti myös,
onko hän kelvollinen,
vai kelvoton jäsen siinä?

Miten nämä uudet aseet,
tulevat vaikuttamaan,
kukaan ei voi täysin tietää,
miten yhteiskunta muuttuu?

Poistuuko yksityisyyden suoja,
ja ihmisen intimiteetti täysin,
kun on jopa solunesteet valjastettu,
monenlaisin värähtelyin,
jotta keho voidaan skannata?

Ihminen on mikrosirutettu,
kuten koirat ovat nyt,
ja kuten tulevaisuuden tekijät,
ovat ennustaneet eri näkemyksissä?

Kokeet ovat olleet toimivia,
ihmisen aivot on valjastettu,
neuropölyn avulla ja säteilyllä,
ja kommunikointia saatu,
ulkopuolelta ja ulkopuolelle!

Onko tekniikassa huomioitu,
onko ihmisen keho kestävä,
ihan loputtomiin asti,
kaikenlaista ulkopuolista säteilyä,
mm. ultraääntä ja sähkömagneettista,
jotka värähtelevät solujen nesteissä?


lauantai 28. lokakuuta 2017

Mennään metsään

Meni metsään,
menikö mönkään,
jäikö jotain saamatta,
oliko jotain vialla,
vai miten metsä tuli,
niin tutuksi?

Outoa ja ihmeellistä,
törmätä tiettyyn toimialaan,
vielä vuosien jälkeen,
onko jotain yhteistä,
vai vain sattumaa,
mutta jotain metsänhoitoa,
ei kai kukaan voi välttää,
mutta jos joku meni metsään,
ei siitä tule kuin paha mieli!?

perjantai 27. lokakuuta 2017

Domentoikaa!

Jos olisin ollut viisaampi,
ja kerännyt jokaisen nimen,
kuvannut jokaisen ihmisen,
jos joku tuntematon otti kuvia,
mutta en tiennyt tarkoitusta,
nyt mietin mitä hämäystä,
ja miten turhauttavaa,
tajuta dokumentoimattomuus!

Olisin nähnyt paljon enemmän,
voinut jopa jakaa kuvat jossakin,
ja joku olisi voinut tunnistaa,
olisi ollut enemmän johtolankoja,
koska ihminen ei voi muistaa kasvoja,
tarpeeksi tarkkaan vuosien jälkeen,
eikä siitä ole silloin todistetta,
on vain muuta tietoa olemassa.

Jos joku sinua jossakin kuvaa,
kuvaa heti itsekin kuvaaja,
jos joku lähettää outoja maileja,
tai saat erikoisia viestejä,
olipa kyseessä ruudulle tuleva,
valemediaa tai sosiaalista,
niin tulosta, kuvakaappaa,
ja valokuvaa kaikki ne,
pystyt edes jotain todistamaan!

torstai 26. lokakuuta 2017

Suomalaisen naisen esiintyminen Suomen poliisina Flores -saarella 10/2014

En tiedä pystytäänkö selvittämään henkilöitä, jotka olivat Flores -saarella Azoreilla lokakuun ensimmäisinä päivinä 2014? Heistä yksi nuorehko nainen esiintyy suomalaisena poliisina, joka oli tullut minua sinne vartioimaan! Sanoin, että mitä sinä siellä puskassa puhut, kun kuulin hänen sanovan siellä, että on tullut vartioimaan hullua suomalaista naista, että omaiset ovat lähettäneet hänet sinne! Hän soitti puhelimestaan Suomen poliisi useampaan kertaan.

Ihmettelin kovasti moista touhua, ja sitten menin hänen perässään varaamani talon luokse. Hän sanoi soittavansa muutaman puhelua ja pyysi odottamaan ulkona.

Minä vaihdoin karstulaisen yrityksen valmistamat urheilusukat kuistilla, ja otin sieltä kuvan talon takana olevasta vesiputouksesta, joka oli hienon näköinen pudotessaan korkeita rinteitä alas.

Kun sitten mitään ei tapahtunut ja olin odottanut aikani, tuli brunette nainen hampaita harjaten ja sanoi, että talo on varattu englanniki. Kiitin ja lähdin pois. Kuulin epämääräistä huutelua talon suunnasta, mutta en enää viitsinyt palata.

Menin rantaan syömään eväitäni ja kyselin, onko muuta taloa vuokrattavana? Eipä ollut kävelin pois ja kylässä näin talon omistajan ja sanoin, että talossa oli muita, ja he maksavat, jotka ovat majoittuneena siellä!

Sain autokyydin kylästä paikalliselta mieheltä ja hän näytti yhden upean luontokohteen, antoi puhelinnumeronsa, jos tarvitsen apua!

Suomessa Kauppakadulla kerroin, miten ihmeellisesti oli tietoja varastettu puhelimesta, kun puhelimella varasin majoituksen pääsaarella ollessani, ja miten siellä oli suomalaisia ihmisiä ja jopa yksi poliisina esiintyvä nuorehko nainen! Nuori mies kertoi tuntevansa siellä olevia suomalaisia ja sanoi jopa heidän nimensä! En pitänyt tarpeellisena ottaa nimiä talteen. Jatkon kannalta olisi pitänyt ottaa näiden nuorten nimet ylös.

Mutta olisiko he vielä selvitetttävissä?

Onko poliisi todella ollut yksi heistä?

Vai leikkikö hän poliisia?

Sitä en tiedä, mutta ehkä matkustan sinne uudestaan ja kyselen, onko joku tietoinen heidän oleskelusta siellä, ja muuta tehneet?

a-kirjaimella alkavat ihmiset

Miten ihminen tuomitaan,
omien luonteenpiirteidensä takia,
sen syntymässä saadun mielensä,
ja levottoman sielunsa takia?

Kuka on kulkijaksi luotu,
ei voi levätä koskaan,
kuin siinä viimeisessä leposijassa,
siksi kaikki on yhä etsimässä.

Kiertävät maailmaa ja maita,
etsivät elämäänsä viisautta,
ja toisenlaista tietoa,
elämästä, ihmisyydestä,
tunteakseen olevansa hyväksyttyjä,
edes jossakin maailman kolkassa,
missä ei ole ennakkoluuloja!

Miten hänen pään sisälle,
ei voida mitenkään päästä,
aalla alkavat ihmiset,
autismin kirjon ihmiset,
Asperger, tai ADHD?

Heillä on voi olla paljon sisäistä,
mitä muut eivät voi käsitttää,
paljon kapeaa älykkyyttä,
josta toiset voivat vain uneksia,
miten uupumattomasti he toimivat,
niissä asioissa jotka kiinnostavat.

He eivät luovuta helposti,
vaan puurtavat oman tietonsa,
oman voimakkaan tiedonjanonsa,
tai jonkun muun syyn takia,
vaikka koko elämänsä,
ratkaistakseen enemmän,
etsiäkseen sen tiedon,
mikä heiltä puuttuu!

Miksi kukaan ei sitä käsitä?

maanantai 23. lokakuuta 2017

Teknologiamurros 2013-2016 kooste 4

Geenimanipulointi on tullut tärkeäksi osaksi eri sairauksien hoitamisessa. Ihmisten kantasoluhoidot ovat mahdollistaneet monien ihmisten varaosien kasvatuksen sekä tautien hoidon.

Nanorobottien käyttö on yleistynyt lääketieteessä. Ihmisen elimistössä voi olla elimistön energiaa käyttävä pillerikamera, solun sisällä voi liikkua nanokokoisia robotteja, nanotasolla tapahtuu lääkkeiden jakelua, etäohjattavat ja biohajoavat implanttitekniikat ovat kehittyneet. Ihmisille voidaan asentaa lääkesiruja, syöpähoidoissa voidaan käyttää täsmähoitoa nanorobottien avulla, neuroimplanteilla voidaan parantaa hermoston toimintaa halvaantuneissa raajoissa. Nanorobotit voivat liikkua ihmiselimistössä mm. verenkierrossa ja soluissa ja ovat etäohjattavissa.

Ihmisen ikääntymiseen liittyviä tekniikoita ovat mm. nuoren veren käyttäminen, joka nuorentaa vanhojen aivojen soluja hiirikokeiden perusteella. Ikääntymisen hidastaminen on onnistunut ja muistisairauksia on pystytty osittain parantamaan tai hidastamaan. Näissä tekniikoissa on aloitettu ihmiskokeita. Kantasoluimplantteja on käytetty puuttuvien hampaiden kasvatukseen. Keinoverta on kehitetty, samoin keinoihoa ja muita ihmisen varaosia.

Aivoihin soveltuvia implantteja on käytetty mm. Parkinsonin taudin hoitoon. Neurologisia häiriöitä on voitu korjata, silmäimlanteja on kokeiltu. Aivojen toimintaan on pystytty vaikuttamaan sähkömagneettisilla menetelmillä. Tekniikan eteneminen on nopeaa.

Biorobotit ovat varustettu anturein ja kameroin. Niitä on kehitetty laajasti, ja biorobotteja voidaan käyttää mm. kasvien kasvun seurantaan ja tuholaisten torjuntaan yhdistämällä kasviin sähkönjohtimia ja elektroniikkaa. Biorobotit ovat etäohjattavia.

Sähköhoitomenetelmät ovat kehittyneet, ihmisen elintoimintoja pystytään pysäyttämään ja käynnistämään uudelleen, ja joissakin kokeissa sähköhoitoa on voitu käyttää antibioottien sijaan. Ihmiskehon jäähdyttäminen on parantanut traumapotilaiden hoitotuloksia.

Uusia energiantuotanto menetelmiä on kehitetty ja samalla akkujen koko on pienentynyt. Useat esineet saavat energiansa ympäristöstä. Langattomat latausmenetelmät ovat kehittyneet ja on useita sovelluksia, joissa laitteita on pystytty lataamaan 10 metrin etäisyydeltä. Langaton lataus voi toimia induktion tai infrapunalaserin avulla.

Suurteholaserit ja EMP-kanuunat ovat kehitetty elektronisten laitteiden tuhoamiseen, näitä käytetään sotilaskäytössä. Sädeaseet kehittyvät nopeasti ja näissä on koko pienentynyt, mutta tehokkuus lisääntynyt. Laseraseella voidaan pysäyttää mm. autoja!

Uudet elektroniset tiedonsiirtojärjestelmät mahdollistavat uusia maksutapoja ja uutta tekniikkaa sovelletaan erilaisilla maksuvälineillä. Langattomat välineet ja muu tekniikan kehittyminen  mahdollistavat valtavien tiedonsiirtojen määrän ja tallennuksen pilvipalveluissa!

Maanpäällisten robottien ohjaamista voidaan hoitaa satelliittien välityksellä. Robotisaatio mahdollistaa uusia taide-elämyksiä ja uusia tapoja tuottaa täysin uusia taide- ja viihdemuotoja.




sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Teknologiamurros 2013-2016 kooste 3

Laajennetun todellisuuden välineissä käsitellään hologrammi-teknologiaa. Ihminen havaitsee silmillään kolmiulotteisia hologrammeja, joita voidaan ilmaan projisoituna näyttää tai hologrammit voivat olla kosketeltavia. Hologrammien luominen tapahtuu ultraääni- tai lasertekniikan avulla. Ihminen voi kokea myös piilolinssien avulla uutta, kuten näkeä pimeässä tai saada informaatioa ympäristöstään näkökenttään. Merkittävin lienee ilmaan projisoitu hologrammi, joka mahdollistaa saman ilmiön tai esimerkiksi konsertin näkemisen livenä useissa eri kohteissa samaan aikaan. Sehän on vain tunne, mutta myös henkilö voi esiintyä samanaikaisesti useissa eri kohteissa samanaikaisesti tällä tekniikalla, eikä katsoja tiedä, onko henkilö paikalla vai ei!?

Nelikopterit ovat kokeiluissa olleet hyviä mallintamaan ympäristöön. Ne tunnistavat ihmiset ja muut kohteet ympäristössään, ja pystyvät liikkumaan hyvin ihmisten keskuudessa sekä metsissä ja muissa kohteissa, joissa on kulkuesteitä. Ihmistä pystytään kuvaamaan ja seuraamaan vaivattomasti missä tahansa tekniikan avulla. Nelikoptereita voidaan käyttää valvontaan, mittauksiin, kokoonpanotehtäviin ja jopa jakelutehtäviin!

Kaiken energiatekniikan kehityksen kannalta on merkittävää aurinkopaneelien keksiminen ja energiaa itse tuottavien laitteiden kehittäminen sekä kevyempien materiaalien keksiminen. Tekniikan kehitys on ollut valtava. Lentävien esineiden on oltava kevyitä ja itse energiaa tuottavia, jotta ne pystyisivät jatkuvaan työskentelyyn.


Internet-yhteys voidaan luoda alueille, joissa ei ole normaalia internet-yhteyttä, nelikoptereiden tai kevyiden lentokoneiden avulla, ilmassa liikkuvien robottien avulla!

Pienimmät lentävät robotit ovat olleet aikaisemmin ongelmallisia juuri energian suhteen ja ovat tarvinneet esim. kaasumaisen energialähteen, mutta nykyisin ne ovat itselatautuvia energian suhteen.

Erillaisten robottien on jo pystytty omaamaan ihmisen käden kosketusta vastaavat tiedot, etätyöhön kykenevä herkkä robottikäsi voi hoitaa tehtäviä. Synteettinen iho voidaan luoda tuntoaisteineen myös.

Erilaisten tavaroiden siirtoon on kehitetty uusia menetelmiä. Ainetta ja tavaraa voidaan siirtä ääniaaltojen avulla. Pintarakennetta voidaan muokata ja tehdä tavarat ja aineet helpommin liikkuteltaviksi. Ääniaaltolevitaatio on merkittävä keksintönä, koska se ei tarvitse mekaanista laitetta tai välinettä esineen tai aineen lähellä! Akustinen levitaatio, magneettinen levitaatio ja kitkattomat pinnat ovat monia ongelmia ratkaisevia tuotannossa, ja tekniikoissa:

Teknologiamurros 2013-2016 kooste 2

Materiaalitutkan sovelluksia on tutkittu laajasti. Wifi-taajuuden heijastuksia mittaamalla on voitu seurata liikkuvia ihmisiä ja muita kohteita seinien lävitse. Jopa ohikulkevasta ihmisestä voidaan ottaa monia testejä täysin ihmisen huomaamatta. Ihmisen verta voidaan analysoida ja muita elintoimintoja voidaan mitata. Verikokeita voidaan suorittaa optisesti.

Ihmiskehoa voidaan mitata myös injektoitavalla radiolähettimellä. Se voidaan asentaa kehoon ja seurata esimerkiksi ihmisen verenkiertoa ja hengitystä sekä muita kehon toimintoja.

Ihmisen tunnistamiseen on kehitetty useita menetelmiä. Kasvojen tunnistamista voidaan käyttää eri laitteissa. Ihmisen tunteita voidaan lukea ja ihmisen puheentunnistamiseen liittyvät sovellukset ovat mielenkiintoisia.

Sairauksia on pystytty tunnistamaan erilaisin menetelmin ja kehitys on hyvin nopeaa näissä menetelmissä. Älypuhelin tunnistaa mm. Parkinsonin taudin. Aivojen simulointi on myös mielenkiintoinen aihe.



Teknologiamurros 2013-2016 kooste 1

Kattava listaus eri tekniikoista ja tekniikan kehittymisestä on täynnä esimerkkejä niistä sovelluksista, joista olen jo aikaisemmin kirjoittanut blogissani. Nyt tämän julkaisun kautta olen löytänyt myös paljon uusia sovelluksia, sekä mielenkiintoista luettavaa ja tekniikan kehittymisen vauhti on nopeaa.
Osa ihmisistä ei ole voinut ymmärtää, että tekniikasta kiinnostuneet ihmiset jakavat tietoja ja saavat enemmän tietoa tulevaisuudesta kuin ne, jotka eivät seuraa kehitystä.

Kirjoitan tähän mielenkiintoisia kohtia uudesta teknologiasta ja uusista suuntauksista. Useat tekniikat liittyvät ihmisen terveyteen ja terveystietojen analysointiin, lääketeollisuuteen, energiateollisuuteen ja tietotekniikan ja robottien hyödyntämisen ympäristössä.

Mittaustekniikan kehittymisessä on mm. menetelmiä, että ihmisen terveydentilaa voidaan tutkia mm. sensoreiden avulla ja kaikki koota yhteen pilvipalveluihin. Monet toimintoja aktivoivat ja ohjaavat laitteet mahdollistavat ihmisen toimintojen ohjaamisen etänä, ihmisestä kerätään antureiden  monipuolisesti tietoja ja niitä voidaan asentaa langattomasti ihmisen elimistöön.

Ihmisen geeniperimän tunnistamiseen on kehitetty edullisia laitteita. Syöpäalttiuden tunnistaminen, virusten tunnistaminen, ja jopa itsemurhariskin tunnistaminen verestä kuuluvat tautien, fysiologisia tiloja ja organismien ominaisuuksia tunnistavien biosirujen tai biosensorien toimintaan.

Sensorien kehitys mahdollistaa koneiden yhdistämisen suoraan aivojen ohjattavaksi. Aivot on onnistuttu yhdistämään toisiin aivoihin ja saatu ajatuksia siirtymään. Ajatuksista on onnistuttu lukemaan sanoja ja ihmisen ajattelua voidaan lukea useilla eri menetelmillä. Etäluettavat sensorit kiinnitetään ihmisen päänahkaan. Aivoja on onnistuttu ohjaamaan lasersäteillä ja muulla sähkömagneettisella säteilyllä.On pystytty vaikuttamaan ihmisen ajatteluun, parantamaan oppimistuloksia ja helpottamaan mm. Parkinsonin taudin oireita.


perjantai 20. lokakuuta 2017

Selviäminen

Kun sydämestä puuttuu pala,
elämä ei ole aina onnellista,
on tyydyttävä kaikkeen,
mitä eteen tulee nyt.

Ei olisi osannut arvata,
tai voinut tietää,
miten muiden sanat,
olivat paljon painavampia,
minun sanani olivat kuin,
 "hyttysen pissi Itämeressä"!

Ei edes haluttu nähdä,
tai tavata ja jäi yksin,
ilman ihmisten tukea,
olla vailla kaikenlaista tietoa,
mitä elämä voi tuoda,
miten selvitä eteenpäin.

On vain hyväksyttävä,
tämä virheellinen tapahtuma,
ne virheelliset tulkinnat,
joita oman alansa ammattilaiset,
tekivät oman tietämyksensä turvin,
ehkä heidän tiedonantajansa,
olivat myös omien sanomistensa orjia!

Siihen ei pystynyt vaikuttamaan,
oli vain ulkopuolinen päätöksissä,
sillä totuus oli liian monimutkainen,
jotta muut olisivat sen ymmärtäneet.

Viranomaisilla on tieto,
muualla Suomessa tästäkin,
kaikista asioista kirjattuna,
mitä on missäkin vaiheessa tehty,
ja miten se on vaikuttanut,
koko elämään ja työhön!

Joku päivä totuus tulee ilmi,
mutta jotkut jo ymmärtävät,
ja se on kerrottu muille,
jotka ovat kokeneet samaa,
tietoa jaetaan heidän kesken.

torstai 19. lokakuuta 2017

Tänään

Tänään olen ulkopuolinen,
hänen elämässään kaukainen,
vain joku outo olento,
enkä tiedä rakastaako,
hän enää koskaan,
siten kuin itse rakastin,
ja kuinka paljon kaipasin,
nähdä häntä aina,
mutta minun ei annettu nähdä,
eikä koskettaa enää häntä,
siksi tulen olemaan ulkopuolinen,
joka näkee kaikki vain kaukaa!

En ymmärrä sellaista roolia,
eikä se ole suvussamme ollut,
kenenkään isoäidin osana,
olla vain joku "hullu",
jota ei ymmärretty,
että joku suurempi tekijä,
oli jossakin mukana,
jota muut eivät osanneet tulkita,
ja se heittää varjonsa kaikkien ylle,
halusivatpa he sitä tahi ei.

Ei ole oikeutta enää rakastaa,
se on riistetty pois,
on vain tilalla tyhjyys sydämessä!

"She" -vuosien varrelta

Hän oli niin ihana tänään,
hän hymyili koko kasvoillaan,
kun isoäiti juuri tuli.

Ensin hän itki,
eikä tunnistanut,
että isoäiti tuli juuri,
itkien omassa vuoteessaan,
uutta hammastaan.

Hänen äitinsä laittoi kenkiä,
ja otin hänet syliini,
ja laitoin hänen takkinsa,
sitten me veimme hänet päivähoitoon.

Hän alkoi itkeä autossa taas aluksi,
mutta sitten hän alkoi puhua,
hänen omaa kieltään.
tää-tää, tuo-tuo,
ja hänen äänensä oli,
niin ihana kuulla jälleen,
luulen, hän on kauneus,
juuri se!

"She" -vuosien varrelta

Hän on päivän aurinko,
nähdä hänet jälleen,
hän antaa valonsa,
koko päivään,
juuri ei voi unohtaa,
hänen kasvojaan,
ja hänen hymyään.

Hän on yhä niin pieni,
ja tarvitse paljon huolenpitoa,
ja juuri turvallisia ihmisiä ympärilleen,
tunteakseen elämänsä turvalliseksi.

Joskus ajattelee,
olisi juuri parempi,
olla joku ulkopuolinen,
auttamassa,
koska on liian lähellä.

On niin vaikeaa nähdä,
mikä on tärkeää,
jos olisi ulkopuolinen,
voisi nähdä enemmän,
ja selvemmin,
nähdä asiat eri valossa,
olisi etäisyyttä niihin.

"She" -vuosien varrelta

Hän kauniine silmineen,
pienine sormineen,
ja pienet varpaat,
vaalean ruskeine kiharoineen,
hän on auringon paiste,
joka tulee antamaan,
hänen valonsa jokaiselle päivälle,
juuri kun katsoo häntä.

Hän on niin ihana,
kuten tytöt vuoden ikäisenä,
voivat olla,
hänen omine sanoineen,
sanoen asioita,
ja nauraen, pelleillen,
tehden omia asioita.

Maailma on uusi,
ja tuntematon,
mitä se tulee olemaan,
me emme voi tietää vielä sitä,
koska se tulee olemaan hyvin erilaienn,
muiden töiden takia ennen sitä,
tulevaisuus tulee olemaan,
paljon uusia asioita.

"She" -vuosien varrelta

Hän nukkuu tiikerin kanssa jälleen,
juuri kuuntelen hänen hengitystään,
se on hiukan vaikeaa kuumeen kanssa,
luulen, että se on yrittämistä,
selvitä sen kanssa.

Hän on yhä niin pieni,
kävelee ja liikkuu nopeasti,
ja pitää kaikki ihmiset kiireisinä.

Hän tarvitse paljon huolenpitoa,
ja rakkautta,
äidin ollessa yksin nyt,
se on totta sanoa,
auttaa pienempien,
ja isompien asioiden kanssa.

Se ei ole koskaan liikaa,
ja muistaa päiviä,
omien lasten kanssa,
ne olivat yksinäisiä päiviä joskus,
ei ollut paljon omaa aikaa.

Täytyy vain ajatella,
kuinka selviäisi,
ja tehdä kaikki työt,
joita ei voi edes ajatella,
nähdä muutokset isompina,
ja kaikki menee niin nopeasti.



"She" -vuosien varrelta

Kuinka voisimme me rakastaa,
ja antaa hyvän alun hänen elämälleen,
olla tarpeeksi rohkeutta ja luottamusta,
se on vain elämän valintoja,
auttaa kun hän pyytää?

Hänen kasvonsa ja äänet,
hän on juuri kauneus,
kuten täydellinen elävä olento!

Jos se voidaan sanoa,
jos on tunne,
ja jos hymyilet,
hän hymyilee takaisin,
kuten peili.

Sitten voi kuulla hänen sanansa,
ja hänen ilonsa,
se korjaa paljon,
ikävien päivien jälkeen.

Nähdä kuinka hän näkee,
ja koskettaa uusia asioita,
lopultakin paljon,
ja tarvitsee yhä huolenpitoa!

"Viallinen ihminen" - löytö vuosien varrelta

Olen varjo kuutamoyössä,
varjot ovat turvallisia,
valossa tunnen ahdistusta,
pimeys antaa turvan.

Voin kulkea huomaamatta,
eikä toisien katseet tavoita,
hämäryydessä kuitenkin kuulen,
ja näen toisten liikkeet,
kuulen ihmisten askeleet,
hengityksen, ympäristön.

Pimeys on turvani,
se syleilee minua,
se ottaa minut syliinsä,
eikä kasvojani kukaan erota.

Pimeyden turvin olen,
kuin kuka tahansa kulkija,
ilman merkintää kulkeva.

Päivällä kohtaan katseet,
ankarat arvostelut,
naurun, pilkan,
enkä voi rauhassa kulkea.

Yhteiskunnan ulkopuolinen,
sieltä karkotettu jäsen,
ulkopuolisuuden tunne on vahva,
en tunne kuuluvani joukkoon.

Se tunne on kadonnut,
haihtunut tuulien mukana,
olen vain yksittäinen ihminen,
eikä minua ole totutettu,
valoissa kulkemaan.

Siksi pakenen yön turvaan,
pimeydessä pystyn olemaan,
hetken yhteiskunnan jäsen,
ilman leimamerkintää,
"viallinen ihminen",
yhä enemmän erkanen,
kaikesta tästä jokapäiväisestä!

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Minkä takia nähdään moinen vaiva kiusata ihmisiä?

Olen kuullut tuhansia tarinoita,
uusia tulee eteeni vielä,
enkä ymmärrä motiiveja,
tai miten jotkut jaksavat vuosikausia,
tehdä kiusaa toisille ihmisille.

Linkki toiseen blogiin:
https://siskooksanen.wordpress.com/2012/03/16/elamani-koe-elaimena/

tiistai 17. lokakuuta 2017

Kohde

Jos surisin koko ajan,
menetettyjä vuosia,
tai synkkiä menneitä aikoja,
en enää ehtisi elämään,
enkä kokisi mitään uutta,
toistaisin vain vanhoja lauseita,
olisin vain synkkyydessä elävä,
enkä näkisi aurinkoa enää.

Miten ihminen voidaan kahlita,
miten hänen ajatuksensa varastaa,
ja hänet valjastaa johonkin,
joka ei vastaa hänen omaa elämäänsä,
siihen en pysty vastaamaan,
mutta tiedän nyt ainakin sen,
että vain rankka fyysinen sairaus voi horjuttaa,
ja saada ihmisen helpommaksi kohteeksi?

En enää ihmettele tapahtumia,
sillä ymmärrän kaiken toiminnan,
sen selkeän rakenteen ja tekemiset,
niiden kaava toistuu monissa tapauksissa,
ja jokaista olisi varoitettava jo alussa,
että on olemassa vielä muutakin,
joka tulee seuraamaan sinua,
ja voit olla isomman tapahtuman uhri!

Tekstit

Kuka tekstiäni lukee,
kuka tekemisiäni arvioi,
ei voi tietää sisintäni,
sillä se on liian monimutkainen,
että se olisi kenenkään saavutettavissa!

Minun mielikuvitukseni rikkaus,
on minun lahjani selvitä tänään,
ja huomisestakin päivästä,
minä nauran paljon yksikseni,
sillä keksin aina uutta,
siitä mitä minulle on tapahtunut,
mitä olen kokenut tai kokeva.

Minulla ei ole mitään rajoja,
annan ajatukseni lentää,
yhä korkeammalle taivaalle,
tai pudota alas maan uumeniin,
eikä niitä voi enää kahlita,
siinä on minun vapauteni salaisuus,
naura tänään, ja naura huomenna enemmän!

Päivä

Päivä oli täynnä,
kaikenlaisia tapahtumia,
yllätyksellisiä ja uusia.

Elämä ei ole tylsää,
olivatpa tapahtumat,
ikäviä tai iloisia,
silloin vain tietää elävänsä,
ja kokevansa kaiken sielullaan!

Uutta ja vanhaa

Jotain uutta ja vanhaa yhdessä,
siinäpä oli ideaa yhdistää,
vanhan romaanin sivut yksitellen,
ja painaa niille uusia kuvia,
ja vanhoja kerättyjä muistoja,
kuivattuja kasveja käyttäen!

Tulipa iloisia yllätyksiä,
siinä oli ratamosarpion kukat,
sekä saniaisen lehtiä,
elämä on monenkirjavaa,
ja siitä syntyy upeita elämyksiä,
luin tekstin taideteoksesta:
"Rakkaudella Andrée."

Radiokanava

Ei minua sanat hetkauta,
eikä negatiiviset lauseet,
olen vain turtunut niihin,
unohdan enkä muista,
edes kuunnella kuin harvoin,
siksi elän kuin kuka tahansa,
eihän tämä maailmaani kaada,
se on vain kuin radiokanava,
joka kertoo huonoja uutisia!

Ainutlaatuinen

Saan uutta voimaa,
kaikista heistä,
taiteilijoista,
heidän luovuudesta,
ahaa-elämyksistä,
opin samalla itsekin,
että saman voi tehdä,
joskus täysin eri tavalla,
lopputulos on ratkaiseva,
kun idea on hyvä,
ja työ on kiinnostava,
jokaisen ihmisen oma,
sielusta ja mielestä kumpuava,
ainutlaatuinen teos!

Tapaamisia

Iloitsen tutuista kasvoista,
innokkaista iloisista ihmisistä,
heidän elämänsä tarinoista,
kuuntelen juttuja kesänvietosta,
miten kukin tarttuu taas uusin ajatuksin,
tähän uuteen grafiikan harrastukseen,
olen vain yksi osallistuja,
vaikka he opettajaksi kutsuvatkin,
sillä onhan tämä uutta,
ja kokeilevaa minulle itsellenikin!

maanantai 16. lokakuuta 2017

Heinolan lintutarha 15.10.2017





























Apua

Jos toisten tuskia kantaa,
mutta ei voi jakaa omaansa,
ihminen hukkuu taakkoihinsa,
saamatta apua tai neuvoja,
siksi olen olemassa ja läsnä,
että kuulisin muidenkin hädän,
tämän kaiken näkymättömän,
että voisin auttaa heitä,
antaa neuvoja ja apua,
kuka tykööni kääntyy,
ja apuani nyt pyytää!

Itsenäinen

Periksi en anna,
ihmisten edessä,
enkä murru enää,
vaikeuksien kohdatessa,
olen vain itsenäisempi,
kaikissa tilanteissa.

Olen tottunut tähän,
tuntemattomiin tapahtumiin,
outoihin ilmiöihin,
joista muilla ei ole tietoa,
siksi he eivät voi,
koskaan ymmärtää,
tai käsittää sieluni tuskaa,
jota vastaan jouduin taistelemaan!

Olen vahvempi,
uusien vaikeuksien edessä,
haudan parhaalta noussut,
eläväksi ja toimivaksi,
käytännön ihmiseksi,
elämäni ainoaksi tietäjäksi!

Armahtaisin

Jos rakastaisin,
antaisin kaikki anteeksi,
saisinko elämäni ehjäksi,
ehkä ainakin paremman mielen,
armahtaisin kaikki,
ja olisin silloin valmis,
suurempia saloja varten!

Syleilyssä

Vaarojen laella,
näkee kauaksi siniseen,
havumetsien syleilyyn,
keltaisten koivujen kuvioihin,
punaisten haapojen loistoon,
kurkiaurojen huutoon,
olen vain pieni ihminen,
tässä avarassa maisemassa.

Sadetta

Tuulta ja sadetta,
värit loistavat puissa,
harmaudesta huolimatta,
elämä kantaa,
olen onnellinen,
ja tyytyväinen.

Sain tunnustusta,
hyvästä myönteisyydestä,
asiakkaiden palvelusta,
he ovat minulle rakkaita,
olenhan jo paljon kokenut,
ja ymmärrän,
elämän varjopuolia.

Ei sade haittaa,
kun tietää kokemuksesta,
että aurinko tulee esiin,
jälleen harmauden jälkeen,
valkoiset pilvet tervehtivät,
päivänvalossa kulkijaa.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Teknologiamurros 2013 - 2016

Jokaisen suomalaisen kannattaa lukea,
tämä paikoin vaikeaselkoinenkin julkaisu,
jossa valotetaan jo nyt mahdollista tekniikkaa,
ja miten kaikki tulee olemaan etähallittavaa,
ihmisestä luettavaa tietoa ja toimintaa!

Mitä ihminen ajattelee ja tekee,
miten hänen ruumiinsa toimii,
kuka valvoo ja kuuntelee kehoa,
ja valvoo ihmisen aivoja ja mieltä,
mitä ihminen suunnittelee,
ja mihin hän aikoo ryhtyä!?

Miten ihmistä jatkossa hallitaan,
miten on mahdollista tunnistaa,
kaikki perimät ja sairaudet,
ja antaa lupa lisääntyä,
tai kieltää se kokonaan?

Miten robotit palvelevat ihmistä,
mitä ihmisestä voidaan kertoa,
ilman että kukaan häntä oikeasti kohtaa,
vaan koko keho on skannattavissa,
ja kaikki tieto on siten etäluettavissa,
ja muualla tulkittavissa,
ja kuka sen tekee?

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 1/2016

Technological change 2013-2016

torstai 12. lokakuuta 2017

Pelko

Miten vaikea on elää,
kun sydämessä on läsnä pelko,
mitä ihmiselle tehdään seuraavaksi?

Miten vaikea on elämä,
jos ei voi luottaa juuri kehenkään,
ja on pelättävä koko ajan omaa ympäristöään?

Miten paljon pelkää,
että joutuu sanomaan sanankin,
sellaiselle ihmiselle jota pelkää koko sielullaan?

Miten pelon kanssa elää,
miten selviää päivästä toiseen,
onko se vain olemalla enemmän poissa näkyvistä?

Onko enemmän kysymyksiä ilman vastauksia,
onko olemassa mitään oikeaa tietä,
jossa voisi olla turvallisella mielellä,
jos perusturvallisuus on viety?

Eikä tunne enää oloaan misään turvalliseksi,
onko silloin ihminen vain luotu kulkuriksi,
levottamaksi sieluksi,
joka etsii uusia paikkoja,
koko loppuelämänsä ajan?




Kohtalokas

Miten paniikki on kohtalokas,
ihminen pakenee pelosta, hämmennyksestä,
tai mistä tahansa yllättävästä tilanteesta?

Eihän voi ymmärtää kaikkea,
miten outona joku voi pitää sitä,
että hyppää ajatuksissaan asiasta toiseen?

Miten vähän toista voi tulkita,
jos ei tiedä hänen lapsuudestaan mitään,
eikä tiedä hänen omasta elämästään paljon?

Miten vähän toisesta voi tietää,
jos on vain pelkkien olettamusten,
ja toisten ihmisten puheiden varassa?

Miten ihmistä voidaan tulkita,
jos kukaan ei kerro totuutta asioista,
miten jos asioita vääristellään ja valehdellaan?

Miten vähän tietää totuudesta,
jos toiselle ei anneta mitään mahdollisuutta,
vaan sokeasti luotetaan muiden ihmisten luuloihin?

Miten paljon ihminen kärsii,
jos hänen elämänsä on nollattu,
hänet on tuomittu jo alussa ilman kuulemista?

Miten vähän voi ymmärtää,
mitä toinen ihminen on kokenut ja ajatellut,
miten hän on oman elämänsä kokenut ja mitä hänelle on tehty?

Haamuja

Miten tuomio voi olla yksipuolinen,
jossa ihmisellä ei ole puolustusta,
eikä kukaan kuuntele häntä?

Miten ihminen voi selvitä silloin,
kun hän on ollut alistettu,
eikä hänellä ole ollut puheoikeutta,
eikä hän ole saanut nauraa omassa kodissaan?

Eihän siinä ole mitään tunteita enää,
jos niistä ei ole voinut kertoa,
koska sanoja ei ole saanut sanoa,
eikä ole voinut mistään iloita!

Miten silloin voisi elää talossa,
sehän on ollut iloton talo,
eikä siinä kukaan voi hyvin,
on vain varjoissa kulkevia haamuja!

On päiviä

On päiviä,
jotka haluaisi unohtaa,
niiden suuren ahdistuksen takia,
on päiviä,
jotka haluaisi kätkeä sydämeen,
niiden suuren tunteen takia.

Kummatko ovat parempia,
sitä ei voi tietää,
sillä elämässä ei voi tietää,
mitä huominen tuo tullessaan?

 

Siunaus

Onneksi on löytynyt uusia ihmisiä,
saa aloittaa puhtaalta pöydältä,
olla sellainen ihminen,
joksi on sattunut syntymään,
sillä ei muutu ihmisen luonne,
tai oma olemus toiseksi.

Niissä tummissa silmissä,
ja kauniissa lasten kasvoissa,
on paljon minulle rakasta,
ja rakastan jokaista heitä,

olen saanut uuden mahdollisuuden.

Osallistua näiden lasten elämään,
tukea ja opettaa heille maastamme,
leipoa, neuvoa läksyissä ja keskustella,
ja kuinka he kaikki halaavat,
tunnen olevani aina tervetullut,
se on minulle ylhäältä annettu siunaus,
ja korvaus omista menetyksistäni.

Minun elämälläni on merkitystä,
enemmän heidän tulevaisuudessa,
kuin muille ihmisille lähelläni,
heille on tärkeämpi mummona,
kuin koskaan tulen olemaan muille,
he ovat ottaneet minut omakseen,
ja siitä olen erittäin onnellinen!

Elämän nollausta ja mollausta!?

Kun muille sanottiin,
että on taloa polttamassa,
kun roskia menossa polttamaan,
koko elämäntyö nollattiin,
koska kukaan ei uskonut,
että sitä ei ollut sanottu,
ja henkilöstä tehtiin vaarallinen,
vanki psykiatriseen hoitoon,
ja sen jälkeen täysin ulkopuolinen,
ei enää ollut perhettä,
oli hylätty ja jätetty,
sinne oman onnen nojaan.

Taustatietoja:

En osannut varoa kaasuvalotuksen keinoja,
vaan kerroin aina kaikistä käänteistä,
ja mitä minun pyydettiin tekemään tai sanomaan,
kertomaan muille ihmisille monin tavoin.


Lopputulos:

Siinä oli minun hulluuteni elämässä,
se vei minulta perheen ja lapset,
eikä minua enää ollut olemassa äitinä,
ja minun ihmisarvoni oli nolla perheessä.

-----

Näin käy monille tähän häirintään joutuneille,
naisille ja miehille, heidät unohdetaan ja hylätään,
heidät jätetään perheen ulkopuolelle,
eikä mitään väärää todistusta tai tulkintaa oikaise kukaan.

Miten vaarallista se on ihmisen elämän kannalta,
hän on huono ihminen yhteiskunnan silmissä,
hänellä ei ole mitään oikeuksia tulla kuulluksi,
ja hän ei nauti arvostusta perheensä tai sukunsa keskuudessa.


Olla liian sinisilmäinen,
osallistumatta kaikkiin kissanrisitiäisiin,
arvostaa suuresti omaa äitiä,
surra ja itkeä kauan hänen menetystään,
arvostaa omia vanhoja sukulaisia,
ei ymmärrä vieläkään,
miten menettää oman osan äitinä,
miten tavallinen perheen äiti tuomitaan?

Kuka tahansa?

Kuka tahansa kadulla kulkija,
voi kuulla puhetta ja sanoja,
joita toiset eivät voi kuulla,
kuka tahansa voi nähdä näkyjä,
joita toiset eivät voi nähdä,
ja kuka tahansa voi tuntea tuntemuksia,
joita muut eivät tunne kehossaan?

Siinä maailmassa on salaisuuksia,
joita ei pystytä todistamaan mitenkään,
tai mitä ei voida julkistaa missään,
niitä ei ole voitu äänittää kotona,
eikä todeta nykyisessä terveydenhuollosssa?

On vain kalpeita aavistuksia kaikesta,
koko toiminnan laajuudesta,
ja ihmiskunnan olemisesta koe-eläiminä,
jossakin laajemmassa kokeessa,
katsotaan kuka selviää hengissä,
kuka selviää suunnilleen tervejärkisenä,
siinä on maailmanlaajuinen laboratorio?

Sairas vai häirinnän kohde?

Julkisessa terveydenhuollossa,
on vaikeaa erottaa oireita,
jotka ovat lähes täysin identtisiä,
onko henkilö psykoosissa,
vai mahdollinen häirinnän uhri!

Siksi seula kohdistuu aina sairauteen,
ihminen tuomitaan harhaluuloiseksi,
psykoosista kärsiväksi äänihäiriöineen,
ja monine muine ilmiöineen.

Näin tapahtuu kaikkien kohdalla,
jotka puhuvat lähipiirissä asioista,
joita eivät voi ymmärtää häirinnäksi,
he saavat hullun leiman otsaansa.

Olen tulkinnut paljon tapauksia,
olen kuullut nyt niin monia kertomuksia,
joissa uhreilla ja todellisilla sairailla,
on juuri aivat samat oireet ja vaivat!

Kuka todellisuudessa tietää koko totuuden,
kuka vastaa kaikista näistä kustannuksista,
kuka maksaa kaikkien heidän hoitonsa,
jopa vuosikymmenten ajan lopulta?

Siinä on paljon pohtimista,
tajuta miten kaikki toimii,
ja miten erottaa todelliset sairaat,
ja vain manipuloidut ja häirityt?

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Häirintä?

Kun psykiatri huomaa jo alun virheen,
että sinun luonteesi kumoaa diagnoosin,
että sinut on alunperinkin tuomittu väärin,
ja sanoo että on puolettava päätöstä,
joka tekee sinusta eläkeläisen,
mutta selittää että hän ymmärtää?!

Ne kaikki virheelliset tulkinnat,
ja jolloin sinulle on kirjattu papereihin,
mahdollinen e-häirinnän uhri,
pystyy kuvaamaan toiminnan,
tarpeeksi tarkasti ja ilman harhaisuutta.

Kun lääkitys lopetetaan,
ja psykiatri toteaa,
että mielestäni tulet toimeen ilman niitä,
että se koko lääkitys onkin vain ollut harhaa,
sinä olet ollut uudelleen ohjelmoinnin kohde,
ja ne Risperdal Consta -piikit ovat vaarallisia.

Olet jo sairastunut Parkinsonin tautiin,
pissit housuusi, vapiset ja kuolaat,
ja olet unohtanut omat oikeat tunteesi,
jo heti silloin pari vuotta sitten?

Miten tyhjän päällä on oleva elämäsi,
siinä tilassa ja tapahtumisssa,
jotka eivät olisi olleet mahdollisia,
jos sinun tunteesi ja tietosi olisi ollut oikea,
eikä sinua olisi turrutettu joillakin lääkkeillä?!

Silloin ihminen on todella yksin,
ja vihainen kaikille ja kaikesta,
että miksi minua ei kuunneltu,
eikä otettu todesta ja kaikki annettiin tapahtua?!

Niitä ihminen ihmettelee jälkikäteen,
eivät olleet kovin viisaita,
lääkitäkseen tavallista ihmistä,
joka tulkitsi häirinnän oikeaksi,
jo siinä alun vaiheessa,
jolloin kaikki oli kaasuvalotusta!

Enterin viive

Tiedotusta tulee monelta rintamalta,
on poistettu laittomia lähettimiä,
monestako kolkasta Suomenmaassa,
sitä eivät lähteet kertoneet?

Miten laittomia sanomia lähetetään,
miksi jotkut niitä virittelevät,
kuulemma tinnitystä pitää saada,
kenelle tahansa alueella asuvalle?

Miten ihmisillä on varaa tällaiseen,
kaiken kattavaan tekniikkaan,
ja kenen intressi on aluetta häiritä,
miten langattomat verkot toimivat?

Kenelläkään ei tunnu olevan hallinnassa,
nämä kuulemani jutut tai tiedot,
pitäisi olla kattavammat rekisterit,
jotta Enterin painalluksen viive,
edes sellainen pieni tekijä,
saataisiin kuriin jollakin keinolla?

Odotan uutta aikaa

On vain oltava valppaampi,
oman elinympäristön kanssa,
huomatakseen kaikki vaaranpaikat,
oltava valveilla kaikista ja kaikesta,
että saa olla vapaana kulkijana,
eikä saa sitoa itseään mihinkään,
mikä voisi enää estää lentoa,
sitä joka voisi kuljettaa jonnekin!

Ihmisen matkalle on asetettu vaaroja,
eikä ihmiset niitä voi aina nähdä,
vasta kokemusten kautta oppii,
ja oppii suojelemaan itseään pahalta,
jota ei ehkä toiset huomaa,
tai itse ei tunnista sitä alussa,
kulkee vain jonkun talutusnuorassa.

Siksi on odotettava sitä matkaa,
sitä kevyttä nousua siiville,
maailmalle ja maailmasta pois,
kauas pois ja sitten muualle,
joskus lopullisesti tähtien taakse,
jossa sielu saa vihdoin levätä,
ja olla kaikesta tästä vapaa!

Varjopuolia

Varjopuolia en pystynyt väistämäään,
ne seurasivat minua monta vuotta,
enkä ehkä koskaan pääse eroon,
niiden tummista haamuista,
vaan ne seuraavat minua,
jokaisena elonpäivänäni,
tahtoisin sitä tahi en.

En anna sen häiritä enää,
kuljen vain itsenäisempiä polkuja,
etsin uusia maita ja mantereita,
saadakseni sieluuni vapautta,
tunteakseni oman itseni elävän,
kaikista kahleista huolimatta,
niin hyvin ja parhaimmalla taidollani,
kuin pystyn näiden haamujen kanssa elämään!

Syksyssä

Jokaisessa hetkessä,
ja päivässä,
syksyn tummuudessa,
sysimustissa öissä,
kun valoa ei ole,
ja sade seuraa toinen toistaan,
on vain yksinäistä,
ja elämän harmautta,
mutta elämä kantaa,
hennollakin liekillä,
jos antaa sille mahdollisuuden,
ja tilaa uudelle omassa sielussaan.


maanantai 9. lokakuuta 2017

Etähallittava osasto

Tämä voi olla tulevaisuutta tai jo nykyteknologian keinoin toteutettavissa oleva osasto, sairaalassa, hoitolaitoksessa, vanhusten hoidossa tai vastaavassa hoitokodissa.

Ihmistä hallitaan etähallinnan kautta etäluettavilla välineillä ja satelliittiteknologian avulla muualla sijaitsevasta keskusyksiköstä, joka kontrolloi ihmisten käyttäytymistä, terveytttä ja muita toimintoja saatujen tietojen pohjalta.

Ihmistä voidaan rangaista myönteisestä tai kielteisestä käytöksestä, samoin ajattelusta. Ajatukset voidaan lukea joko suoraan aivoista tai kurkunpäästä puheen esiasteesta.

Ihminen toimii lähettimenä ja vastaanottimena. Hänelle voidaan lähettää puhetta, kuvia, videoita, unia suoraan aivoihin, tai puhetta voidaan lähettää myös hänen korvaansa, jolloin hän kuulee sen hiljaisena puheena, kuten heikot kuiskaukset kuuluisivat.

Hänen toimintaansa voidaan antaa sanallisia tai ruumiillisia ohjeita, kuten ruumiintoimintoja voidaan ajoittaa vuorokauden aikojen mukaisesti, samoin kuin aikatauluttaa hänen vireystasoaan ja muita toimintoja.

Osastolla palvelevat robotit!

Ihmisen oma hallintalaitteisto mittaa tarpeen mukaan ihmisen ruumiinlämmön, sydämen sykkeen, verenpaineen, hengityksen ja muun aktiivisuuden ja pyrkii kontrolloimaan sitä haluttuun tilaan.

Ihmiset toimivat osastolla etähallinan avulla. Heille tulee toimintaohjeet suoraan aivoihin tai korviin, he saavat omaa hoitoaan tai sairauttaan koskevat tiedot. Heille voidaan opettaa myös muuta puheen, kuvien tai muilla tavoilla harjoittamalla heitä.

Rangaistuksina voidaan käyttää huononolon aiheuttamista, pistelyä niveliin kipua tuottaviin kohtiin, korviin tai silmiin tai muihin aistinsoluihin.

Pienet sähköiskunmaiset tehokkaat piikit antavat ihmisille impulsseja lihaksille, ja voivat toimia myös ihmisen aktiivisuutta lisäävinä tekijöinä. Liikkuessa eivät pienet virtapiikit tunnu yhtä hyvin kuin paikallaan ollessa.

Ihmistä voidaan hallita monin eri tavoin ja hallintaohjelmat on muutettavissa tarpeen mukaan.

Ihminen voidaan manipuloida tai aivopestä suorittamaan erilaisia tehtäviä osastolla. Hänelle voidaan siis opettaa uusia tapoja ja jopa uusia kieliä näillä menetelmillä.

Tässä alkusysäys uudenlaiselle ajattelulle ADHD:n mielikuvituksellisen ja edistyksellisen maailman kehittymiseen!

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Väkivaltaa vastaan sekä henkistä että fyysistä

Miten paljon kuulee huonoja uutisia,
Suomesta ja maailmalta,
pahoista tapahtumista,
väkivallasta monin tavoin,
joka kohdistuu lapsiin,
nuoriin, aikuisiin,
ja vanhuksiin.

Väkivallasta,
ilman mitään rajoituksia,
ilman mitään selvää syytä,
onko kaikella jotain merkitystä,
tässä elämän mielettömyydessä?

Henkisen väkivallan jäljet,
ovat usein yhtä vakavat,
kuin ruumillisen väkivallan jäljet,
niitä ei voi vain nähdä päällepäin,
ne repivät ihmisen sielun,
ja rikkovat ihmisen mielen,
eikä niitä kaikki huomaa,
miten pienenkin lapsen mieli voi järkkyä,
se on helpompi rikkoa kuin aikuisen mieli!

Suomessa on paljon väkivaltaa,
me olemme tunnetusti,
kansakuntana sosiaalisesti rajoittuneita,
emme osaa small talkia,
emme tervehdi muita ihmisiä,
jäämme taloihimme sisälle,
eikä meitä ehkä kukaan kaipaakaan,
vaan olemme umpimielistä väkeä,
josta maailmallakin puhutaan.